Rock and roll

Rock and roll (myös rock ’n’ roll tai rock & roll) on 1950-luvun Yhdysvalloissa syntynyt populaarimusiikin muoto. Se erkaantui afroamerikkalaisesta rhythm and bluesista ja muodosti suosittujen artistien avulla tärkeän pohjan länsimaiselle nuorisokulttuurille. Myöhempi rockmusiikki muotoutui rock and rollin pohjalta.

Tämä artikkeli käsittelee musiikkigenreä. Muita merkityksiä on täsmennyssivulla.

Little Richard on yksi rock and roll -musiikin keskeisimmistä hahmoista.

Chuck Berry kehitteli rock and rolliin sopivaa kitaransoittoa ja sävelsi monia rock and roll -hittejä.

Rock and rollille on ominaista voimakas rytmi ja yksinkertaiset melodiat. Soolo-osuuksia soitettiin aluksi pianolla tai saksofonilla, kunnes 1950-luvun puolivälistä alkaen sähkökitara alkoi syrjäyttää niitä. Sähköbasso korvasi akustisen kontrabasson vuosikymmenen loppuun mennessä.

Varhaisia tunnettuja rock and roll -artisteja olivat muun muassa Chuck Berry ja Little Richard. Valkoisten laulajien kuten Elvis Presleyn ja Buddy Hollyn esittämää country-vaikutteista rock and rollia kutsutaan usein rockabillyksi.

Rock and rollin juuret

Rock and roll kehittyi 1940- ja 1950-luvun rhythm and bluesista, joka oli jump bluesin myötä muuttunut aiempaa nopeatempoisemmaksi ja rytmikkäämmäksi. Rock and roll otti vaikutteita myös countrymusiikista, gospelista ja sähkökitaralla esitetystä bluesista. Rock and roll kehittyi vaiheittain monen vuoden aikana ja siihen vaikutti suuri joukko muusikoita.^[1]

Nimityksen synty

Nimitystä rock-and-roll on käytetty vauhdikkaasta musiikista jo 1940-luvulta alkaen. Nimitystä käytti esimerkiksi kolumnisti Maurie Orodenker Billboard-lehdessä toukokuussa 1942.^[2] Termiä oli myös käytetty mustan blues-musiikin sanoituksissa jo 1920-luvun alusta lähtien viittaamaan sukupuoliyhteyteen. Clevelandilainen levykaupan omistaja Leo Mintz alkoi käyttää nimitystä rock & roll 1940-luvun lopulla asiakkaidensa pitämästä, tanssittavasta rhythm and blues -musiikista häivyttääkseen musiikin mustan etelävaltiolaisen taustan ja saadakseen sitä soitetuksi valkoistenkin radioasemilla. Mintzin tuntema DJ nimeltä Alan Freed alkoi käyttää nimitystä vuodesta 1951 alkaen radio-ohjelmassaan The Moondog Rock & Roll House Party, jonka kautta se levisi yleiseen käyttöön.^[3]

Rock and roll musiikkityylinä

Rock and roll korosti ja vahvisti kaikkia rhythm and bluesin ”räväköitä” piirteitä. Näihin kuuluivat esimerkiksi kohdat, joissa yhtye antaa vain yhden iskun tahdin alkuun, minkä jälkeen laulaja laulaa tahdin loppuun ilman säestystä. Samoin pianoa alettiin hakata aggressiivisemmin (vaikutteita otettiin boogie woogie -musiikista) ja kitaristit omaksuivat uuteen tyyliin paremmin soveltuvat riffit Chuck Berryn johdolla.

Yksi keskeinen muutos rock and rollin synnyssä oli nopeaan ja tasaiseen rytmiin siirtyminen. Aiemmin nopeat blues- tai rhythm and blues -kappaleet olivat käyttäneet shuffle-komppia (”ränt-tä-tänt-tä”), mutta rock and rollissa komppi muuttui tasaiseksi (”rä-tä-tä-tä”), mikä mahdollisti aikaisempaa selvästi jykevämmältä kuulostavan menon. Rock and roll ei välttämättä vaadi tasaista rytmiä (esimerkiksi Chuck Berryn ”School Days” perustuu perinteiseen shuffle-komppiin), mutta se oli kuitenkin tärkeä ja keskeinen muutos uuden tyylin syntymisessä.

