Lossi
matkustajalautta From Wikipedia, the free encyclopedia
Remove ads
Lossi on matkustajaliikenteeseen asetettu pienehkö lautta, jolla on tietty kiinteä kahden päätepisteen välinen reitti. Yleisimmin lossit kulkevat joen, järven tai salmen yli. Lossin päätehtävä on kuljettaa ihmisiä ja yleensä myös ajoneuvoja vesialueen poikki. Suomen kielen sana lossi pohjautuu saksan sanaan Floss, lautta.[2]
 |
Tässä artikkelissa tai sen osassa aihetta käsitellään lähinnä Suomen tai suomalaisten näkökulmasta. Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelin näkökulmaa yleismaailmallisemmaksi. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla. |
Lautta ja lossi eroavat määritelmänsä mukaan vain ohjausvaijerin osalta. Lossi liikennöi pääasiassa vaijeriin kiinnitettynä ja lautta on vapaasti liikkuva ja ohjattava vesialus.[3] Vaijeri on päistään kiinni lossin kiinnittymislaitureissa eli kaltureissa. Lossin miehistönä on yleensä vain yksi henkilö, lossinkuljettaja. Koska lossi kulkee vaijeriin kiinnitettynä laiturista laituriin, lossinkuljettajalta ei Suomessa vaadita merenkulun kansipäällystön pätevyyskirjaa. Esimerkiksi Ruotsissa alin kansipäällystötutkinto kuitenkin vaaditaan, ja siellä myös lossinkuljettajan virallinen ammattinimike on befälhavare eli päällikkö.[4] Suomen eri alueilla ja murteissa lossinkuljettajasta on aiemmin käytetty myös muita nimityksiä kuten lautturi[5] tai roomari.
Lossin ohjausvaijeri voidaan irrottaa lossista esimerkiksi jäiden tai muiden syiden vuoksi, jolloin lossi kulkee vapaasti ohjattavana aluksena. Osa losseista, kuten Bergön ja Arvinsalmen lossit, ajaa niin sanottua virtuaalivaijeria pitkin. Virtuaalinen ohjausjärjestelmä näyttää lossin sijainnin lauttaväylän keskilinjaan nähden ja avustaa visuaalisesti ja äänisignaalein kuljettajaa pitämään lossin lauttaväylällä. Tämän ratkaisun odotetaan myös yleistyvän, sillä lossien kokonaispainon noustessa fyysisen vaijerin merkitys ohjaamista auttavana tekijänä on pienentynyt ja vaijeri toimii nykyisin lähinnä lossinkuljettajan visuaalisena apuvälineenä.[6]
Losseja on pyritty vähentämään Suomessa sekä yleisesti ottaen myös koko Euroopassa. Tätä perustellaan käyttökustannusten lisäksi esimerkiksi matkailun tarpeilla ja liikenneturvallisuudella.[7][8] Työvoimakustannuksia aiheuttavien lauttojen korvaaminen silloilla on vanha ilmiö. Siitä on Suomesta tietoja jo ainakin 1700-luvulta.[9] Tiehallinto pyrkii vähitellen korvaamaan silloilla kaikki sellaiset lossilinjat, joihin saadaan rahoitus, ja jotka sijaitsevat sellaisissa paikoissa, mihin sillan rakentaminen on mahdollista tai liikenteen sujumisen kannalta hyödyllisempää kuin lossiliikenne.
Remove ads
Lossien historiaa ja kehitystä
Losseille asetetut vaatimukset ovat sidoksissa ajankohtaan ja tarvittavaan kapasiteettiin. Matkustajia, ratsuhevosia ja tavaraa kuljetettiin vesistöjen yli aluksi hirsilautoilla, joita sauvottiin tai soudettiin. Lossien historia ulottuu aikaan ennen kirjoitettua historiaa.lähde?
