UNIVAC I

From Wikipedia, the free encyclopedia

UNIVAC I
Remove ads

UNIVAC I (UNIVersal Automatic Computer I) oli ensimmäinen yhdysvaltalainen kaupallisesti valmistettu tietokone. Ensimmäinen UNIVAC toimitettiin Yhdysvaltain väestönlaskentavirastolle 31. maaliskuuta vuonna 1951.[2] Ensimmäinen kaupallinen tietokone Ferranti Mark 1 oli toimitettu vain hieman aiemmin.[3] UNIVACin suunnittelivat John Mauchly ja Presper Eckert, jotka olivat aiemmin suunnitelleet ENIAC-tietokoneen. Konetta valmistettiin kaikkiaan 46 kappaletta, ja sen seuraajia olivat muun muassa UNIVAC II ja UNIVAC III.[4][5]

Pikafaktoja

UNIVAC I sai mainetta Yhdysvaltain vuoden 1952 presidentinvaalien aikaan, kun CBS-televisioyhtiön tietokoneajo ennusti odotusten vastaisesti, mutta oikein, että republikaanien Dwight D. Eisenhower tulisi voittamaan vaalit.[4] Tietokoneen ohjelmoinnin ja tietojen syötön oli tehnyt Grace Murray Hopper ryhmänsä kanssa.[1]

Remove ads

Tekniikka

UNIVAC I perustui 5 200 elektroniputkeen, painoi 13 tonnia ja kulutti 120 kilowattia sähköenergiaa. Koko tietokonejärjestelmä vei lattiapinta-alaa noin 116 neliömetriä ja oli 2,6 metriä korkea. Järjestelmään kuului keskusyksikkö, operaattorin ohjauskonsoli, joukko nauha-asemia, muutama kirjoitin sekä ylläpidossa tarpeellinen oskilloskooppi.

Monien muiden varhaisten tietokoneiden tapaan myös UNIVAC käytti binäärijärjestelmän sijasta kymmenjärjestelmää, joskin kymmenjärjestelmän numerot ilmaistiin excess-3-koodattuina osana 7-bittistä (pariteettibitti + 6 databittiä) merkistöä, johon kuului myös kirjaimisto ja joukko välimerkkejä. Järjestelmässä käytettiin ryhmittelyä, joten yhden merkin sisältö oli siis

  • pariteettibitti
  • 2 bittiä kertomaan ryhmän (esimerkiksi numerot) ja
  • 4 bittiä kertomaan merkin arvo.

Esimerkiksi luku nolla kuvattiin (kuten vastaava merkkikin) binäärisenä 100 0011.[6] Sananleveys oli 12 merkkiä, ja keskusmuistia oli 1 000 sanaa.[6] Muisti oli toteutettu elohopeatankeilla, joihin yksittäiset bitit tallennettiin jatkuvasti vahvistettuina kaikujen sarjoina. UNIVAC suoritti noin 1 905 laskuoperaatiota sekunnissa.

Tietokoneeseen oli saatavilla yksi ensimmäisistä nauha-asemista UNISERVO.[7]

Remove ads

Kuvia

Lähteet

Aiheesta muualla

Loading related searches...

Wikiwand - on

Seamless Wikipedia browsing. On steroids.

Remove ads