Viipuri
kaupunki Venäjällä From Wikipedia, the free encyclopedia
Remove ads
Viipuri (ven. Выборг, Vyborg; ruots. Viborg; saks. Wiborg/Wiburg) on kaupunki luoteis-Venäjällä Suomenlahden pohjoisrannikolla Viipurinlahden perukassa Karjalankannaksen länsipäässä. Viipurissa oli Venäjän vuoden 2022 väestönlaskennan mukaan 73 001 asukasta 1. tammikuuta 2022. Kaupunki on samalla Leningradin alueen 193 863 asukkaan Viipurin piirin hallinnollinen keskus.[3]
Viipuri on alun perin ollut Vuoksen rannalla sijainnut karjalaisten kauppapaikka. Viipuri on kuulunut keskiajasta alkaen Ruotsille, sen jälkeen vuodesta 1710 Venäjälle, vuodesta 1812 Suomen suuriruhtinaskunnalle ja vuodesta 1917 lähtien itsenäiselle Suomelle. Suomi joutui luovuttamaan Viipurin Neuvostoliitolle talvisodan päättyessä vuonna 1940. Jatkosodan alussa vuonna 1941 Suomi valtasi kaupungin takaisin, mutta Neuvostoliitto otti kaupungin jälleen haltuunsa Viipurin-Petroskoin operaatiossa vuonna 1944.
Kaupungin keskusta sijaitsee niemellä Viipurinlahden äärimmäisen perukan Suomenvedenpohjan ja sen eteläpuolisen Viipurinlahden osan, Viipurista Uuraaseen ulottuvan Suomenvedenselän välissä.[8][9] Vanhan kaupunkikeskustan länsipuolella on Linnasaari, jonka erottaa keskustasta kapea Linnasalmi. Sillä sijaitsevalla pienellä saarella on keskiaikainen Viipurin linna.
Remove ads
Historia
Viipuri on alun perin ollut Vuoksen rannalla sijainnut karjalaisten kauppapaikka. Arkeologisten kaivausten perusteella kauppapaikka on ollut käytössä jo 900-luvulla. Viipurin varhaiseen olemassaoloon viittaa myös noin vuodelta 1100 oleva ruotsalainen riimukivi, johon henkilön kuolinpaikaksi on merkitty Uiburk, joskin se saattaa viitata myös Tanskan Viborgiin. Viipurin seudulla on mainittu myös olleen 1100- ja 1200-luvulla Novgorodin valtapiiriin kuuluva kylä ja kauppapaikka.[1]
Kaupunki sijaitsee Viipurinlahden perukassa eli Suomenvedenpohjassa paikalla, jossa vielä uudella ajalla oli Vuoksen läntisen laskuhaaran suu, joka oli merkittävän vesireitin läntinen päätepiste Laatokalle.[10]. Vesireitin itäinen päätepiste sijaitsi Vuoksen suulla Käkisalmessa Läntinen laskuhaara kuitenkin kuivui maankohoamisen myötä vähitellen 1600–1800-luvuilla.[11][12][13] Vielä 1600-luvun lopulla kaupungin sanotaan sijainneen Vuoksen virran varrella.[14]
Ruotsin kuningaskunta 1293-1710
Eerikinkronikan mukaan upplantilaiset rakensivat Viipurin linnan vuonna 1293[15] kolmannen ristiretken yhteydessä. Viipurin linnassa tehdyissä kaivauksissa on kuitenkin tullut esille merkkejä kivilinnaa edeltäneistä hirsirakennuksista. Löytöinä on myös ristiretkiajan esineitä, joiden perusteella alkuperäistä varustusta pidetään karjalaisten linnoituksena, jonka upplantilaiset sittemmin valloittivat.[16] Pähkinäsaaren rauhassa 1323 linnasta ympäristöineen tuli virallisesti Ruotsin valtakunnan osa. Linnan kaakkoispuolella sijaitsevalle niemelle alkoi siirtyä kauppiaita ja käsityöläisiä viimeistään rauhansopimuksen jälkeen.[17] Kuningas Eerik Pommerilainen myönsi Viipurille kaupunkioikeudet vuonna 1403.[2] Vähitellen linnan yhteyteen kasvoi yksi Suomen suurimmista kaupungeista. Viipuri oli sittemmin Itä- ja Kaakkois-Suomen keskus ja merkittävä kauppakaupunki.[16]
Ruotsalaisissa lähteissä Viipurin linna mainitaan ensi kerran vuonna 1295 kuningas Birgerin kirjeessä, mutta novgorodilaisten kronikassa kerrotaan, että ruotsalaiset perustivat linnan Karjalaan ”vuonna 6801” (länsimaisen ajanlaskun mukaan vuonna 1293). Ensimmäisen kerran Viipuri mainitaan kirjallisissa lähteissä "kaupunkina" (Civitas) vuonna 1336 linnan päällikkö Peder Joninpojan antaessa Tallinnan porvareille luvan käydä siellä kauppaa.[18] Myöhemmin Viipurin raati mainitaan kirjallisissa lähteissä 1393. Dominikaanit perustivat Viipuriin luostarin vuonna 1398, ja fransiskaanikonventti perustettiin 1400-luvun alussa. Ensimmäinen nimeltä tunnettu Viipurin porvari oli saksalainen Ewert von Balven Tallinnasta (1393), samoin saksalainen oli ensimmäinen tunnettu raatimies Magnus Schröder (1410). Kaukokauppa oli suureksi osaksi itämeren saksalaisista hansakaupungeista kuten Lyypekistä ja Tallinnasta saapuneiden hansakauppiaiden hallinnassa. Vienti suuntautui enimmäkseen Tallinnaan, missä tavarat myytiin läntiseen Eurooppaan. Karjalaiset olivat kylläkin enemmistönä tavallisten kaupunkilaisten joukossa.[16]
Koska Viipuri oli kaukana Tukholmasta, Viipurin linnalääniä hallittiin kuin itsenäistä valtakuntaa. Hämeen ja Turun linnalääneillä oli Viipuria kiinteämpi yhteys Tukholmaan ja vähemmän itsemääräämisoikeutta. Linnan ympärille kehittynyt kaupunki oli linnanherran suojeluksessa ja Viipuri oli ainoa Suomen kaupunki, jonka ympärillä oli kaupunginmuuri.[16]