Myöhemmin rockmusiikille tyypillinen särjetty kitarasoundi ei kuulunut vielä 1950-luvun musiikkiin, mutta sitä on 1960-luvulta alkaen käytetty myös rock and rollissa. Samoin 1950-luvulla bassona käytettiin valtaosin vielä akustista pystybassoa. Sähköinen bassokitara yleistyi 1950-luvun loppuun mennessä.

Rock and rollin nousu

Rock and rollin kuninkaaksi kutsuttu Elvis Presley vuonna 1957 elokuvassa Rock’n roll -suosikki.

Jackie Brenstonin vuonna 1951 julkaistua hittisingleä ”Rocket 88” on pidetty usein maailman ensimmäisenä rock and roll -levynä^[4]. Elvis Presleyn ensilevy, jossa hän versioi laulaja-lauluntekijä Arthur Crudupin vuonna 1947 levyttämää kappaletta ”That’s All Right”, ilmestyi vuonna 1954.^[5] Seuraavana vuonna tekivät läpimurtonsa Chuck Berry ja Fats Domino. Tuottajat kuitenkin suosivat valkoisia muusikoita mustien kustannuksella ja markkinoivat eniten Elvis Presleytä. Hänestä tulikin suosituin rocklaulaja muun muassa lavakarismansa ja komean ulkonäkönsä vuoksi. Parikymppistä Presleytä alettiin kutsua jo 1950-luvun puolivälissä ”rock and rollin kuninkaaksi”. Presleyn itsensä mielestä kyseinen titteli kuului kuitenkin Fats Dominolle.^[6]

Bill Haley lauloi rock and rollin maailmankartalle vuonna 1955 levyttämällään kappaleella ”Rock Around the Clock”. Muita 1950-luvun eturivin rock and roll -artisteja olivat Bo Diddley, Buddy Holly, Eddie Cochran, Jerry Lee Lewis ja Little Richard.

Chuck Berry oli rock and roll -artisteista merkittävin säveltäjä, ja hänellä oli myös suuri vaikutus siihen, että kitarasta tuli myöhemmin rockin keskeisin soitin. Jerry Lee Lewis ja Little Richard olivat puolestaan merkittäviä pianisteja. Elvis Presley puolestaan oli merkittävin laulaja ja esiintyjä. Artisteista varsinkin Chuck Berry, Little Richard ja Elvis Presley vaikuttivat siihen, että rocklaulamisessa alettiin käyttää tahallista äänen karkeutta ja erilaisia huudahduksia.

Rock and rollin alkuperäinen aikakausi 1950-luvun Amerikassa oli lyhyt. Sen suosio alkoi hiipua vuosikymmenen vaihteessa. Suosion laskuun vaikuttivat merkittävästi seuraavat suunnilleen samanaikaiset tapahtumat: Elvis lähti armeijaan, Chuck Berry joutui vankilaan, Jerry Lee Lewisin suosio tipahti hänen mentyään naimisiin 13-vuotiaan serkkunsa kanssa, Little Richard tuli uskoon lopettaen musiikinteon kokonaan (vaikka hän tekikin paluun myöhemmin 1960-luvulla), Buddy Holly kuoli lento-onnettomuudessa vuonna 1959 ja Eddie Cochran kuoli auto-onnettomuudessa vuonna 1960.

Rock and roll -ilmiö 1950-luvulla

Rock and roll herätti kauhistelua 1950-luvun yhteiskunnassa. Vaikka rock and roll kuulostaa nykyään vauhdikkuudestaan huolimatta melko kesyltä, se oli aikalaistensa korvissa erittäin hyökkäävää, ja lasten vanhemmat pitivät sitä vaarallisena. Lehdissä saatettiin esimerkiksi julkaista tutkimuksia, joiden mukaan rock and roll -musiikin kuunteleminen vähentää älykkyyttä. Myös rock and rollin maine ”mustana musiikkina” kasvatti sen epäilyttävyyttä valkoihoisten keskuudessa.

Bill Haleyn kappaletta ”Rock around the Clock” oli käytetty vuonna 1955 ilmestyneessä elokuvassa Älä käännä heille selkääsi (Blackboard Jungle) sekasortoisessa kohtauksessa, ja elokuvan esittämisen yhteydessä eri maissa tapahtui paikoin nuorison mellakointia. Monet vanhemmat ihmiset toivoivat rock and rollin jäävän vain lyhytikäiseksi ilmiöksi, joka unohdettaisiin muutamassa viikossa.

Myöhempi vaikutus

Rocklaulaja Johnny Trouble.

Rock and rollin jälkeläisiä oli surf-musiikki, joka syntyi instrumentaalikappaleisiin keskittyneiden rock and roll -artistien levytysten myötä.

