Tumba (Botkyrka)

From Wikipedia, the free encyclopedia

Tumba (Botkyrka)map
Remove ads

Tumba on Tukholman suurkaupunkialueella sijaitseva taajama, joka ulottuu Botkyrkan ja Salemin kuntien alueelle. Tumba on myös Botkyrkan kunnan keskustaajama. Se sijaitsee Tukholman läänissä ja Södermanlandin historiallisessa maakunnassa Keski-Ruotsissa. Tumban taajama kuuluu pääosin Botkyrkan kuntaan, mutta länsiosa siitä kuuluu myös Salemin kuntaan. Koko taajamassa oli vuoden 2010 lopussa 37 852 asukasta. Siitä 22 647 asui Botkyrkan kunnassa ja 15 205 Salemin kunnassa.[2] Kyseessä on Ruotsin suurin taajama, joka ei ole entinen kaupunki.

Tämä artikkeli kertoo Botkyrkan kunnan keskustaajamasta Ruotsissa. Sanan muita merkityksiä on täsmennyssivulla.
Pikafaktoja


















Thumb
Tumban rautatieasema ja linja-autoasema vasemmalla. Sen vieressä on Tumban liikekeskus.

Tumba sai alkunsa rautatiepaikkakuntana joka kasvoi tiiviisti radan varteen. Vanha asemarakennus säilyi 1990-luvun puoliväliin kunnes se purettiin uuden matkakeskuksen tieltä. Tumban asemalla pysähtyvät Tukholman paikallisjunat. Tumbasta on 23,4 kilometriä Tukholman keskustan rautatieasemalle.

Tumbassa toimii oma syyrialais-ortodoksinen seurakunta, mikä viittaa merkittävään syyrialaistaustaiseen väestöryhmään.

Tumbassa toimivassa Tumba gymnasiumissa on 1 000 oppilasta. Kuninkaallisella teknisellä korkeakoululla ja Södertörns högskolalla on myös toimintaa Tumbassa.

Tumbassa on sijainnut vuodesta 1755 Ruotsin valtionpankin setelipaperitehdas, joka myytiin vuonna 2001 Crane AB -yritykselle. Paikkakunnan toinen suuryritys on Alfa Laval. Tumbasta tulee maailmallakin mainetta saanut metalliyhtye Amon Amarth.

Remove ads

Väestönkehitys

Lisätietoja Tumban taajaman väestönkehitys 1960–2010 ...
Remove ads

Lähteet

Aiheesta muualla

Loading related searches...

Wikiwand - on

Seamless Wikipedia browsing. On steroids.

Remove ads