1550-luvun puolivälissä Kustaa Vaasan luottomies Klaus Kristerinpoika Horn houkutteli Viipuriin saksalaiset kauppiaat Hans Lakmanin, Jakob Grothusenin, Donatus Deutschmanin, Per Vintapperin, Vit Olden ja Klaus Makeprangin opettamaan kaupankäynnin taitoja viipurilaisille.[19]
Ruotsin hallitsijoiden ajatuksena oli luoda Viipurista Ruotsin idänkaupan keskus. Käytännön haasteet olivat toiveiden tiellä. Venäjä ajautui sekasorron vuosiin 1500- ja 1600-lukujen taitteessa. 1600-luvulla Viipurin asema kauppakaupunkina parani, koska Ruotsi solmi Venäjän kanssa Täyssinän rauhan vuonna 1595 ja Stolbovan rauhan vuonna 1617.[19]
Eurooppalaisten tietoisuus Viipurista kansainvälisenä kauppakaupunkina kasvoi 1500-luvulla. Viipuri suuntasi viennin länteen ja tärkein vientituote Ruotsin kuningas Kustaa Vaasan ajoista lähtien oli terva. Viipuri oli yksi Ruotsin suurimmista tervan viejistä aina 1600-luvun loppuun asti. Viipuri kuului Ruotsin aikana merkittävien kauppakaupunkien ryhmään. Samassa ryhmässä olivat Tukholma, Göteborg, Norrköping, Kalmar, Tallinna ja Riika. Viipuri oli merkittävämpi kauppakaupunki kuin Turku.[19]
1600-luvulla Viipurin merkittäviä valtaporvarisukuja olivat Tesche, Boisman, Schemedeman, Barckhusen, Winter ja Sutthoff.[19]
Viipurissa koulutus painottui enemmän reaaliaineisiin sekä käytännön ja talouselämän tarpeisiin kuin useimmissa muissa Suomen kaupungeissa. Ruotsin vallan aikana viipurilaiset eivät arvostaneet kirkon johtamaa, lähes yksinomaan uskonnollisiin tarpeisiin perustunutta opetusta. Kaupunkilaiset toivat suoraan Saksasta kotiopettajia ja perustivat porvariston käyttöön saksankielisen koulun 1600-luvun lopulla. Tämä koulu keskittyi käytännön aineisiin, kuten saksan kieleen, lukemiseen, kirjoittamiseen ja laskentoon, ja voidaan nähdä ammattimaisen koulutuksen alkuasteena. Koulu oli edistyksellinen myös siksi, että sen oppilaiden joukossa oli poikien lisäksi muutama tyttö.[19]
”Viipurin omaleimainen kulttuuri” tarkoitti Ruotsin vallan aikana ennen kaikkea talouden korostunutta asemaa henkisten ja uskonnollisten aktiviteettien sijaan. 1600-luvulla Viipuri oli poikkeuksellisen rauhallinen ja aikakauden mittapuun mukaan myös turvallinen kaupunki.[19]
Viipurin provinssi - Venäjän keisarikunta 1710-1811
Suuren Pohjan sodan aikana Pietari Suuren venäläisjoukot valtasivat kaupungin vuonna 1710, ja sen jälkeen vuonna 1721 solmitussa Uudenkaupungin rauhassa Venäjän keisarikunta sai Viipurin Ruotsilta.[20]
Venäjälle Viipurin valloittaminen oli pakkomielle, koska Viipurin katsottiin oleva merkittävä uhka Pietarin kaupungin turvallisuudelle. Venäjä teki Viipurista etuvartion lännen suuntaan, minkä tarkoituksena oli suojata uutta pääkaupunkia.[21]
Venäjään liittyminen hyödytti suuresti Karjalan taloutta, kun kauppa suuntautui kasvavaan Pietarin kaupunkiin. Rahtitalonpojat ansaitsivat rahaa kuljettamalla rahtia hevoskärryllä tai reellä. Pääkaupunkiin saatettiin myös muuttaa työn perässä. Omalta asuinpaikalta käsin saattoi myydä maataloustuotteita tai harjoittaa sivuelinkeinoja. Näin pääsi miltei jokainen karjalainen rahatalouden piiriin. Toisaalta maatalous taantui, kun venäläinen halpa vilja valtasi markkinoita.[22]
Viipurilaisia on luonnehdittu vieraanvaraisiksi ja taitaviksi kauppiaiksi. Pormestari Erich Åkerman kertoi vuonna 1723, että maalaiset houkuteltiin Viipuriin ja tuomaan tuotteita kauppiaille siten, että heidän annettiin levätä ja virkistäytyä. Maalaisille tarjoiltiin viinaa, olutta ja tupakkaa.[19]
Saksankielisten määrä Viipurissa kasvoi 1700-luvulla. Saksa oli tullut Venäjän Baltian provinssien, mukaan lukien Viipurin provinssin, viralliseksi kieleksi 1720-luvulla, ja 1780-luvun hallintouudistus toi kaupunkiin uusia saksankielisiä virkamiehiä. He hallitsivat myös kaupungin vientikauppaa.[23]
Viipurin seurapiirejä luonnehti kosmopoliittinen elämäntapa. Pietarin läheisyys sekä kaupungin eliitin yhteydet saksankielisen Euroopan porvariskulttuuriin tekivät Viipurista suomalaisessa mittakaavassa poikkeuksellisen kansainvälisen.[23]
Viipurin seurapiirit muodostuivat paikallisista virkamiehistä, papistosta, vauraimmista kauppiaista, keisarillisen armeijan upseeristosta sekä alueella asuvasta tai vierailevasta aatelistosta. Osa herrasväen perheistä oli muuttanut 1700-luvun alussa Nevanlinnasta, osa puolestaan polveutui Saksasta, ja joukossa oli myös Baltian saksalaiseen aatelistoon kuuluvia sukuja.[23]
