tieluokka Suomessa From Wikipedia, the free encyclopedia
Seututiet (lyhenne st; ruots. regionalväg) ovat Suomen tieverkon maanteitä, jotka palvelevat seutukuntien liikennettä ja liittävät näitä valta- ja kantateihin. Seututeiden liikenteellinen merkitys on siis valta- ja kantateitä pienempi, mutta yhdysteitä suurempi. Seututeille on tienumerointijärjestelmässä varattu numerot 100–999. Tieopasteisiin numerot on merkitty mustin numeroin valkoiselle pohjalle.
Osa seututeistä on valtateiden rinnakkaisteitä, yleensä nykyistä valtatietä vanhempia, samojen paikkakuntien välisiä teitä, jotka toimivat varareitteinä valtateille ja tarjoavat vaihtoehdon hitaammalle liikenteelle. Moottoriteiden rinnalla kulkee aina rinnakkaistie,lähde? joka yleensä on tieluokaltaan seututie.
Liikenne- ja viestintäministeriö määrää, mitkä tiet ovat seututeitä. Seututeiden numerointi aloitettiin 1960-luvun lopulla tarkoituksena numeroida tärkeimmät päätieverkon ulkopuolella olevat tiet.[1] Vuoden 2014 alussa Suomessa oli 13 609 kilometriä seututeitä. Seututeistä noin 35 prosenttia on kestopäällysteisiä, noin 62 prosenttia kevytpäällysteisiä ja noin 3 prosenttia sorateitä. Vain alle prosentti seututeistä on kaksiajorataisia, kuten seututie 101 eli Kehä I.[2]
Alun perin seututeiden numerot on jaettu tiepiireittäin. Jaottelusta on tingitty uudistusten ja tiepiirien muutosten myötä.[3] Nykyisten ELY-keskusten toimialueet eivät kaikilta osin vastaa vanhoja tiepiirejä. Monet moottoriteiden rinnakkaisteinä toimivat entiset valtatiet on ELY-keskuksesta riippumatta numeroitu muodossa 1x0, missä "x" on kyseisen valtatien numero. Esimerkiksi valtatien 1 rinnakkaistie on seututie 110 ja valtatien 3 rinnakkaistie seututie 130.