Tallinnan laulujuhlat
Tallinnassa joka viides vuosi järjestettävä kuorojuhla From Wikipedia, the free encyclopedia
Remove ads
Tallinnan laulujuhlat (vir. üldlaulupidu) on suuri kuorojuhla, joka järjestetään Tallinnassa joka viides vuosi yleensä heinäkuun alussa. Ensimmäisen kerran laulujuhlat järjesti Johann Voldemar Jannsen vuonna 1869 Tartossa. Vuodesta 1896 lähtien ne on aina pidetty Tallinnassa. Kuorojen lisäksi laulujuhlilla esiintyy puhallinorkestereita. Osallistujamäärä on ollut 33 000. Keskeinen juhlapaikka on Tallinnan Laululava ja sen Laulukenttä. Laulujuhlien yhteydessä pidetään myös Viron tanssijuhlat.
Tallinnan laulujuhlien kulkue Viron SNT:ssa neuvostomiehityksen aikana vuonna 1980.
Tallinnan laulujuhlat vuonna 1980.
Tallinnan laulujuhlat vuonna 2009.
Tallinnan laulujuhlien kulkue vuonna 2009.
Laulujuhlat kuuluvat Unescon henkisen ja suullisen maailmanperinnön luetteloon. Laulujuhlat ovat kiinteä osa Viron kansan elämää, tuki virolaisen identiteetin määrittelylle. Juhla huokuu virolaisille tärkeitä arvoja: rakkautta omaa isänmaata, viron kieltä, kulttuuria ja tapoja kohtaan.[1] Esiintyjät käyttävät usein Viron maakuntien kansallispukuja. 1,3 miljoonan asukkaan maassa noin joka kymmenes asukas osalllistuu tavalla tai toisella juhlien järjestämiseen.[2]
Juhlat kestävät monta päivää[2], mutta nykyisin laulu- ja tanssijuhlien virallinen alkuhetki on tapahtumaviikonlopun lauantaina, kun Tallinnan Vapaudenaukiolta suuntaa näyttävä juhlakulkue Laululavalle. Kadut suljetaan liikenteeltä viiden kilometrin mittaisen reitin varrelta Tallinnan keskustassa sekä lavaa ympäröivän laulukentän ympäristöstä, jotta kaikki laulujuhlien kuorolaulajat, orkesterit ja kansantanssijat voivat osallistua maakunnittain ryhmiteltyyn kulkueeseen. Reitin varrelle kerääntyy sankka yleisö, ja tämä osuus tapahtumasta on kaikille ilmainen.[3]
Kulkueen päästyä Laululavalle ja kuorojen ryhmittäydyttyä laulukaaren alle käynnistyy avajaisseremonia, jonka aikana Viron presidentti pitää puheen ja laulujuhlien tuli sytytetään Laululavan torniin. Yhteiskuoron alkulaulujen jälkeen joukko karsinnoilla valikoituja maan parhaimpia kuoroja esittää virolaista kuoro- ja orkesterimusiikista koostuvan ohjelmiston. Konsertti päättyy kuorojen ja yleisön yhteislauluun.[3]
Laulujuhllien pääkonsertti, jopa kuusi tuntia kestävä ja kaikkein suurimmat yleisömäärät laulukentän mäelle kokoava tilaisuus on sunnuntai-iltapäivänä. Kuorot astuvat lavalle erilaisina ryhmittyminä kukin vuorollaan, ja mukana on muun muassa lapsikuoroja, poikakuoroja, sekakuoroja ja orkestereita. Sunnuntain konsertin ohjelmistossa ovat aina mukana myös kaikkein rakastetuimmat ja yhteislauluun kannustavat klassikot, niiden joukossa myös Lydia Koidulan sanoittama "Mu isamaa on minu arm" ('Minun isänmaani on minun armaani/rakkauteni').[3]
Remove ads
Historiaa
Perinteen synty