Pietarin läheisyys mahdollisti sen, että Viipurin herrasväki sai käyttöönsä monia sellaisia esineitä, joita muualla Suomessa ei vielä tunnettu. Hankintapaikat ja esineiden tyylit osoittavat, että kaupungissa seurattiin 1700-luvun lopulla ja 1800-luvun alussa Pietarin muotia. Materiaalisia vaikutteita Viipurin seuraelämään välittyi kuitenkin myös suoraan Euroopasta, sillä herrasväellä oli tiiviitä perhe-, ystävyys- ja liikesuhteita sen eri maihin. Seurojen ja juhlaelämän tarpeisiin hankittiin sisustusesineitä, astioita, juomia ja ruokia muun muassa Saksasta, Alankomaista ja Isosta-Britanniasta.[23]
Teollisen vallankumouksen myötä tavaroiden määrä ja saatavuus kasvoivat huomattavasti. Tämä kehitys näkyy esimerkiksi Hackmanin perheen hankinnoissa, sillä 1800-luvulle siirryttäessä heidän tilikirjoihinsa ilmestyi runsaasti Isossa-Britanniassa teollisesti valmistettuja esineitä. Tyypillinen esimerkki olivat Englannista tuodut Wedgwoodin valmistamat teeastiastot, joita Viipurin herrasväki hankki joko suoraan Britanniasta tai Pietarissa toimineesta Wedgwoodin myymälästä.[23]
Vanhan Suomen kasvatit toivat oppimansa elämäntavan mukanaan Helsinkiin sen noustua pääkaupungiksi vuonna 1812. Herrasväen arkeen kuuluivat ranskalaiset kirjat, ylelliset asunnot ja gastronomiset herkut.[23]
Suomen suuriruhtinaskunta - Venäjän keisarikunta 1812-1917
Jo 1700-luvulla Venäjään liitetty Vanha Suomi ja sen osana Viipuri liitettiin Suomen suuriruhtinaskuntaan vuonna 1812. Talouselämässä ja kaupungin hallinnossa saksalaisilla oli määräävin asema[24] ja kaupungissa asui paljon saksalaisia kauppiassukuja.
Viipurin kehitys 1800-luvun alkupuolella oli pysähdyksissä: väkiluku ei kasvanut, ja suuri osa Itä-Suomen kaupasta kulki Pietarin kautta Laatokan vesireittiä käyttäen, ohittaen Viipurin. Viipuri sijaitsi kuitenkin tärkeässä risteyskohdassa, kun Suomesta matkattiin Pietariin ja Venäjälle, sekä Venäjältä Suomeen. Viipurilaiset matkustivat suuriruhtinaskunnan rajojen ulkopuolelle. Viipurin maistraatti myönsi passeja eniten kauppiaille vuosina 1821 ja 1845.[25][26]
Vuonna 1839 perustettiin Viipurin hovioikeus Suomen kolmanneksi hovioikeudeksi.[27]
Viipurin rooli korostui itäisen kaupan keskuksena ja logistisena solmukohtana suuriruhtinaskunnan aikana. 1800-luvun alkupuolella Viipuri jatkoi kaupankäyntiään entiseen tapaan, vaikka kaikki idänkauppa ei kulkenut Viipurin kautta, koska Pietariin johtavia kauppareittejä oli myös Laatokan kautta. Vuonna 1856 avattu Saimaan kanava vahvisti Viipurin asemaa ohjaamalla Saimaan vesistön tavaraliikennettä kohti kaupunkia, mikä lisäsi Viipurin kauppasataman vilkkautta.[25][28]
Viipurin kasvua kuvaa se, ettei kaupungissa ollut varsinaisia laitureita ennen 1850-lukua. 1890-luvulla kaupungissa oli laitureita 1500 metrin verran. Saimaan kanavalta saapuneet laivat ankkuroivat Pohjoissatamaan ja Suomenlahden laivaliikenne ohjattiin Eteläsatamaan.[29]
Lisäksi vuonna 1870 Helsingin ja Pietarin välisen junaradan avautuminen teki Viipurista keskeisen logistiikan ja kaupankäynnin risteyskohdan. Tämä kehitys tuki Viipurin asemaa Suomen merkittävimpänä itäisen kaupan keskuksena suuriruhtinaskunnan aikana. Viipurin kaupungin kauppa suuntautui kasvavasti Pietariin ja kaupunki palveli laajaa itäisen Suomen ja Karjalan aluetta.[25]
Eräässä vaiheessa Viipurin kaupankäynti oli suurempaa kuin Helsingin ja Viipurin kaupankäynti neljänneksen koko Suomen kaupankäynnistä.[30]
Viipurin on myös sanottu olleen suuriruhtinaskunnan kansainvälisin kaupunki: siellä asui suomenkielisten lisäksi venäjän-, ruotsin- ja saksankielisiä asukkaita.[27]
Viipurissa puhuttiin suomea, ruotsia, saksaa ja venäjää. Sivistyneistö puhui ranskan kieltä, mikä oli tuolloin Pietarin hovin ja diplomatian kieli. Viipurin kansainvälinen kauppa ulottui Britanniaan, minkä takia englannin kieltä puhuttiin myös. Viipurilaisten kielitaitoa monipuolisti ja kohensi se, että kaupungissa oli eri kieltenopettajia. Tunnettuja viipurilaisia kielitieteilijöitä olivat Oskar Emil Tudeer (1850–1930), Werner Söderhjelm (1859–1931), Alvar Törnudd (1866–1943), Arthur Thesleff (1871–1920), Emil Zilliacus (1878–1961), Eero K. Neuvonen (1904–1981), Valentin Kiparsky (1904–1983), Kauko Kyyrö (1907–1971), Tauno Nurmela (1907–1985), Unto Kupiainen (1909–1961) ja Aimo Sakari (ent. Salonen, 1911–2001).[31]
Topelius kuvasi liikkuvuuteen tottunutta karjalaista kansaa:
»Matkustaminen ja kaupanteko ovat hänelle mieluisia, ja hän kulkee pitkiä matkoja omassa maassaan ja vie tavaroitaan Venäjälle asti – Pietariin. Siellä on karjalaisten alinomainen markkinapaikka. Siellä hän ansaitsee pienillä kivilläkin, ja yhtä helposti kuin raha on tullut, se taas meneekin.»
