Popmusiikki

Popmusiikki eli pop (toisinaan poppi) on populaarimusiikin tyylilaji, joka kehittyi 1950-luvun puolivälissä pehmeämpänä vaihtoehtona rock and rollille ja myöhemmin rock-musiikille. Pop on suunnattu erityisesti nuorisolle, yleensä lyhyehköjen, rakenteeltaan yksinkertaisten rakkauslaulujen muodossa.

Hakusana ”pop” ohjaa tänne. Sanan muista merkityksistä kerrotaan pop (täsmennyssivu).

Pop
Alkuperä	rock and roll, jazz, doo-wop, folk, dance
Alkuperämaa	Yhdysvallat ja Iso-Britannia
Kehittymisen ajankohta	1950-luku
Tyypillisiä soittimia	laulu, kitara, sähköbasso, rummut, kosketinsoitin, syntetisaattori, rumpukone, sekvensseri, sampleri
Kehittyneitä tyylilajeja / suuntauksia	country pop, disko, dreampop, house-pop, jangle pop, pop-punk, hip hop, poprock, psychedelic pop, technopop, urban pop
Infobox OK

Popmusiikki on omaksunut vaikutteita muiden populaarimusiikin tyylien, kuten rockin, kehityksestä ja ottanut käyttöön niiden tapaan myös uusimmat teknologiset innovaatiot ja soundit. Popmusiikkiin ovat vaikuttaneet muun muassa soul, disko, elektroninen musiikki ja rap. Televisio ja musiikkivideot nostivat visuaalisen esitystavan tärkeäksi osaksi popmusiikin menestystä.

Termi

Termiä poplaulu on käytetty ensimmäisen kerran vuonna 1926 kuvaamaan musiikkikappaletta, joka on suosittua.^[1] 1950-luvulta alkunsa saanutta termiä popmusiikki on usein kuvattu erilliseksi tyylilajiksi, joka on tähdätty nuorisomarkkinoille.^[2][3] Vaikka popmusiikin nähdäänkin usein suuntautuvan singlelistoille, tyylilajina se ei ole kaikkien listamusiikkien summa.^[4]

Ominaisuudet

Musiikintutkijat tunnistavat usein seuraavat ominaisuudet tyypillisiksi popmusiikin tyylilajille:^[2][3][5]

• keskittyminen yksittäiseen kappaleeseen tai singleen mieluummin kuin pitempiin töihin tai albumeihin
• tähtää miellyttämään yleisöä
• korostaa levytystä, tuotantoa ja teknologiaa esityksiä enemmän
• taipumus korostaa trendejä.

Popmusiikin pääväline on itse kappale, joka on usein kahdesta ja puolesta minuutista kolmen ja puolen minuutin mittainen^[6] ja jossa on usein keskitytty melodiaan ja tarttuviin koukkuihin sekä kertosäkeeseen, joka toimii melodisena, rytmisenä ja harmonisena kontrastina säkeisiin.^[7] Rytmi ja melodia tapaavat olla samankaltaisia, joissa on kuitenkin rajoitettuja harmonisia säestyksiä.^[8] Modernien popkappaleiden sanat keskittyvät tyypillisesti yksinkertaisiin teemoihin – usein rakkauteen ja romanttiseen suhteeseen – vaikka onkin useita poikkeuksia.^[2]

Simon Firthin mukaan popmusiikkia tuotetaan ”yritteliäisyyden eikä taiteen vuoksi – – se on suunniteltu tyydyttämään kaikkia” eikä se ”tule mistään tietystä paikasta eikä tyydytä vain tiettyä makua”. Se on ”suuresti tuettua (levy-yhtiöt, radioasemat ja live-esiintymiset) – – Pop ei ole tee se itse -musiikkia, vaan se tuotetaan ammattitaitoisesti”.^[9]

Vaikutteet ja kehitys

Michael Jackson nimettiin ”popin kuninkaaksi” 1980-luvulla. Kuva vuodelta 1988.

Pop liittyy ilmiönä 1950-luvun rock and rollin syntyyn, tarjoten sille kuitenkin pehmeämmän vaihtoehdon. Yksi poppiin liittyvistä ilmiöistä on varhaisten rock and roll -tähtien tapaan monien artistien nauttima hysteerinen suosio. The Beatlesin musiikki 1960-luvun alussa edustaa oman aikansa poppia (joskin he soittivat myös rock and rollia ja myöhemmin rockia). Rajanveto popin, kevyen rockin ja R&B:n välillä on usein häilyvää.

Popissa on vaikutteita muun muassa etnomusiikista, taidemusiikista, jazzista, countrystä ja R&B:stä. Tunnettuja popin edustajia ovat esimerkiksi Michael Jackson, Madonna ja Taylor Swift.

Erikseen puhutaan poikabändeistä, jotka ovat popmusiikkia soittavia nuorten miesten muodostamia kokoonpanoja. Tunnettuja poikabändejä ovat muun muassa Take That ja BTS. Myös tyttöbändeistä puhutaan erikseen. Tunnettuja tyttöbändejä ovat muun muassa Spice Girls ja Girls’ Generation.

Popin merkittäviä alalajeja on tanssipop, joka ottaa vaikutteita tanssittavasta konemusiikista.

Etenkin 1980-luvun popista on erikseen erotettu ”synapop” (synthpop), joka perustui voimakkaasti syntetisaattorien käyttöön.