Mölndalin kunta
kunta Länsi-Götanmaan läänissä Ruotsissa From Wikipedia, the free encyclopedia
Remove ads
Mölndalin kunta (ruots. Mölndals kommun) on Länsi-Götanmaan läänissä sijaitseva Ruotsin kunta. Maakuntajaossa se kuuluu Länsi-Götanmaahan ja Hallandiin. Kunnan keskustaajama on Mölndal,[3] joka sijaitsee noin 10 kilometriä etelään Göteborgin keskustasta.

Kunnan maapinta-ala on 145,84 neliökilometriä (1.1.2016)[1] ja asukasluku 69 943 henkeä (31.12.2021).[2]
Vuonna 2007 kunnassa oli 9,53 km² peltoa,[4] joten saman ajankohdan maapinta-alaan[5] vertaamalla saadaan peltojen osuudeksi 6,5 prosenttia kunnan maapinta-alasta.
Remove ads
Kuntajaon kehitys
Fässbergin maalaiskuntaan perustettiin vuonna 1911 Mölndalin taajaväkinen yhdyskunta. Vuonna 1922 koko maalaiskunta muutettiin Mölndalin kaupungiksi ja taajaväkinen yhdyskunta lakkautettiin. Vuoden 1952 kuntauudistus ei vaikuttanut alueeseen. Vuoden 1952 kuntauudistus ei muuttanut kuntajakoa nykyisen kunnan alueella. Vuoden 1971 kuntauudistuksessa Ruotsissa siirryttiin yhtenäiseen kuntamuotoon. Tuolloin muodostettiin myös nykyinen Mölndalin kunta yhdistämällä Mölndalin kaupunki sekä Kålleredin ja Lindomen maalaiskunnat. Lindome kuului aiemmin Hallandin lääniin, mutta siirrettiin uudistuksen yhteydessä silloiseen Göteborgin ja Bohusin lääniin.
Remove ads
Vaakuna
Nykyinen vaakuna on entisen Mölndalin kaupungin vaakuna. Myös Kålleredin maalaiskunnalla oli oma vaakuna.
- Kålleredin maalaiskunta
Väestönkehitys
Kunnan väestö taustan mukaan on esitetty seuraavassa taulukossa.
Hieman vanhempien vuoden 2009 lopun tietojen mukaan kunnassa asui 682 Suomessa syntynyttä,[8] mikä vastasi 1,1 prosenttia kunnan väestöstä.
Vielä vanhempien vuoden 1984 lopun tietojen mukaan 7,8 prosenttia kunnan asukkaista oli ulkomailla syntyneitä. Tuolloin kunnassa asui 1 039 Suomessa syntynyttä,[9] mikä vastasi 2,1 prosenttia kunnan väestöstä.
Vuoden 2010 tietojen mukaan 20 vuotta täyttäneiden kuntalaisten mediaaninettotulot olivat 212 897 kruunua.[10] Vuodelta 2007 olevan tiedon mukaan kuntalaisten nettovarallisuuden mediaani oli 90 000 kruunua.[11]
Vuoden 2011 lopussa kunnan väestö jakautui eri ikäryhmiin seuraavasti:[12]
- 0–17-vuotiaat: 22,7 %
- 18–64-vuotiaat: 61,8 %
- 65 vuotta täyttäneet: 15,5 %
Elinkeinot
Seuraava taulukko kuvaa työpaikkojen ja työllisten jakautumista eri elinkeinojen kesken. Luvut on laskettu kahdessa eri Statistiska centralbyrånin tilastossa[13][14] ilmoitettujen perusteellisempien tietojen pohjalta. "Päiväväestö" (ruots. dagbefolkning) kertoo kunnassa sijaitsevista työpaikoista ja "yöväestö" (ruots. nattbefolkning) puolestaan kunnassa asuvien elinkeinosta. Työpaikkaomavaraisuus on laskettu päivä- ja yöväestön suhteena. Alkutuotanto tarkoittaa maa- ja metsätaloutta sekä kalastusta. Jalostuksen kohdalla on laskettu yhteen tavaranvalmistus- ja kierrätysteollisuus, energia- ja ympäristöyritykset sekä rakennusteollisuus. Muut toimialat on laskettu palveluihin lukuun ottamatta niitä, joiden elinkeino on tuntematon.

