Risk (albumi)

From Wikipedia, the free encyclopedia

Risk (albumi)
Remove ads

Risk on yhdysvaltalaisen thrash metal -yhtye Megadethin kahdeksas studioalbumi. Albumia äänitettiin vuonna 1999 tammikuusta huhtikuuhun, ja levy-yhtiö Capitol Records julkaisi sen 31. elokuuta 1999. Albumi jäi yhtyeen viimeiseksi Capitol Recordsin julkaisemaksi studioalbumiksi. Riskillä Megadethin kokoonpano koki muutoksen ensimmäisen kerran sitten vuoden 1990, sillä albumilla yhtyeen rumpalina soittaa ensimmäisen kerran Jimmy DeGrasso. Risk jäi myös kitaristi Marty Friedmanin viimeiseksi levytykseksi yhtyeen kanssa, sillä hän erosi Megadethista kesken albumin julkaisua seuranneen maailmankiertueen.

Tämä artikkeli kertoo albumista. Risk on myös suosittu lautapeli.
Pikafaktoja Risk Megadeth, Studioalbumin tiedot ...

Risk oli musiikillisesti huomattavan paljon kevyempi albumi kuin Megadethin uran aiemmat levytykset. Albumin uusi tyylisuunta vaikutti paljon levynmyyntiin, ja Riskiä pidettiin sekä kaupallisesti että musiikillisesti epäonnistuneena. Muutoksista huolimatta albumi nousi Yhdysvalloissa Billboard 200 -albumilistan sijalle 16., ja ylitti kultalevyrajan jo julkaisuvuonnaan.

Risk oli englanninkielisen nimensä mukaisesti todellinen riski, sillä albumin teosta ei enää ollutkaan pääsääntöisesti vastuussa Dave Mustaine vaan yhtyeen muut jäsenet ja tuottajat.lähde? Dave Mustaine näki itsekin, että hänen luotsaamansa thrash metal -yhtyeen loppu oli lähellä. Albumilla on monia poprock- ja alternative rock -kappaleita, mutta yhtyeen faneille se ei kuulostanut Megadethilta. Toisaalta taas yhtyeen nimi ja maine ei sopinut valtavirtaradiokanaville, joille sen materiaali olisi paremmin sopinut.

Remove ads

Kappaleet

Lisätietoja Nro, Nimi ...
Remove ads

Kokoonpano

Singlet

Videot

Arvostelut

Lähteet

Aiheesta muualla

Loading related searches...

Wikiwand - on

Seamless Wikipedia browsing. On steroids.

Remove ads