Perun varakuningaskunta
Espanjan siirtomaa Etelä-Amerikassa From Wikipedia, the free encyclopedia
Remove ads
Perun varakuningaskunta (esp. Virreinato del Perú) oli Espanjan siirtomaa Etelä-Amerikassa vuosina 1543–1824. Sen hallintokaupunki oli Lima, josta muodostui myös alueen tärkein keskus.[1] Se oli järjestyksessä toinen neljästä varakuningaskunnasta, joita Espanja perusti siirtokuntiensa hallintaa varten. Laajimillaan se hallitsi kaikkia Espanjan alueita Etelä-Amerikassa lukuun ottamatta sitä rannikkoseutua, joka on nykyisin Venezuela.[2][3]
.svg)
Remove ads
Talous
Alkuperäisväestön kuollessa eurooppalaisten mukana tulleisiin sairauksiin siirtomaaisännät alkoivat tuomaan Etelä-Amerikkaan afrikkalaisia orjia.[4] Varsinkin varakuningaskunnan alkuaikoina sen talous nojasi suurimmaksi osaksi jalometallien louhintaan.[5] Erityisen tärkeä oli Potosín hopeakaivos. Maatalous oli merkittävä talouden osa-alue, mutta suurin osa sen tuotosta käytettiin varakuningaskunnan sisällä.[6] Kaivostoiminnan lisäksi myös tekstiiliteollisuus oli merkittävä osa varakuningaskunnan taloutta.[7]
Callaon satama oli tärkeä sekä taloudellisessa että sotilaallisessa mielessä: siitä tuli vuonna 1570 perustetun Etelämmeren laivaston kotisatama. Laivaston tehtävä oli valvoa Espanjan siirtomaaimperiumin intressejä Tyynellämerellä.[8] Pääkaupunki Limaan perustettiin vuonna 1551 Amerikan mantereen ensimmäinen yliopisto, San Marcosin yliopisto, ja kirjapaino vuonna 1584. Liman kaupungilla oli kirjapainomonopoli Espanjan Etelä-Amerikassa aina vuoteen 1700 saakka.[9]
Remove ads
Väestö ja kulttuuri
Aikojen saatossa varakuningaskuntaan muodostui luokkayhteiskunta, jonka huipulla olivat emämaasta tulleet espanjalaiset. Käytännössä kaikki poliittinen ja taloudellinen valta oli tähän luokkaan kuuluvien käsissä. Kaikkein alimpana olivat orjat, ja kahden ääripään välillä olivat alkuperäisväestö, kreolit ja mestitsit. Huolimatta siitä, että kreolit olivat espanjalaisten vanhempien lapsia, jotka olivat syntyneet Etelä-Amerikassa, näiltä estettiin pääsy kaikkein korkeimpiin virkoihin siirtomaahallinnossa, vaikka kreolien asema oli kuitenkin muuten kohtalaisen hyvä.[6]
Varakuningaskunnan väestön kehitys oli melko hidasta: vuonna 1570 alueen kokonaisväkiluku oli hieman yli 5 miljoonaa ja 1700-luvun lopulla 6,9 miljoonaa.[5]
Remove ads
Hallinto ja aluejako
Varakuningaskuntaa johti varakuningas, joka edusti Espanjan kuningasta. Kuningas nimitti hänet virkaansa Intia-neuvoston suosituksen perusteella. Neuvosto kokoontui Espanjassa ja kirjoitti myös muun muassa siirtomaiden lait.[6] Ensimmäiseksi varakuninkaaksi nimitettiin Blasco Núñez Vela vuonna 1543. Núñez Vela sai tehtäväkseen panna täytäntöön niin sanotut uudet lait, jonka nojalla Etelä-Amerikan alkuperäisväestön orjuuttaminen kiellettäisiin. Varakuningaskunnassa jo toimivat kolonialistit vastustivat lakeja.[4]
Varakuninkaan alaisuuteen perustettiin audiencia-nimellä kutsuttuja aluehallintoyksiköitä: Panama (1535), Lima (1542), Santa Fe de Bogotá (1549), Charcas (1559), Quito (1563), Chile (1609) ja Buenos Aires (1661).[10]
Varakuningaskunnan pääkaupunki oli Francisco Pizarron perustama Lima, mutta se siirrettiin Cuscoon vuonna 1821, joka oli tuolloin vielä espanjalaisten rojalistien hallinnassa. Espanjan siirtomaavallan murentuessa Perun varakuningaskunnasta tuli viimeinen rojalistien tukikohta.[6]
Jotta tiedonkulku toimisi paremmin, alueen pohjoisosasta erotettiin vuonna 1717 omaksi Uuden-Granadan varakuningaskunnakseen Panama, Venezuela, Kolumbia, osa Ecuadorista, Guyana ja osa Brasilian pohjoisosasta. Vuonna 1776 etelästä erotettiin La Platan varakuningaskunta, johon kuuluivat Argentina, Paraguay, Uruguay ja osa Boliviasta.[4]
Varakuningaskunta lakkautettiin virallisesti vuonna 1824 viimeisen varakuninkaan Pío de Tristánin tunnustaessa Perun itsenäisyyden.[6]
Lähteet
Aiheesta muualla
Wikiwand - on
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Remove ads