Talk box
From Wikipedia, the free encyclopedia
Remove ads
Talk box (suom. puhelaatikko), josta kitaraan liitettynä käytetään myös nimitystä talking guitar (suom. puhuva kitara), on äänenmuuntoväline, jota käytetään varsinkin kitaran, mutta myös kosketinsoittimien kanssa.
| Tähän artikkeliin ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan. |


Talk box on toimintaperiaatteeltaan tiiviiseen tilaan suljettu kaiutin, josta ääni johdetaan muoviputken kautta soittajan suuhun. Kun soittaja muuttaa suun asentoa samalla tavalla kuin puhuttaessa tai laulettaessa, instrumentin ääneen tulee laulunkaltaisia piirteitä. Muokattu ääni poimitaan tavallisesti laulumikrofonilla. Efektiä käytetään erityisesti sooloissa, mutta varsinkin kosketinsoittimissa sillä väritetään myös sointuja. Nykyisin talk boxin käyttö on vähäistä.
Talk boxia käytettiin erityisesti 1970- ja -80-luvuilla. Laitteen tunnetuimpia käyttäjiä on kitaristi Peter Frampton. Jeff Beckin albumilla "Blow By Blow" efektiä käytetään useissa kappaleissa. Bon Jovi -yhtyeen "Livin' On A Prayer" -kappalessa kitaristi Richie Samboran soittama johtoriffi on tunnettu esimerkki 1980-luvulta. Popeda-yhtyeen Costello Hautamäki käyttää laitetta "Kersantti Karoliina" -kappaleessa.
Roger Troutman käytti Zapp-yhtyeessä efektiä kosketinsoittimessa (esim. hitit "More Bounce to the Ounce" ja "Dancefloor"). Dr.Dren ja 2Pacin vuonna 1996 ilmestyneen "California Love" -kappaleen "California knows how to party" -kertosäe on Troutmanin esittämä ja pohjautuu vuonna 1982 Ronnie Hudsonin levyttämän "West Coast Poplock" -kappaleen talk box -osuuteen.
Tunnettuja talk box -merkkejä ovat Electro-Harmonix Golden Throat ja Heil.
Remove ads
Wikiwand - on
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Remove ads
