Ämpäri
From Wikipedia, the free encyclopedia
Remove ads
Ämpäri eli sanko on sangallinen, tavallisesti kartiomaisesti alaspäin kapeneva avosuinen, ympyrälieriön muotoinen, erityisesti veden kanto- ja säilytysastia.[1] Ämpärin ulkolaidalla voi olla kaatonokka nesteen kaatamisen helpottamiseksi. Ämpärissä voi olla myös kansi. Suurta ämpäriä kutsutaan saaviksi.

Ämpärin yleisimmät koot ovat 10, 5 tai 3 litraa.

Ämpäreitä on tehty pellistä, sinkistä ja puusta. Peltiämpäri voi myös olla pinnoitettu emalilla. Nykyään ämpäreitä valmistetaan useimmiten muovista. Suomessa muoviämpäreitä valmistaa kaksi tehdasta: Orthex Lohjalla ja Vanttilan Muovi Punkalaitumella. Vuosittain ne valmistavat yhteensä noin 2,2 miljoonaa ämpäriä.[2]
Remove ads
Ämpärit Suomessa
Ilmaisista ämpäreistä on tullut monen kauppaketjun vetonaula, jolla suomalaiset saadaan jonottamaan. Suosion syy voi olla se, että sanko on helppo joka kodin käyttötavara, jolle kaikilla käyttöä. Se on hyvä tuote jakaa, sitä on helppo kantaa ja sitä voi käyttää myös kassina. Logolla merkitty ämpäri on hyvä mainosväline ja sen verran iso, ettei sitä voi pakata esimerkiksi käsilaukkuun piiloon.[2]
Ämpäreitä myydään monissa eri väreissä, mutta esimerkiksi Orthexin myydyin väri vuodesta toiseen on valkoinen.[2] Orthexin valmistama kymmenen litran ämpäri on keväällä 2019 Ilta-Sanomien tekemän selvityksen mukaan Suomen toiseksi levinnein esine Orthexin valmistaman pakastusrasian jälkeen: ämpärin omisti 87 prosenttia yli 100 000 vastaajasta.[3]
Kesäkuusta 2019 alkaen elintarvikemuovista tehtyjen ämpäreiden pohjaan painetaan lasi & haarukka -symboli.[2]
Remove ads
Ämpärin käyttötapoja
- kaivon vedenoton väline (vinttikaivoissa kiinteä)
- veden kanto- ja säilytysastia esimerkiksi saunassa tai siivouksessa
- marjojen keräys- ja säilytysastia ja mehustuksen apuväline
- sammutusväline tulipaloissa (palosanko)
- pelastusrenkaan sijaan veden varaan joutuneelle[2]
- palojätteiden kuljetus tulisijasta (tuhkaämpäri)
- hiekkakakkujen teko hiekkalaatikolla (leluämpäri)
- jäteämpäri roskia, biojätettä.
Remove ads
Lähteet
Aiheesta muualla
Wikiwand - on
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Remove ads