1800-luvun loppupuoliskolla Viro oli Venäjän keisarikunnan provinssi eli kuvernementti, jonka talonpoikia hallitsivat pääosin saksalaissyntyiset kartanotilalliset.[3] Keski-Euroopassa oli ryhdytty järjestämään 1800-luvun puolivälissä suuria kuorojen yhteislaulutilaisuuksia. Niin oli myös Saksassa, josta tapa levisi Viroon juuri baltiansaksalaisten myötä. He järjestivät ensimmäiset laulujuhlansa Tallinnassa vuonna 1857, kun taas virolaiset järjestivät ensimmäiset paikalliset laulujuhlansa Saarenmaalla vuonna 1863. Paikallisia laulujuhlia ehdittiin pitää useita ennen kuin vuorossa olivat ensimmäiset valtakunnalliset virolaisten laulujuhlat Tartossa vuonna 1869.[4] Sen taustalla oli myös, että lukutaidon levitessä alkoi virolaisten kansallinen itsetunto herätä. Sen ruokkimiseksi mieskuoro Vanemuisen johtaja Johann Voldemar Jannsen kehitti kesäkuussa 1869 Tarttoon 46 mieskuoroa ja viisi puhallinorkesteria tuoneen Viron ensimmäiset laulujuhlat.[3]
Ensimmäiset laulujuhlat
Virolaiskansallisen liikkeen järjestämät laulujuhlat olivat poliittisesti arkaluonteinen tapahtuma, eikä luvan saaminen niiden järjestämiseen tsaarin viranomaisilta ollut itsestään selvää. Lupa kuitenkin saatiin, kun vuoden 1869 laulujuhlat järjestettiin virallisesti kiitosjuhlana Venäjän keisarille. Hänelle osoitettiin kiitollisuutta 50 vuotta aiemmin tapahtuneen maaorjuuden lakkauttamisen johdosta. Ennen Viron itsenäistymistä pidettiin kuusi muutakin valtakunnallista laulujuhlaa, jotka kaikki, vuoden 1910 juhlaa lukuun ottamatta, järjestettiin virallisesti jonkin keisarillisen merkkipäivän kunniaksi.[4]
Ensimmäisten laulujuhlien ohjelmistossa oli vain kaksi puhtaasti virolaissyntyistä laulua. Ne olivat Aleksander Kunileidin säveltämät ja Jannsenin kirjailijatyttären Lydia Koidulan sanoittamat "Mu isamaa on minu arm" ja "Sind surmani" ('Olen kanssasi kuoloon/surmaan asti'). Kuorolauluharrastus kasvatti nopeasti suosiotaan, ja viimeistään toisen maailmansodan jälkeisinä vuosina muuntui Koidulan isänmaallinen runo kaikkien virolaisten tänäänkin rakastamaksi lauluksi, kun säveltäjä ja kuoromestari Gustav Ernesaks loi siitä uuden sekakuoroille sovitetun version.[3]
Ensimmäisten laulujuhlien ohjelmaan kuului mtös Suomesta saatu Fredrik Paciuksen "Mu isamaa, mu õnn ja rõõm", jonka sanat oli tehnyt Jannsen. Laulu saavutti suuren suosion, mutta myöhempien laulujuhlien viralliseen ohjelmaan sitä ei enää otettu. Isänmaallinen laulu ärsytti tsaarin viranomaisia, sillä se koettiin liian kansallismieliseksi, jopa separatismiin yllyttäväksi. Laulu kuitenkin laulettiin jokaisilla laulujuhlilla spontaanisti virallisen ohjelma lomassa tai sen jälkeen.[5]
Yleensä laulujuhlat päättyivät keisari-hymniin. Vuonna 1910 hymnin laulamisen jälkeen yleisö jäi seisomaan ja lauloi ilman kuoronjohtajaa "Mu isamaa, mu õnn ja rõõm" -laulun. Orkesteri innostui esityksestä niin, että soitti laulun jälkeen Suomessa sortokaudella kielletyn "Porilaisten marssin". Paikalla ollut kenraalikuvernööri raivostui ja määräsi orkesterin johtajan kymmeneksi päiväksi arestiin.[5]
Perinne jatkuu
Ensimmäisen maailmansodan ja Viron vapaussodan vuoksi kahdeksannet laulujuhlat pidettiin vasta vuonna 1923, jolloin Viro oli jo itsenäistynyt. Näille laulujuhlille osallistui 386 kuoroa, ja tilaisuuden virallinen ohjelma koostui vain virolaisista lauluista, poikkeuksena suomalaisen kuoron suomeksi esittämä laulu "Suomen valta". Maailmansotien välisenä aikana järjestettiin neljät laulujuhlat ja joka kerta tehtiin uusi ennätys laulajien määrässä. Yleisöennätys saavutettiin vuonna 1928, jolloin laulukentälle arvioitiin kokoontuneen 150 000 kuulijaa.[5]