(Topelius, Maamme-kirja. (Engman, Suomi Venäjällä. Teoksessa Suomen kulttuurihistoria 2, s. 99))
.jpg)
Viipurin väkiluku 1800-luvun viimeisellä puoliskolla. Viipuri oli vanha linnoituskaupunki. Bastionit, vallihaudat ja puolustusmuurit olivat kasvun esteenä. Linnoituksia purettiin, mutta muutamia paloja linnoituksista jätettiin kulttuurihistorian nimissä.[29]
Viipurissa toimi merkittäviä yhdistyksiä kuten Handelsgillet i Wyborg, Viipurin Suomalainen Klubi, Pamaus-Seura ja Viipurin Taiteenystävät.
Vuonna 1906 Pohjoismaiden Osakepankin pääkonttori siirtyi Viipurista Helsinkiin, mikä aiheutti viipurilaisissa raivoa ja vilkasta kirjoittelua paikallisissa lehdissä. Pohjoismaiden Osakepankki fuusioitui myöhemmin Suomen Yhdyspankin kanssa.[32]
Viipurissa oli vuonna 1906 kolme osuuskauppaa: Viipurin Työväen Osuuskauppa, Karjalan Työväen Osuuskauppa ja Osuusliike Ponnistus. Siellä toimi myös työväenyhdistys. Tuolloin Viipurin esikaupungeissa asui lähes yhtä paljon väestöä kuin itse kaupungissa, mutta ilman kaupungin mukavuuksia. Sen vuoksi esikaupunkien yhdistäminen kaupunkiin oli Viipurin työväenyhdistyksen polttavimpia kysymyksiä.[32]
Viipurin kulttuurielämä 1800-luvulla oli poikkeuksellisen monipuolinen Suomen kaupunkien joukossa. Erityisesti saksalaistaustaiset porvarissuvut vaikuttivat kaupungin kulttuuriseen kehitykseen. Heidän vaikutuksensa näkyi niin taiteen suosimisessa kuin kaupunkikuvassa, joka arkkitehtonisilta piirteiltään muistutti Lyypekkiä enemmän kuin ruotsalaisia, suomalaisia tai venäläisiä kaupunkeja.[19]
Viipurin varakkailla suvulla oli laajoja taidekokoelmia, ja yksityishenkilöt toimivat sekä aktiivisina taiteen keräilijöinä että mesenaatteina. Kokoelmiin sisältyi kotimaisia teoksia, muiden muassa Akseli Gallen-Kallelan, Albert Edelfeltin, Eero Järnefeltin ja von Wrightin veljesten maalauksia, sekä kansainvälistä taidetta Ruotsista, Venäjältä, Alankomaista ja Ranskasta. Kuvataiteen herättämä kiinnostus johti Viipurin Taiteenystävien perustamiseen. Yhdistys perusti Viipurin piirustuskoulun ja käynnisti hankkeen Viipurin taidemuseon perustamiseksi.[19]
Musiikin alalla mesenaatti Wilhelm Hackman rahoitti Jean Sibeliuksen opintoja Saksassa ja Italiassa. Yleisesti Viipurissa harrastettiin ja esitettiin runsaasti taiteita ja esittävän taiteen muotoja, kuten musiikkia, oopperaa, teatteria, balettia, tanssia ja kirjallisuutta. Näitä tukemaan perustettiin teattereita, kirjastoja, kouluja, museoita ja yhdistyksiä. 1830-luvulla rakennettiin maaherran aloitteesta kaupungin teatteri ja seurahuone.[19]
Viipurin sijainti Tukholman, Helsingin ja Pietarin välisellä kulttuurikäytävällä teki kaupungista merkittävän esiintymispaikan sekä kotimaisille että ulkomaisille taiteilijoille. Kaupungissa vierailivat suomalaiset, ruotsalaiset, venäläiset, saksalaiset, ranskalaiset ja italialaiset esiintyjät. Viipurissa esitettiin myös Suomen ensimmäinen suomenkielinen operetti.[19]
1800-luvun jälkipuoliskolla kaupungin tunnetuimpiin teatterin harrastajiin ja tukijoihin kuuluivat liikemies ja konsuli Eugène Wolff (1851–1937), taide- ja paperikauppias Conrad Oldenburg (1854–1927) sekä kauppaneuvos Juho Lallukka (1852–1913).[19]
Suomen tasavalta 1917-1944
Venäjän keisarikunta ajautui vuoden 1917 vallankumoukseen kesken ensimmäisen maailmansodan. Suomen suuriruhtinaskunta jäi ilman suuriruhtinasta ja vuonna 1917 Suomi julistautui itsenäiseksi. Viipuri oli Suomen sisällissodassa ensin punaisten alueella; valkoiset valloittivat sen 29. huhtikuuta 1918.
