William Nylander (jääkiekkoilija)
ruotsalais-kanadalainen jääkiekkoilija From Wikipedia, the free encyclopedia
Remove ads
William Andrew Michael Junior Nylander Altelius (s. 1. toukokuuta 1996 Calgary, Alberta, Kanada) on ruotsalais-kanadalainen jääkiekkoilija, joka pelaa NHL-joukkue Toronto Maple Leafsissa. Maple Leafs varasi Nylanderin NHL:n varaustilaisuudessa 2014 koko tilaisuuden kahdeksantena ja ensimmäisenä Euroopassa pelanneena jääkiekkoilijana.[4] Nylander on pelipaikaltaan oikea laitahyökkääjä,[5] mutta hän osaa pelata myös keskushyökkääjänä. Nylander laukoo oikealta. Hänen isänsä on yli 900 NHL-ottelua pelannut Michael Nylander.[6]
Remove ads
Ura
Seuraura
Nylander syntyi Kanadassa, mutta kasvoi Tukholmassa. Hän palasi kuitenkin myöhempinä juniorivuosinaan Pohjois-Amerikkaan ja Nylanderin kasvattajaseurana pidetään Chicago Missionia, jossa hän pelasi MWEHL-juniorisarjaa kaudella 2010–2011. Kaudeksi 2011–2012 Nylander siirtyi taas Ruotsiin ja SDE HF:n J18-junioreihin. Kesken kauden, tammikuussa 2012 hän siirtyi kuitenkin Södertälje SK:hon.[7] Nylander pelasi loppukaudella seurassa kolmessa eri ikäluokassa ja valittiin U16 SM:n parhaaksi hyökkääjäksi. Hän voitti kauden aikana myös TV-Puckenin pronssia Stockholm 1:n joukkueessa.[6]
USHL-joukkue Chicago Steel varasi Nylanderin 85. pelaajana kesällä 2012. Hän jatkoi kuitenkin kaudella 2012–2013 uraansa Södertäljessä. Nylander voitti seuran J20-junioreiden sisäisen piste-, maali- ja syöttöpörssin tehtyään 27 runkosarjaottelussa tehot 15+28=43. Hän debytoi myös Södertäljen miesten joukkueessa, jossa Nylander pelasi Ruotsin toiseksi korkeimmalla sarjatasolla HockeyAllsvenskanissa kahdeksan runkosarjaottelua tehopistein 4+2=6 ja kymmenen Kvalserien-ottelua tehopistein 2+1=3. Hän teki Allsvenskan-debyyttinsä 12. helmikuuta 2013 Leksands IF:ää vastaan, jolloin Nylander pelasi Södertäljen kakkosketjussa isänsä Michaelin sekä Damien Fleuryn kanssa. Hän sai ottelussa myös syöttöpisteen Johan Jonssonin tekemään maaliin. Seuraavassa ottelussa 14. helmikuuta 2013 Nylander teki ensimmäisen Allsvenskan-maalinsa Örebro HK:n Henrik Lundbergin taakse. Avangard Omsk varasi hänet 60. pelaajana KHL:n varaustilaisuudessa 2013.[6]
Elokuussa 2013 Nylander teki kaksivuotisen sopimuksen SHL-joukkue MODO Hockeyn kanssa.[8] Samana päivänä hänet lainattiin alkukaudeksi sarjatasoa alemmas Rögle BK:hon.[9] 12. marraskuuta 2013 Nylander teki MODO:ssa SHL-debyyttinsä ja hän teki ottelussa myös yhden syöttöpisteen Adrian Kempen tekemään maaliin. 1. helmikuuta 2014 Nylander teki ensimmäisen SHL-maalinsa AIK IF:n Daniel Larssonin taakse. Joulukuussa 2013 hänet oli lainattu Södertäljeen.[10] Yhteensä Nylander pelasi kauden aikana Allsvenskanissa 35 runkosarjaottelua tehopistein 15+12=27. SHL:ssä hän pelasi 22 runkosarja- ja kaksi playoff-ottelua tehopistein 1+6=7. Nylander pelasi kauden aikana myös sekä MODO:n J20- että J18-junioreissa, joista nuoremmassa ikäluokassa hän voitti kauden päätteeksi J18 Elitin mestaruuden.[6]
Toronto Maple Leafs varasi Nylanderin koko NHL:n varaustilaisuuden kahdeksantena pelaajana kesällä 2014. Hän oli myös varaustilaisuuden ensimmäinen eurooppalaisesta joukkueesta varattu pelaaja. Samana kesänä myös OHL-joukkue Mississauga Steelheads varasi Nylanderin 13. pelaajana CHL:n varaustilaisuudessa. Elokuussa hän teki kolmivuotisen tulokassopimuksen Maple Leafsin kanssa.[11][12] Harjoitusleirin jälkeen lokakuussa Nylander palasi kaudeksi 2014–2015 lainalle MODO:on.[13] Hän teki siellä 21 ottelussa tehot 8+12=20, joilla Nylander oli joukkueen toiseksi paras pistemies Per-Åge Skrøderin jälkeen sekä paras syöttäjä János Hárin kanssa, kunnes hän siirtyi tammikuussa 2015 alle 20-vuotiaiden jälkeen Maple Leafsin organisaatioon. Nylander siirrettiin samalla AHL-joukkue Toronto Marliesin vahvuuteen.[14] Hän pelasi siellä koko loppukauden tehden 37 runkosarjaottelussa tehot 14+18=32 sekä viidessä playoff-ottelussa kolme syöttöpistettä.
