Tonel

From Wikipedia, the free encyclopedia

Tonel
Remove ads

António Leonel Vilar Nogueira Sousa eli Tonel (s. 13. huhtikuuta 1980 Lourosa, Portugali) on portugalilainen jalkapalloilija. Hän edustaa kroatialaista Dinamo Zagrebia ja on pelipaikaltaan keskuspuolustaja.

Pikafaktoja Henkilötiedot, Seura ...
Remove ads

Seurajoukkueura

Tonel on Porton junioriakatemian kasvatti. Ensiesiintymisensä ammattilaisurallaan hän teki kaudella 2000–2001, kun hänet lainattiin Académica de Coimbraan. Hän pelasi joukkueessa yhteensä kolme kautta ja siirtyi sitten kesällä 2008 Marítimoon. Osana kauppaa brasilialaissyntyinen Pepe siirtyi Portoon.

Tonel pelasi Marítimossa kokonaisuudessaan hyvän kauden ja pääsi pelaamaan myös eurokentillä, kun joukkue karsi paikasta Uefa-cupin lohkovaiheeseen. Otteluita kauden aikana maan pääsarjassa kertyi 28, joissa hän teki yhden maalin. Tonel pelasi yhdessä Mitchell van der Gaagiin kanssa puolustuksen keskustassa ja nousi joukkueen johtohahmoksi kauden aikana.

Hyvän kautensa jälkeen Marítimossa hän siirtyi Sporting Clube de Portugaliin 500 000 euron siirtokorvauksella, ja sopimus oli kolmivuotinen. Myöhemmin urallaan hän jatkoi sopimustaan joukkueen kanssa vuoteen 2011. Kaudella 2007–2008 Tonel teki viisi maalia, joista yksi tuli Mestarien liigan ottelussa ukrainalaista Dynamo Kiovaa vastaan. Sporting voitti ottelun 2–1.

Loukkaannuttuaan lokakuussa 2008 ottelussa Paços de Ferreiraa vastaan hän menetti pelipaikkansa nuorelle Daniel Carriçolle eikä onnistunut enää nousemaan avauskokoonpanoon loppukauden aikana. Seuraavalla kaudella Tonel onnistui jälleen nousemaan pelaavaan kokoonpanoon.

Remove ads

Maajoukkueura

Tonel teki ensiesiintymisensä Portugalin maajoukkueessa 15. marraskuuta 2006 pelatussa karsintaottelussa Kazakstania vastaan. Toisen ottelunsa hän pelasi vähän yli kolme vuotta myöhemmin 3. maaliskuuta 2010 Kiinaa vastaan saatuaan kutsun viime hetkellä loukkaantuneen Ricardo Carvalhon tilalle.

Aiheesta muualla

Loading related searches...

Wikiwand - on

Seamless Wikipedia browsing. On steroids.

Remove ads