Avonjoella Englannissa on toiminut Hamptonin lautta 1200-luvulta lähtien, aluksi läheisen luostarin munkkien ylläpitämänä.[10]
Remove ads
Lossien historiaa Suomessa
Suomesta on tietoja lautoista 1500-luvun alusta alkaen. Lauttojen ylläpito kuului ylitettävän vesistön lähikylille, jotka puolestaan hankkivat lauttureita hoitamaan tehtävää. Vanhoista lauttapaikoista muistuttavat esimerkiksi paikannimet Lautkankare (Sauvossa), Lautanala (Vehmaalla) ja Lauttakylä (Huittisissa).[11]
Lauttoja seuraava kehitysvaihe oli ns. lossivene, jopa kymmenen metriä pitkä ja 3–4 metriä leveä tasapohjainen soutuvene. Lossiveneet kuormattiin niiden pitkän sivun kautta. [12] Veneen hankkimiseen tärkeälle ylityspaikalle saatettiin tarvita koko pitäjän yhteistä panostusta, mistä nimitys pitäjänvenekin kertoo. Asikkalan pitäjä sai 1639 määräyksen hankkia pitäjänveneen Pulkkilansalmeen. Sulkavalta 1990 löydetyn otaksutun pitäjänveneen mitat olivat jäännöksistä arvioituina 2,3 x 12,5 metriä.[13][14]
Auton yleistyminen johti tasakantisten, päistä kuormattavien, 6–8 tonnia kantavien puuproomujen kehittämiseen lossikäyttöön 1920-luvulla. Puulossien ongelmana oli niiden nopea kuluminen.[12] Näiden lossien kuljettaminen tapahtui vetokapulalla ohjausvaijeria kiskoen.[15] Käyttöön tuli kapulalossi-nimitys. Lossivahdit valmistivat käyttämänsä vetokapulat koivuhaloista. Keskeinen osa pituudeltaan 80–100 cm pitkää kapulaa on kärkiosassa poikittain oleva hahlo eli vetoura, jolla vaijeriin tartutaan kiinni.[16] Vetokapula ja -ote näkyvät Kokkilan lossia esittävässä kuvassa.
Seuraavana vaiheena alkoivat kehittyä lieriöponttonilossit, joiden kantavana rakenteena olevat 13 metriä pitkät ja halkaisijaltaan metriset teräsponttonit valmistettiin teollisesti ja kuljetettiin käyttöpaikoille. Ponttonilossit kantoivat 6–12 tonnia. Ne vaativat aiempiin lossityyppeihin verrattuna korkeammat penkereet ja enemmän syvyyttä rantaan. Erityisesti kantavampien lossien hallinta oli kuitenkin käsivoimin hankalaa, ja niitä alettiin moottoroida.[12]
Esimerkiksi Kirjalansalmen lossi Turun ja Paraisten välillä uusittiin rakenteineen merenkulkuviranomaisten vaatimuksesta vuoteen 1931 mennessä. Uusi lossi oli raudasta valmistettu ponttonilossi, jonka kantavuus oli 10 tonnia. Moottori oli turkulaisen Motorfabriken Androsin valmistama, teholtaan 5–7 hevosvoiman Andros-venemoottori. Lossi oli jälleen vaihdettava isompaan vuonna 1932.[17][18]
Tiehallinto on koko olemassaolonsa ajan pyrkinyt korvaamaan lossiyhteydet silloilla, mihin tärkeimpinä syinä ovat olleet lossipaikkojen aiheuttamat liikenteen pullonkaulat. Kehitys on kuitenkin ollut melko hidasta, koska siltojen rakentaminen on ollut usein vaikeaa ja kallista. Vuonna 1957 Suomen yleisillä teillä oli 138 lossia, mistä niiden määrä väheni vuoteen 1967 mennessä vain kahdellatoista. Lossipaikkojen korvaaminen silloilla on luonnollisesti tapahtunut ensisijaisesti päätieverkossa ja muilla vilkkailla tieosuuksilla. Suomen viimeinen valtatielossi korvattiin sillalla valtatie 4:llä Viitasaaren Hännilänsalmella Keski-Suomessa vuonna 1961. Vuonna 1981 yleisillä teillä oli 93 lossipaikkaa ja neljännesvuosisata myöhemmin, vuonna 2007, niitä oli 42. Siten 1980-luvun alussa asetettu tavoite, viiden lossipaikan korvaaminen sillalla vuosittain, ei ole toteutunut.[19]
Remove ads
Lossit Suomessa
Vuonna 2009 Suomessa oli 40 lossia, eniten Saimaalla ja Turun saaristossa. Lossien määrä on vähentynyt tasaiseen tahtiin. Suurin osa lyhyiden reittien losseista on valmistunut 1970-luvulla, vanhimmat 1960-luvulla ja uusimmat vuonna 1995. Pidemmille reiteille (kuten Parainen–Nauvo) on 2020-luvulla tuotu pääosin sähkökäyttöisiä kuljetuskapasiteetiltaan puolet suurempia hybridilauttoja, joista Altera valmistui 2022. Vuodesta 2023 eteenpäin Paraisten ja Nauvon väli liikennöidään täysin sähkölautoilla, ja vanhemmat diesel-lossit jäävät lähinnä varakalustoksi. Uusi peruslossi maksaa noin seitsemän miljoonaa euroa, ja sen vuotuiset käyttökustannukset ovat 500 000 euroa.[20]
Seuraavassa taulukossa yksityisteiden lossit on merkitty kursiivilla.
Vuoden 1951 jälkeen lakkautettuja losseja
[23] Liikenneviraston lautat
Ahvenanmaan maakuntahallinnon ylläpitämät lossit
Remove ads
Lähteet
Kirjallisuutta
Aiheesta muualla
Wikiwand - on
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Remove ads