Venäjän keisarikunnan romahtaminen ja Neuvosto-Venäjän synty romahdutti idänkaupan. Viipuri menetti Pietarin ja Venäjän markkinat.[30]
Viipuri ei ollut varsinaisesti teollisuuskaupunki, sen vaikutusalue, Vuoksen seutu, tunnettiin 1930-luvulla Suomen Ruhrina. Ympäröivän teollisuuden kehitykseen vaikuttivat merkittävästi Imatran, Rouhialan sekä rakenteilla olleet Enson suurvoimalat. Itse kaupungissa toimi paljon elintarvike- ja virvoitusjuomateollisuutta, ja sen lähialueilla oli muun muassa kolme suurta tiilitehdasta. Valtion rautateiden konepaja, korjaamo- ja varikkokeskus oli Viipurin suurin työnantaja. Satamaliikenteen osalta Viipuri oli Suomen toiseksi suurin vientisatama ja kolmanneksi suurin tuontisatama.[33][34]
Viipuri jatkoi vuosisatoja vanhoja perinteitä kansainvälisenä kauppakaupunkina ja elävänä kultuurikaupunkina. Kultuuritoiminta oli vilkasta. Viipurin uusi kesäteatteri oli Suomen suurin ja se keräsi teatteri- ja musiikkiesityksiin yli 2000 katsojaa. Viipurilaiset kuvataiteilijat innostuivat kubismista.[35][19][34]
Viipurin 1920- ja 1930-lukujen arkkitehtuurista tyylisuuntausta edustivat 1920-luvun klassismi ja funktionalismi. Viipurilainen arkkitehti Jalmari Lankinen harrasti molempia tyylisuuntauksia.[36]
Viipurin Taiteenystävien pitkäkestoinen hanke Viipurin taidemuseon perustamiseksi toteutui vuonna 1930. Arkkitehti Uno Ullbergin piirsi funtionalismia edustavan museorakennuksen, jonka suojiin rakennettiin tilat myös Viipurin piirrustuskoululle. Ullberg suunnitteli myös Viipurin maakunta-arkiston samalla tyylilajilla.[37]
Alvar Aalto voitti Viipurin kaupunginkirjaston arkkitehtikilpailun vuonna 1927. Funktionalismia edustava kaupunginkirjasto valmistui vuonna 1935. Kirjasto rakennettiin kauppaneuvos Juho Lallukan lesken testamenttivaroilla.[38]
Vuonna 1931 Viipurissa järjestettiin Herättäjäjuhlat.[39]
Viipurissa harrastettiin golfia, tennistä, raveja, moottoriurheilua, jääpalloa, jääkiekkoa, nyrkkeilyä ja yleisurheilua. Papulan yleisurheilukentällä rikottiin maailmanennätys kaksitoista kertaa.[34]
Viipurilaisten vapaa‑ajanvietto 1900‑luvun alkupuolella oli monipuolista ja urbaania. Iltaisin kaupunkilaiset hakeutuivat elokuvateattereihin ja näytelmiin tai viettivät aikaansa kaupungin lukuisissa ravintoloissa ja kahviloissa. Nuorison kohtaamispaikkana toimi pääasiassa Torkkelin puisto, elleivät urheilu ja voimisteluseurojen salit houkutelleet heitä muualle. Kaupungin ravintolakulttuuri oli vilkas, ja tunnetuimpiin illanviettopaikkoihin kuuluivat Espilä, Funkis, Karjaportti, Lehtovaara, Munkki, Palatsi ja Pyöreä torni, samoin kuin hotellien edustavat ravintolasalit.[34]
Kesäisin kaupunkilaiset hakeutuivat ulkoilmaravintoloihin, joita oli esimerkiksi Huusniemessä ja Papulassa. Papulan Piilipuu toimi suosittuna näköalapaikkana. Myös kävelyretket Monrepos’n ainutlaatuiseen ja huolellisesti hoidettuun maisemapuistoon kuuluivat kaupunkilaisten vapaa‑aikaan. Helteisinä päivinä virkistystä haettiin Tervaniemen uimalaitokselta tai retkiltä Viipurinlahden monille saarille. Osa viipurilaisista vietti lomiaan omilla kesähuviloillaan, joita sijaitsi runsaasti niin ympäröivien järvien rannoilla kuin Viipurinlahden seuduillakin.[34]
Ennen talvisotaa Viipuri oli Suomen neljänneksi suurin kaupunki Helsingin, Tampereen ja Turun jälkeen.[40] Viipuri oli asukasluvultaan Suomen suurimman läänin, Viipurin läänin, pääkaupunki. Viipurissa oli asukkaita 86 000 vuonna 1939, joista venäjänkielisiä oli noin 4 500, ruotsinkielisiä 2 600 ja saksankielisiä 1 000 henkeä.[29][33]
Viipuria on kuvailtu kosmopoliittiseksi kaupungiksi, ja sen asema Suomen kulttuurihistoriassa oli ainutlaatuinen.[19]
Toinen maailmansota ja kaupungin menetys
Viipurin ja Karjalan evakuointi käynnistettiin lokakuussa vuonna 1939 ja viimeinen evakuointi vuonna 1944. Viipurin evakot muuttivat muualle Suomeen.[41]
Talvisodassa kaupunki vaurioitui pahoin. Vaikka puna-armeija ei saanut sitä vallattua, Moskovan rauhassa se jäi muun luovutetun Karjalan osana Neuvostoliitolle. Jatkosodassa Suomi valtasi Viipurin takaisin 1941 ja kunnosti pahoin tuhoutuneen kaupungin nopeasti asuinkelpoiseksi. Suomi menetti kaupungin jatkosodassa uudelleen 20. kesäkuuta 1944.[42]
Viipurin kuuluminen Neuvostoliiton alueeseen vahvistettiin uudestaan Moskovan välirauhansopimuksessa 19. syyskuuta 1944. Stalin oli jo Teheranin konferenssissa marraskuussa 1943 ilmoittanut vaativansa vuoden 1940 rajoja ja ettei hän suostunut edes keskustelemaan Churchillin ja Rooseveltin ehdotuksesta, että rauhanneuvottelujen helpottamiseksi Viipuri voitaisiin jättää Suomelle.[43]
Viipuria muokattiin neuvostoliittolaiseksi ja harmahtavaksi kaupungiksi toisen maailmansodan jälkeen. Neuvostoliiton aikana Viipuri menetti vaurauden, kosmopoliittisuuden ja ainutlaatuisen kulttuurielämän. Viipurista muodostui yhden kansan ja kielen kaupunki.[44]
Uusi Viipuri
Seppo Simosen kirjassa Paluu Karjalaan – Palautetun alueen historiaa 1941–1944 mainitaan, että valtiolla oli suunnitelma korvata menetetty Viipuri Keski-Pohjanmaan rannikolle rakennettavalla uudella kaupungilla.[45] Uusi Viipuri olisi sijoittunut maantieteellisesti Pähkinäsaaren rauhan rajan pohjoispäähän peilikuvan omaisesti vanhan Viipurin jäädessä rajan eteläpäähän Neuvostoliiton puolelle.[46][47][48] Välirauhan aikana Siirtoväen huollon keskuksen johtaja Urho Kekkonen ehdotti korvaavan kaupungin rakentamista evakkoon lähteneille viipurilaisille.[49][50][51]
Viipurin kaupunginosat 1930
Näkymä Siikaniemestä kaupunkiin noin vuonna 1709
Kartta Viipurin keskustasta 1900-luvun alusta
Viipurin tuomiokirkko ennen sotia
Viipurin kauppahalli.
