Kunnallispaino
From Wikipedia, the free encyclopedia
Remove ads
Kunnallispaino, vuodesta 1982 Kunnallispaino Oy, oli Suomen Kunnallisliiton omistama suuri kirjapaino, joka harjoitti myös muun muassa oppikirjojen kustannustomintaa ja työllisti 1980-luvulla noin 450 henkilöä. Sen vuonna 1975 valmistunut painotalo sijaitsee nykyisen Tammiston kauppakeskuksen alueella Vantaalla Tuusulantien länsipuolella osoitteessa Sähkötie 1.[1][2][3]
Kunnallispainon toimitusjohtajana vuodesta 1973 vuoteen 1989 oli kauppaneuvos Antero Rantamäki[4][5].
1980-luvun lopulla Kunnallispaino taisteli taloudellisten ongelmien kanssa ja vähensi henkilöstöään noin viidestä sadasta neljään sataan. Omistajajärjestön todettua, ettei kirjapainoala varsinaisesti kuulu sen edunvalvontatehtäviin Kunnallispainon osake-enemmistö (80 %) myytiin vuonna 1989 Suomen Yhdyspankkia lähellä olleelle kehitysyhtiö Spontelille[6]. Myynnistä saatujen varojen turvin perustettiin Kunnallisalan kehittämissäätiö[7].
Remove ads
Printel Oy
Spontel osti Kunnallispainon lisäksi myös Hartwallien omistaman, alun perin pellervolaisen Yhteiskirjapainon ja sulautti sen Kunnallispainoon. Kokonaisuuden uudeksi nimeksi tuli Printel Oy. Pian ostettiin myös koulutarvikkeita ja oppikirjoja myynyt SOK:n Koulupalvelu, josta haluttiin eroon osana S-ryhmän tuolloista saneerausta.[8] Spontel alkoi puolestaan saneerata Printeliä myymällä offsetpainon Aamulehdelle, yrityslomakebisneksen Aamulehden tytäryhtiölle Paragonille ja sivunvalmistustoiminnan sen työntekijöille.[9][10] Spontel luopui vuonna 1993 kehitysyhtiötoiminnastaan keskittyäkseen lääketukkuyritys Tamroon[11], mutta 60 hengen Printel jatkoi Tamro-konsernissa oppilaitosten, päiväkotien, vanhustentalojen ja muun julkishallinnon tavarantoimittajana ja julkisen sektorin lomakkeiden tuottajana[12]. Vuonna 1996 Printel osti valtiolta Karttakeskus Oy:n[13]. Vuonna 1999 Printelistä muodostettiin Suomeen opetustarvikeyhtiö Lekolar-Printel Oy[14]. Lekolar juontaa juurensa Brio-leluvalmistajan Lek & Lär -toimialaan, jonka sijoitusyhtiö Procuritas yhtiöitti vuonna 2004 nimelle Lekolar. Lekolar-Printel on tämän Pohjoismaiden johtavaksi itseään kutsuvan opetusvälineyrityksen Suomen-yhtiö.[15]
Remove ads
Lähteet
Wikiwand - on
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Remove ads