Jatkumo rock and rollista myöhempään rockmusiikkiin ei kulje yksinomaan rock and rollin kautta, vaan 1960-luvun rock-artistit, esimerkiksi The Rolling Stones, palasivat uudestaan vanhempaan bluesiin ja rhythm and bluesiin. Rock and roll oli kuitenkin musiikillisten vaikutteiden lisäksi luonut sen musiikillisen asenteen ja kulttuurisen pohjan, jolle myöhemmät rock-artistit perustivat musiikkinsa.

Rock muodostui jo 1960-luvun jälkipuolella tunnelmaltaan ja lähestymistavaltaan hyvin erilaiseksi tyyliksi kuin 1950-luvun rock and roll. Toisaalta rockmusiikin 1960-lukulaisten kokeilujen vastapainoksi syntyi vuosikymmenen lopussa perinteistä rock and rollia elvyttävä suuntaus, joka nosti suosioon sekä vanhoja 1950-luvun rocktähtiä että uusia 1950-luvun musiikista innostuneita esiintyjiä. Suomalaisena esimerkkinä voidaan mainita 1970-luvun suosituimpiin kuulunut yhtye Hurriganes, jonka musiikki pohjautui vahvasti perinteiseen rock and rolliin. 1970-luvulta aina tähän päivään asti rock and roll on elänyt merkittävänä kultti-ilmiönä nousten ajoittain laajemmankin huomion kohteeksi, kuten 1970-luvun lopun suomalaisnuorison keskuudessa eläneen 1950-lukumuodin aikana.

Suomessa

Suomessa rock and rollia harrastettiin 1950-luvulla lähinnä suurimmissa kaupungeissa. Radio soitti rockia vain vähän, lehdet eivät siitä juurikaan kirjoittaneet ja myös levyjen hankkiminen oli hankalaa. Tyylilajin esittäjät eivät hätyytelleet maan myyntitilastoja. Myöskään erilaisissa rock-kilpailuissa menestyneet kotimaiset rocklaulajat, kuten Rock-Jerry, Timo Jämsen, Jorma Kalenius ja Pekka Loukiala, eivät nousseet vielä kuuluisuuteen. He ryhtyivät levyttämään laajemmin vasta 1960-luvun puolella, jolloin levy-yhtiöt päästivät studioon myös nuorisomusiikin esittäjiä. Tuolloin yleisö alkoi kuitenkin olla jo kiinnostuneempi rautalankamusiikista ja twististä, ja pian The Beatlesista. Hurriganesin menestysalbumi Roadrunner vuodelta 1974 teki rock and roll -musiikkia tunnetuksi koko Suomessa.^[7]

Menestyneimpiä rock and roll -kappaleita

1950-luvulla singlet olivat vielä paljon albumikokonaisuuksia tärkeämpi julkaisukanava musiikille. Sen takia rock and rollin tärkeimmät julkaisut ovat singlejä.

• Chuck Berry: ”Johnny B. Goode”, ”Rock and Roll Music”, ”Roll over Beethoven”, ”Sweet Little Sixteen”, ”School Days”, ”Maybellene”, ”Reelin’ and Rockin’”
• Bo Diddley: ”Bo Diddley”, ”I’m A Man”, ”Say Man”
• Elvis Presley: ”That’s All Right”, ”Heartbreak Hotel”, ”Hound Dog”, ”Jailhouse Rock”, ”All Shook Up”, ”Don’t Be Cruel”, ”Too Much”, ”Teddy Bear”, ”Hard Headed Woman”, ”A Big Hunk o’ Love”
• Bill Haley and the Comets: ”Rock Around the Clock”, ”Shake, Rattle and Roll”
• Little Richard: ”Tutti Frutti”, ”Lucille”, ”Long Tall Sally”, ”Keep A Knockin’”
• Eddie Cochran: ”Something Else”, ”Summertime Blues”, ”C’mon Everybody”
• Jerry Lee Lewis: ”Great Balls of Fire”, ”Breathless”, ”Whole Lotta Shakin’ Goin’ On”, ”High School Confidential”

Tunnettuja rock and roll -yhtyeitä ja artisteja

• Chuck Berry
• Little Richard
• Gene Vincent
• Bo Diddley
• Buddy Holly
• Elvis Presley
• Eddie Cochran
• Jerry Lee Lewis
• Bill Haley
• Roy Orbison
• Johnny and the Hurricanes
• The Rolling Stones