Serafi

Serafit (seraphim) ovat juutalaisessa, kristillisessä ja islamilaisessa kirjallisuudessa taivaallisia olentoja. Kuvausten mukaan serafeilla on joko kaksi tai kolme siipiparia, ja he toimivat Jumalan valtaistuimen vartijoina.^[1] Sana ”serafim” tarkoittaa palavaa tulta tai syyttäjää.^[2] Kristillisessä yhdeksänportaisessa enkelihierarkiassa serafit ovat korkeimmalla sijalla.

Viktor Vasnetsov: Serafi.

Serafit mainitaan Raamatussa nimeltä Jesajan kirjassa 6:2. Jesajan näyssä serafit esiintyvät kuusisiipisinä Jumalan valtaistuimen vartijoina, jotka ylistävät jumalaa huutaen ”Pyhä, pyhä, pyhä on Herra Sebaot” ^[1]. Serafeilla on kuvauksien mukaan kuusi siipeä, joista neljällä ne suojautuvat Jumalan kirkkaudelta ja kahdella lentävät. Serafit ovat kaikkein lähinnä Jumalaa, ja niiden ainoana tehtävänä on ylistää Jumalaa. Serafeja on pidetty rakkauden, valon ja tulen enkeleinä. ^[2] Taiteessa kuusisiipiset serafit ovat yleensä väriltään punaisia, mikä symboloi tulta ^[1].

Keskiaikaisen katolisen teologian mukaan serafit ja kerubit olivat enkeleiden hierarkiassa ylimpänä. Kuvataiteessa serafin siipiin kuvataan toisinaan 10–12 silmää, jotka edustavat Elämän puussa (sefiroth-puu) kuvattuja hyveitä ja pyhiä enkeleitä/nimiä, mutta silmien on myös eräissä perinteissä väitetty edustavan ihmisen eri olemisen tasoja (sielu, sydän, mieli, aisti yms).

Serafit mainitaan usein yhdessä kerubien kanssa muun muassa kansahurskauden ja virsikirjan taivastoiveissa ja -kuvauksissa.