Remove ads
Taajamat
Kunnassa on 7 taajamaa, joiden osuus kunnan väestöstä vuoden 2010 lopussa oli 95,3 prosenttia.[15] Taajamien ulkopuolella asui tuolloin 2 846 asukasta.[15] Seuraavassa on lueteltu kunnan alueella sijaitsevat taajamat väkilukuineen:[16]
Kunnan keskustaajama on lihavoitu. Asteriskilla (*) merkityt taajamat kuuluvat tähän kuntaan vain osittain, ja edellä on merkitty kunkin taajaman tähän kuntaan kuuluvan osan väestö. Koko Göteborgin taajamassa on 549 839 asukasta, ja se kuuluu myös Göteborgin kuntaan, Härrydan kuntaan ja Partillen kuntaan. Koko Mölnlycken taajamassa on 15 608 asukasta, ja se kuuluu lähes kokonaan Härrydan kuntaan. Koko Gundal och Högåsin taajamassa on 384 asukasta, ja se kuuluu osin myös Göteborgin kuntaan ja Kungsbackan kuntaan.[17] Lindomen taajaman nimenä on joskus ollut myös Annestorp.[18]
Pientaajamat
Yli 200 asukkaan taajamien lisäksi kunnassa on vuoden 2010 tietojen perusteella myös seuraavat 50–199 asukkaan pientaajamat:[19]
- Barnsjöområdet
- Greggered
- Gårda och Berget
- Hassungared + Högaliden
- Hällesås
- Inseros
- Knipered
- Långås
- Ranered
- Roggelid östra
- Skäggered (norra delen)
- Skäggered (södra delen)
- Tråkärrslätt*
Asteriski (*) tarkoittaa, että pientaajama kuuluu osittain toiseenkin kuntaan. Tråkärrslätt kuuluu osin myös Göteborgin kuntaan.[20]
Entiset pientaajamat
Ruotsissa on tehty tilastoja pientaajamista aikaisemmin myös vuosina 1990, 1995, 2000 ja 2005. Seuraavat paikkakunnat ovat olleet pientaajamia jonakin tai joinakin vuosina vuosien 1995, 2000 ja 2005 aikana, mutta ne eivät olleet pientaajamia vuonna 2010:[21]
- Tulebo + Tulebo höjd
Remove ads
Kunnanvaltuusto
Ruotsissa valitaan joka neljäs vuosi edustajat valtiopäiville, aluevaltuustoihin ja kunnanvaltuustoihin. Kunnallisvaaleissa Mölndalin kunta on jaettu seuraaviin vaalipiireihin:[22]
- Mölndal 1 (30 valtuutettua)
- Mölndal 2 (31 valtuutettua)
Seuraavassa taulukossa on esitetty valtiopäivillä edustettuina olevien puolueiden saamat valtuustopaikat Mölndalin kunnanvaltuustossa vuodesta 1973 lähtien.
Remove ads
Piirit

Vuodesta 2016 alkaen kunta on jaettu seuraaviin piireihin:
- Fässbergin piiri
- Kålleredin piiri
- Lindomen piiri
- Stensjönin piiri
Seurakunnat
Vuoden 2012 aluejaon mukaan kunnassa on seuraavat Ruotsin kirkon seurakunnat:[25]
- Fässberg
- Kållered
- Lindome
- Stensjön
Historialliset seurakunnat
Seuraavassa luettelossa on mainittu kaikki nykyisen kunnan alueella sijainneet seurakunnat.[26] Jos seurakunta on lakkautettu, niin sen perässä on asteriski (*). Mahdolliset suluissa lukevat nimet ovat seurakunnan vaihtoehtoisia tai vanhempia nimiä. Jos nimen perässä lukee kbfd, niin kyseessä "kirkonkirjapiiri" (ruots. kyrkobokföringsdistrikt), joka ei ole muodostanut omaa seurakuntaa, vaikka ne seurakuntiin rinnastetaankin.
- Fässberg (Mölndal)
- Kållered
- Lindome
- Stensjön
Kirkot
- Fågelbergskyrkan
- Fässbergin kirkko
- Krokslättskyrkan
- Kålleredin kirkko
- Lindomen kirkko
- Stensjökyrkan
- Toltorpskyrkan
Remove ads
Lähteet
Aiheesta muualla
Wikiwand - on
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Remove ads