Viipurin kattojen yllä.
Hôtel d'Europe.
Leander Ikosen suunnittelema rakennus.
Hackmanin suvun kaupunkipalatsi.
Viipurin Eteläsatama.
Pohjoismaiden Yhdyspankin rakennus.
ASEA AEG -raitiovaunu 1912
Viipurin teollisuuskoulu.
Viipurin rautatieasema.
Viipurin kauppa- ja merenkulkuoppilaitos.
Viipurin vanha raatihuone.
Paraati jatkosodan aikana elokuussa 1941
Hilda Flodin: graniittinen veistospylväs (1910)
Sodan raunioittamaa kaupunkia 1940
Vuoden 1930 väestönlaskennassa Viipurin kaupungin rajojen sisällä olevia kaupunginosia olivat:[53]
Väestönlaskennassa olivat mukana myös eräät Viipurin kaupungin rajojen ulkopuolella sijaitsevat alueet. Niistä Viipurin maalaiskunnassa sijaitsivat:[53]
- Sorvali
- Likolampi
- Saunalahti
- Pikiruukki ja Vekrotniemi
- Tammisuo
- Kärstilä
- Kostiala
- Jytilä
- Laiharanta
- Herttuala
- Tuuttila
- Ykspää
- Hietala
- Naulasaari
- Ronkaa
- Leppäsaari ynnä muita
- Pappila
- Hevossaari
- Huhtiala
Edellä mainittujen lisäksi Viipurin tietojen yhteydessä on mainittu myös Uuras, joka oli jakautuneena Viipurin maalaiskunnan, Vahvialan ja Johanneksen kuntien kesken.[53]
Kaupungin alueliitokset 1920- ja 1930-luvulla
Viipurin kaupunkiin tehtiin vuosien mittaan useita alueliitoksia. Esimerkiksi vuoden 1930 väestönlaskennan jälkeen tehdyissä aluejärjestelyissä vuonna 1932 Viipurin maalaiskunnasta siirrettiin Viipurin kaupunkiin 858 henkeä ja vuoden 1933 alueliitoksessa 11 271 henkeä. Uuras liitettiin osaksi Viipurin kaupunkia vuonna 1936. Seuraavassa on lueteltu Viipuriin tehtyjä alueliitoksia.
- Vuonna 1924
Papulan, Huusniemen, Karjalan, Tiiliruukin, Kangasrannan, Kolikkoinmäen ja Talikkalan esikaupungit liitettiin Viipurin maalaiskunnasta Viipurin kaupunkiin.
- Vuonna 1928
Kelkkalan, Liimatan ja Maaskolan esikaupungit liitettiin maalaiskunnasta kaupunkiin.
- Vuonna 1932
Ravansaari, Kuurinsaari, Mentsinsaari, Suonionsaaren kylä ja osia Karppilan kylästä liitettiin maalaiskunnasta kaupunkiin.[54]
Uuraan satama-alue liitettiin Johanneksen kunnasta Viipurin kaupunkiin.[55]
- Vuonna 1938
Osia Ykspään, Kärjen ja Karppilan kylistä liitettiin kaupungista takaisin maalaiskuntaan. Nämä alueet oli liitetty kaupunkiin vuosina 1932 ja 1933.[56] Toisaalta samana vuonna osia Suurperon ja Hämäläisen kylistä liitettiin maalaiskunnasta kaupunkiin.[56]
Lehdistö Suomen aikana
Seuraavassa on lueteltu Viipurissa ilmestyneitä sanomalehtiä ennen kaupungin luovuttamista Neuvostoliitolle.