Nylander aloitti kauden 2015–2016 AHL-joukkue Toronto Marliesin vahvuudessa.[15][16] Hän debytoi Maple Leafsin NHL-joukkueessa siirtotakarajan aikaan 29. helmikuuta 2016 Tampa Bay Lightningia vastaan. Nylander sai ottelussa jääaikaa 18.41 minuuttia.[17] Hän teki ensimmäisen NHL-maalinsa Ottawa Senatorsia vastaan neljännessä ottelussaan.[18][19] Nylander pelasi kauden aikana NHL:ssä kaikkiaan 22 runkosarjaottelua tehopistein 6+7=13. Hän palasi Maple Leafsin NHL-kauden päätyttyä takaisin Marliesiin,[20] jossa Nylanderin AHL:n tulokaskausi toi kaikkiaan 38 runkosarjaottelussa tehot 18+27=45 ja 14 playoff-ottelussa tehot 7+4=11. Hän oli pudotuspeleissä joukkueen paras maalintekijä Connor Brownin kanssa.[5]
Kaudeksi 2016–2017 Nylander otti paikan Toronto Maple Leafsin NHL-kauden avauskokoonpanosta. Hän teki NHL-uransa ensimmäisen kypärätempun 4. tammikuuta 2017 vieraissa Boston Bruinsia vastaan. Nylanderin kolmas osuma syntyi ylivoimalla. Hänet valittiin ottelun ykköstähdeksi.[21]
Joulukuussa 2018 Nylander teki Maple Leafsin kanssa kuuden vuoden mittaisen ja yhteensä 41,4 miljoonan dollarin arvoisen jatkosopimuksen.[22]
Tammikuussa 2024 Nylander teki Maple Leafsin kanssa kahdeksan vuoden mittaisen ja yhteensä 92 miljoonan dollarin arvoisen jatkosopimuksen.[23]
Maajoukkueura
Nylander voitti maailmanmestaruuden Ruotsin joukkueessa MM-kisoissa 2017. Hän oli Ruotsin paras pistemies ja valittiin turnauksen arvokkaimmaksi pelaajaksi ja tähdistökentälliseen.
Nylander saavutti pronssia Ruotsin joukkueessa Ruotsin ja Tanskan MM-kilpailuissa 2025.[24]
Nylander pelasi alle 20-vuotiaiden MM-kilpailuissa vuosina 2015 ja 2016. Ensimmäisessä turnauksessa hän oli Ruotsin paras pistemies ja syöttäjä tehoilla 3+7=10. Jälkimmäisessä turnauksessa Nylander toimi joukkueen varakapteenina, mutta hänen turnauksensa päättyi kuitenkin aivotärähdykseen jo avausottelussa Sveitsiä vastaan, kun Christian Egli taklasi Nylanderia päähän ottelun ensimmäisessä erässä.[25] Egli sai teostaan kolmen ottelun pelikiellon.[26] Nylanderin kanssa Ruotsin joukkueessa pelasi myös hänen pikkuveljensä Alexander.
Hän pelasi myös alle 18-vuotiaiden MM-kilpailuissa vuosina 2013 ja 2014. Hän voitti koko jälkimmäisen turnauksen piste- ja syöttöpörssin tehoilla 6+10=16. Nylander jakoi myös tehotilaston voiton kolmen muun pelaajan kanssa lukemalla +8. Hänet valittiin koko turnauksen parhaaksi hyökkääjäksi ja palkittiin Ruotsin yhtenä kolmesta parhaasta pelaajasta. Nylander pelasi myös alle 18-vuotiaiden Ivan Hlinkan muistoturnauksessa vuonna 2013, jolloin hän oli Ruotsin paras pistemies ja maalintekijä tehoilla 4+2=6.[6]
Nylander pelasi myös World U-17 Hockey Challengessa vuonna 2013, jolloin hän voitti kultaa. Nylander oli turnauksen paras syöttäjä ja jakoi pistepörssin toisen sijan kolmen muun pelaajan kanssa tehoilla 2+8=10.[6]
Remove ads
Muuta
Nylanderin pikkuveli Alexander pelaa NHL-joukkue Pittsburgh Penguinsin organisaatiossa. Veljesten isä Michael Nylander toimii OHL-joukkue Mississauga Steelheadsin apuvalmentajana. Myös heidän setänsä Peter ja Thommy Nylander ovat pelanneet jääkiekkoa.[6]
Tilastot
Lähteet
Wikiwand - on
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Remove ads