Puolan väestö
From Wikipedia, the free encyclopedia
Remove ads
Puolan väestö on etnisesti varsin homogeeninen. Puolalaisten geneettinen tausta on sitä vastoin hyvin heterogeeninen johtuen suuresta vähemmistöjen määrästä ennen toista maailmansotaa ja mongolien hyökkäyksistä (n. 1200-luvulla). Myös monet sodat ovat monipuolistaneet puolalaisten geneettistä taustaa.

Puolan väkiluku on noin 38 miljoonaa. Luku on pysytellyt samana kommunistidiktatuurin luhistumisesta alkaen. Vuonna 1980 väkiluku oli noin 35,7 miljoonaa, vuonna 1960 noin 29,8 miljoonaa ja vuonna 1946 noin 23,6 miljoonaa.[1] Maassa puhutaan lähes yksinomaan puolaa (97,8 %). Pieniä vähemmistöjä ovat saksalaiset, ukrainalaiset, valkovenäläiset ja liettualaiset. Noin 87 prosenttia väestöstä on katolilaisia.[2] Katolisten lisäksi maassa on muiden muassa ortodokseja, uniaatteja eli kreikkalaiskatolilaisia, protestantteja ja juutalaisia.
Ennen toista maailmansotaa Puolassa asui yli kolme miljoonaa juutalaista, runsas miljoona sekä saksalaisia että valkovenäläisiä ja lähes neljä miljoonaa ukrainalaista. Juutalaiset surmattiin toisen maailmansodan aikaisessa, saksalaisten toimeenpanemassa holokaustissa, ja sodanjälkeisessä rajojen siirrossa voittajat suorittivat laajamittaisia joukkosiirtoja. Niissä Neuvostoliittoon jäänyt puolalaisväestö siirrettiin nyky-Puolaan ja nyky-Puolan ukrainalaiset ja valkovenäläiset Neuvostoliittoon.
Vuonna 2012 arvioitu elinajanodote on miehille 72,31 vuotta ja naisille 80,43 vuotta.[3]
Maailman terveysjärjestön vuonna 2004 tekemän selvityksen mukaan alkoholinkäyttö Puolassa on maailman keskitason yläpuolella, puhtaaksi alkoholiksi muunnettuna noin 8,7 litraa aikuista kohti. Tämä on hiukan vähemmän kuin Italiassa ja hiukan enemmän kuin Yhdysvalloissa.[4]
Remove ads
Väestöjakauma

Puolan kielelliset olosuhteet vuonna 1937
[[File:Poland1937linguistic.jpg|thumb|center|300px|Seuraavassa on Puolan toisen tasavallan aikaista tilannetta kuvaava karttaa kansallisuuksien asuinalueista vuodelta 1937
puolankielinen väestö Puolan ulkopuolella]]
Remove ads
Koulutus
Puolan koulujärjestelmä on uudistusten kohteena, koska sitä sopeutetaan eurooppalaisiin järjestelmiin. Nykyisin lapset käyvät yhtenäistä alakoulua 7–13-vuotiaina. Sen jälkeen on erilaisia yläkouluvaihtoehtoja, ja noin 19-vuotiaana ne, jotka haluavat jatkaa yliopistoihin tai muuten korkea-asteelle, suorittavat ylioppilas- eli matura-tutkinnon.[6]
Suurimpia kaupunkeja
Vuonna 2010 Puolassa oli viisi yli puolen miljoonan asukkaan kaupunkia, ja kymmenen yli 300 000 asukkaan kaupunkia (suluissa arvioitu asukasluku vuonna 2010).[7]
Lähteet
Aiheesta muualla
Wikiwand - on
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Remove ads