Suomenkieliset:
- Sanan Saattaja Wiipurista 1833–1841
- Kanawa 1845–1847
- Sanan-Lennätin 1855–1858
- Ilmarinen 1866–1872
- Ilmarinen 1874–1888
- Wiipurin Uutiset 1887–1888
- Wiipurin Sanomat 1884–1901, jatkaja Wiipurin Sanomat. Supistus
- Viipuri 1894-1918
- Wiipurin Sanomat. Supistus 1901–1909, jatkaja Viipurin Sanomat
- Viipurin Sanomat 1910–1918, jatkaja Karjala
- Karjala 1904 alkaen (on ilmestynyt Lappeenrannassa vuodesta 1956)
- Työ 1904-1918
Ruotsinkieliset:
- Wiborgs Annonce Blad 1837–1849
- Wiborgs Tidning 1854–1855
- Wiborg 1855–1861
- Wiborgs Tidning 1864–1881
- Östra Finland 1875–1899, jatkaja Wiborgs Nyheter
- Wiborgsbladet 1882–1901
- Wiborgs Nyheter 1899–1939
- Östra Finland 1905–1910
Saksankieliset:
- Wiburgs Mancherley 1821
- Wiburgs Wochenblatt 1823–1832 , jatkaja suomenkielinen Sanan Saattaja Wiipurista
Viipuri Neuvostoliiton ja Venäjän osana
Jatkosodan jälkeen Viipuri jäi Neuvostoliitolle, joka asutti sen omilla asukkaillaan.[57][1]
Kaupungissa on vanhoja suomalaisia rakennuksia, joista osa on huonokuntoisia ja rapistuneita kuten Alvar Aallon suunnittelema kirjasto, jota tosin on nyttemmin restauroitu. Kaupungin sodanjälkeiseen luonteeseen on vaikuttanut rajan läheisyys. Asukkaina on paljon rajavirkailijoita ja teollisuustyöntekijöitä. Teollisuuslaitoksia Viipurissa toimii yli 20.lähde?
Venäjän presidentti Dmitri Medvedev nimesi 25. maaliskuuta 2010 Viipurin ”sotilaskunnian kaupungiksi”. Venäjällä kaupunki voi saada tällaisen arvonimen, mikäli kaupungissa tai sen lähistöllä on ollut kovia taisteluita ja joissa venäläisen näkemyksen mukaan isänmaan puolustajat ovat osoittaneet urheutta, sitkeyttä ja yleistä sankaruutta.[58]
Remove ads
Väestö
Väestö ennen toista maailmansotaa
Seuraavassa taulukossa on esitetty Viipurin väkiluku eräinä vuosina. Vuosien 1930 ja 1939 luvut ovat ajankohdan 31.12. mukaiset ja perustusvat kirkonkirjoihin ja siviilirekisteriin merkittyyn väestöön. Vuosien 1850 ja 1860 sekä 1900 ja 1910 välillä Viipurin väkiluku laski, ja muina aikaväleinä se oli nousussa. Väkiluvun kasvuun vaikuttivat myös kaupunkiin Viipurin maalaiskunnasta tehdyt alueliitokset.
Vuoden 1870 väestönlaskennan perusteella Viipurissa oli 13 466 asukasta (1.3.1870). Asukkaista suomenkielisiä oli 6 845 henkeä, ruotsinkielisiä 2 261, venäjänkielisiä 3 257, saksankielisiä 610 ja puolankielisiä 234.[61] Suomenkielisten osuus väestöstä oli siis 50,8 %, ruotsinkielisten 16,8 %, venäjänkielisten 24,2 %, saksankielisten 4,5 % ja puolankielisten 1,7 %.
Vuoden 1930 väestönlaskennassa Viipurin kaupungin hallinnollisella alueella oli 52 253 asukasta. Viipurin rajojen ulkopuolella sijainneissa, mutta väestönlaskennassa mukana olleissa osissa Viipurin maalaiskuntaa ja Uuraassa oli yhteensä 19 986 asukasta, joten koko väestönlaskenta-alueen väkiluku oli 72 239 henkeä.[53] Koko väestönlaskenta-alueen väestöstä suomenkielisiä oli 67 609, ruotsinkielisiä 2 103, venäjänkielisiä 1 807 ja saksankielisiä 439 asukasta.[62] Tämän perusteella suomenkielisiä oli 93,6 %, ruotsinkielisiä 2,9 %, venäjänkielisiä 2,5 % ja saksankielisiä 0,6 % väestönlaskenta-alueen asukkaista.
Sodan aikaiset väestönsiirrot
Talvisodan aikana, osittain jo sen edellä Viipurin koko väestö evakuoitiin muualle Suomeen. Välirauhan aikana tyhjentyneeseen kaupunkiin siirrettiin asukkaita muualta Neuvostoliitosta. Kun Suomi jatkosodassa valtasi Viipurin, osa sen entisistä asukkaista muutti sinne takaisin, mutta joutui jälleen poistumaan kaupungista, kun Neuvostoliitto vuonna 1944 valloitti sen uudestaan.
Väestö toisen maailmansodan jälkeen
Sodan jälkeen Viipurissa ei asunut suomalaista väestöä, vaan sinne siirrettiin asukkaita muualta Neuvostoliitosta. Ensimmäisessä toisen maailmansodan jälkeisessä Neuvostoliiton väestönlaskennassa vuonna 1959 Viipurin asukasluku oli pienempi kuin ennen sotia. Sotia edeltänyt väkiluku ylittyi vuoden 1979 väestönlaskentaan mennessä. Enimmillään Viipurissa oli asukkaita lähes 81 000 henkeä viimeisessä Neuvostoliiton ajan väestönlaskennassa. Vuoteen 2002 tultaessa kaupungin asukasluku oli hieman vähentynyt ja vuoden 2010 väestönlaskennan mukaan se oli taas noussut lähes 80 000 henkeen.
Seuraavassa on edellä selostettujen tietojen perusteella laadittu kuvaaja Viipurin väestönkehityksesta vuodesta 1815 vuoteen 2010. Pylväiden päissä näkyvät luvut ovat tuhansia asukkaita sadan asukkaan tarkkuuteen pyöristettynä. Musta pystyviiva on merkitty toista maailmansotaa edeltäneiden ja senjälkeisten väkilukutietojen väliin.[69]
Remove ads
Nyky-Viipurin naapurit ja kaupunginosat
Viipurin kaupunkikunnan naapureita ovat nykyään: etelässä Johanneksen kaupunkikunta, lännessä Tienhaaran maalaiskunta, pohjoisessa Antrean kaupunkikunta ja idässä Kähärin maalaiskunta.