Neuvostomiehityksen aikaan
Neuvostoliiton miehitettyä Viron koko kulttuurielämä pyrittiin alistamaan kommunistisen propagandan palvelukseen. Viron kommunistinen puolue antoi heti sodan jälkeen määräyksen ryhtyä valmistelemaan valtakunnallisia laulujuhlia. Järjestäjillä ohjeistettiin, että laulajia täytyi olla enemmän kuin itsenäisen Viron laulujuhlissa. Tässä onnistuttiin, mutta tuhansien laulajien majoittaminen tuotti suuria vaikeuksia. Neuvostoliiton ilmapommitukset keväällä 1944 olivat aiheuttaneet Tallinnassa mittavia tuhoja ja vuoden 1947 laulujuhlien aikaan kaupungin jälleenrakentaminen oli pahoin kesken.[6]
Sodan jälkeisillä laulujuhlilla isänmaalliset virolaislaulut olivat tietenkin kiellettyjä. Neuvostoliiton ote Virosta oli tiukempi kuin tsaarinaikainen, eikä isänmaallisia lauluja laulettu virallisen ohjelman ulkopuolellakaan ennen 1980-luvun loppua. Sen sijaan viralliseen ohjelmaan tuotiin venäjänkielisiä lauluja ja juhlissa esiintyi vierailevia kuoroja muista neuvostotasavalloista. Samaan tapaan kuin tsaarin aikanakin, laulujuhlia järjestettiin virallisesti neuvostovaltion merkkivuosien tai saavutuksien kunniaksi. Laulujuhlien puitteet kuitenkin muuttuivat paremmiksi. Ennen vuoden 1960 laulujuhlia valmistui uusi laululava, joka oli akustiikaltaan huomattavasti parempi verrattuna vanhaan laululavaan.[6]
Kohti vapautta ja nykyaikaa
Kesällä 1988 virolaisia alkoi kokoontua iltaisin laululavalle laulamaan isänmaallisia lauluja ja vaatimaan neuvostomiehityksen lopettamista. Yhtenä osana tätä laulavaa vallankumousta olivat vuoden 1990 valtakunnalliset laulujuhlat. Niiden ohjelma koostui pääosin virolaisista lauluista ja mukana oli paljon aiemmin kiellettyjä isänmaallisia lauluja. Laulun voima oli niin suuri, että seuraavat laulujuhlat pidettiin jo itsenäisessä Virossa vuonna 1994. Maassa oli toisin tuolloin vielä venäläisiä joukko-osastoja, mutta laulujuhlilla pidetyissä puheissa todettiin, että nyt virolaiset laulavat lähtölauluja. Paria kuukautta myöhemmin viimeiset venäläisjoukot poistuivat maasta.[6]
Useita vuosikymmeniä sitten laulujuhlien yhteydessä alettiin järjestää myös kansantanssijuhlia, joiden aihelmat ja musiikillinen anti on sidottu taiteellisesti yksiin laulujuhlien ohjelmiston kanssa.[3]
Vuonna 2014 tehtiin kaikkien aikojen ennätys laulajien määrässä, kun juhlille osallistui 1 046 kuoroa, yhteensä yli 33 000 laulajaa.[6]
Seuraavat suuret laulu- ja tanssijuhlat järjestetään vuonna 2028 samanaikaisesti nuorten laulu- ja tanssijuhlien kanssa. Tanssijuhlat järjestetään 1.–2. heinäkuuta, ja laulujuhlat tästä viikon kuluttua eli 8.–9. heinäkuuta. Tästä seuraavat nuorten tanssi- ja laulujuhlat järjestetään 4.–6. heinäkuuta 2031 ja suuret tanssi- ja laulujuhlat 29. kesäkuuta – 2. heinäkuuta 2034.[7]
Remove ads
Luettelo laulujuhlista
Remove ads
Katso myös
Lähteet
Wikiwand - on
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Remove ads