Sisäisesti Viipurin kaupunki on 15. lokakuuta 2008 lähtien ollut jaettuna kymmeneen kaupunginosaan (ven. микрорайон, mikroraion), jotka ovat:
- Kalininski (Калининский)
- Kirovskije Datši (Кировские Дачи)
- Kirovski (Кировский)
- Petrovski (Петровский)
- Peterburgski (Петербургский)
- Promyšlennyi (Промышленный)
- Saimenski (Сайменский)
- Skandinavski (Скандинавский)
- Haritonovski (Харитоновский)
- Tsentralnyi (Центральный)
Talous ja liikenne
Viipuri on teollisuuskaupunki. Se on myös eräs suomalaisten Venäjän lähialueiden turistikohteita.
Kaupunkiin pääsee junalla, henkilö- tai linja-autolla, reittitaksilla tai vesiteitä pitkin.[70][71] [72]
Viipurin rautatieasema on Lappeenrannan kautta Pietarin Suomen asemalle johtavan pääradan tärkein asema Venäjän puolella ennen Pietarin kaupunkia.[73]
Suomesta Viipuriin johtavat veneily- tai laivaväylät saapuvat Suomenlahden tai Saimaan kanavaa suunnalta. Viipurin satama on yksi Leningradin alueen kauppasatamia.
Viipurin pääkatu on Leninin valtakatu (aiemmin Torkkelinkatu).lähde?
Rautatieasema
Viipurin kaupunkibussi
Viipurin satamanostureita ja irtolastia
Rockwoolin tehdas
Remove ads
Kulttuuri
Nähtävyyksiä
Viipurin keskeisin nähtävyys on 1200-luvun lopulta peräisin oleva Viipurin linna. Kaupunkia on myös ainoana suomalaisena kaupunkina ympäröinyt kaupunginmuuri, joka purettiin 1800-luvulla. Muurista on jäänteenä keskiajan lopulta peräisin oleva niin sanottu Raatitorni ja hiukan myöhempää perua oleva Pyöreä torni eli Pässinlinna, joka on ollut ravintolakäytössä vuodesta 1923. Torkkeli Knuutinpojan torilla sijaitseva Viipurin vanha raatihuone on nykyään asumiskäytössä. Viipurin 700-vuotisjuhliin vuonna 1993 entisöitiin Torkkeli Knuutinpojan patsas, joka sijoitettiin alkuperäiselle paikalleen kaupunginmuseon eteen. Torilla sijaitsee myös vanha päävartiorakennus sekä Weckrothin kauppiassuvun vuonna 1989 tulipalossa pahoin vaurioitunut ja 2000-luvulla korjattu Weckrothin talo.lähde?
Monet Viipurin vanhan kaupungin rakennukset ovat nykyään huonokuntoisia.[74] Kaupungissa on säilynyt yli 200 suomalaista julkista ja asuinrakennusta. Kulttuurihistoriallisesti merkittävä on Monrepos'n puisto, jota on 2000-luvulla hieman kunnostettu suomalaisten aloitteesta. Suomalaisen toisen maailmansodan jälkeen syntyneen sukupolven mieleen Monrepos'n puisto on jäänyt Aili Runteen sanoittamasta, Erik Lindströmin säveltämästä ja laulajatar Annikki Tähden tulkitsemasta ikivihreästä iskelmästä Muistatko Monrepos'n.lähde?
Viipurin taidemuseo on kunnostettu Eremitaašin sivutoimipisteeksi. Kaupungin keskustassa vanhoissa keskuskasarmeissa toimii Karjalan kannaksen sotamuseo, joka esittelee näyttelyissään talvi- ja jatkosodan historiaa neuvostoliittolaisen ja suomalaisen esineistön avulla.
Viipurissa on paljon rakennuksia Suomen ajalta. Kuvassa aiempi Kansallisosakepankin talo.
Viipurin Pyöreä torni
Näkymä Viipurin linnan Pyhän Olavin tornista kaupunkiin.
Toinen näkymä keskustaan Pyhän Olavin tornista.
Viipurin linna (2012)
Viipurin vankila
Luterilainen Pietari–Paavalin kirkko
Ortodoksinnen Profeetta Elian kirkko
Ortodoksinen Kristuksen kirkastumisen katedraali
10 ruplan muistoraha sarjasta Venäjän vanhat kaupungit (Venäjän pankki, 2009).
Suomalainen lauluperinne
Viipuri oli ennen sotia merkittävä suomalainen kulttuurikaupunki. Vielä nykyisin muutama kuoro vaalii viipurilaisia lauluperinteitä. Näitä ovat esimerkiksi Helsingin yliopiston Wiipurilaisen osakunnan kuoro ja mieskuoro Viipurin Lauluveikot. Jälkimmäinen perustettiin Viipurissa vuonna 1897. Sotien jälkeen Helsinkiin muuttaneet kuoron entiset jäsenet jatkoivat toimintaa; kuoro konsertoi yhä niin Suomessa kuin muuallakin. Ohjelmistossa Viipuria ja Karjalaa muistellaan esimerkiksi kappaleilla Muistatko Monrepos'n (Erik Lindström) ja Karjala (Olli Nykänen).lähde?
Tapahtumat
Viipurissa on järjestetty useita suuria kristillisiä kesätapahtumia. Vanhoillislestadiolaisten suviseurat järjestettiin Viipurissa vuonna 1922[75] ja herännäisyyden herättäjäjuhlat vuonna 1931.[76]
Remove ads
Ystävyyskaupungit
Viipurilla on nykyään kolme ystävyyskaupunkia:
Katso myös
- Uusi Viipuri
- Luettelo tunnetuista viipurilaisista (ennen Neuvostoliitolle luovuttamista Viipurissa syntyneitä tai asuneita)
Lähteet
Kirjallisuutta
Aiheesta muualla
Wikiwand - on
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Remove ads