Windows 10
Windows-käyttöjärjestelmän vuonna 2015 julkaistu versio From Wikipedia, the free encyclopedia
Remove ads
Windows 10 (koodinimeltään Threshold) on Microsoftin Windows-perheeseen kuuluva käyttöjärjestelmä. Microsoft sanoi siirtyvänsä Windows 10:n myötä Software as a Service -liiketoimintamalliin, jonka mukaan yhtiö julkaisisi vain päivityksiä eikä uutta versiota muutaman vuoden välein.[3] Tämän vuoksi Windows 10:n sanottiin olevan ”viimeinen Windows”.[4][3] Windows 10:n seuraaja Windows 11 kuitenkin julkaistiin 5. lokakuuta 2021.[5] Windows 10:n joidenkin versioiden ilmainen tuki päättyy 14. lokakuuta 2025.[3][6] Käyttäjät voivat kuitenkin saada maksullista tukea vielä 13. lokakuuta 2026 asti.[7] Koulut ja yritykset saavat maksullista tukea 10. lokakuuta 2028 asti.[8] Microsoftin pidennetty tuki LTSC-versioon (Long-Term Servicing Channel) on tarjolla 13. tammikuuta 2032 asti.[9]
Aiemmin ilmoitettu lähinnä kannettaville ja tablettitietokoneille tarkoitettu Windows 10X on peruttu.[10] 10X oli tarkoitettu kilpailijaksi Chrome OS:lle.[10] 10X:n ei ollut tarkoitus korvata Windows 10:tä työpöytäkäytössä.[11][12] Microsoft on kertonut 10X:n suunnittelutyön julkaisusta Windows 11:sta: tämä sisältää vanhojen kuvakkeiden korvaamista uusilla.[13]
Microsoft ilmoitti vuonna 2015, että päivitys Windows 10:een on ilmainen kaikille Windows 7:n, Windows 8:n ja Windows 8.1:n käyttäjille vuoden ajan julkaisusta.[14] Maksuton Windows 10 -päivitys on kuitenkin saatavilla myös tämän jälkeen testaukseen osallistuville käyttäjille.[15] Windows 10 asentui lisäksi itsestään useiden suomalaisten Windows 7- ja Windows 8 -käyttöjärjestelmien käyttäjien tietokoneille tavanomaisten päivitysten yhteydessä.[16][17]
Remove ads
Lisenssit
Vuonna 2018 lisensointimalli alkuperäisille laitevalmistajille (OEM) muuttuu, ja jatkossa lisenssin hinta määräytyy laitteen tehokkuuden mukaan.[18]
Historiaa
Microsoft esitteli Windows 10:n ennakkoversion 30. syyskuuta 2014 kehittäjille suunnatussa konferenssissa. Testaajat saivat varhaisen Technical Preview -version käyttöönsä 1. lokakuuta 2014,[19] ja virallisesti käyttöjärjestelmä julkaistiin 29. heinäkuuta 2015.[1]
Microsoftin toimitusjohtaja Satya Nadella kertoi kaksi kuukautta Windows 10:n julkaisun jälkeen, että käyttöjärjestelmä on aktivoitu yli 110 miljoonaan laitteeseen.[20] Vuoden 2015 lopulla Windows 10 on asennettuna yli 200 miljoonassa laitteessa.[21] Kun ilmainen päivitysjakso loppui 29. heinäkuuta 2016 Microsoft ilmoitti, että Windows 10 päivitettiin 350 miljoonaan laitteeseen vuoden aikana ja että Windows 10:n käyttäjien tyytyväisyys on korkeampi kuin millään aiemmalla Windows-versiolla.[22] Syyskuussa 2016 Windows 10 on asennettu yli 400 miljoonaan laitteeseen[23] ja Microsoftin omien lukujen mukaan Windows 10:n markkinaosuus ohitti Windows 7:n vuoden 2016 lopussa.[24] Statcounterin mukaan windows 11:sta markkinaosuus ylitti windows 10:n markkinaosuuden heinäkuussa 2025. Jolloin markkinaosuudet olivat 53,51 % Windows 11 ja 42,88 % Windows 10.[25]
Remove ads
Taustaa
Joulukuussa 2013 toimittaja Mary Jo Foley kertoi Microsoftin työstävän päivitystä Windows 8 -käyttöjärjestelmään koodinimellä Threshold.[26] Myöhemmin Windows 8 saikin 8.1-päivityksen, koodinimeltään Blue. Lopulta ilmoitettiin, että Threshold on laajentunut liikaa ja kyseessä on kokonaan uusi käyttöjärjestelmälähde?.
Heinäkuussa 2014 Microsoftin tuore toimitusjohtaja Satya Nadella kertoi yrityksen suunnitelmasta suoraviivaistaa Windows-käyttöjärjestelmät yhdeksi alustaksi. Se tarkoittaa Windows-, Windows Phone- ja Windows Embedded -käyttöjärjestelmien sulauttamista yhden arkkitehtuurin alle.[27]
Threshold julkaistiin yleisölle 30. syyskuuta 2014 nimellä Windows 10. Samassa tilaisuudessa Terry Myerson sanoi sen olevan todella suuri kokonaisuus, joka yhdistää pöytäkoneiden, kannettavien, taulutietokoneiden, älypuhelinten ja medialaitteiden käyttöjärjestelmät yhdeksi alustaksi.[28] Myerson ei ole kertonut, miksi Microsoft hyppäsi versionumeron 9 yli[29], mutta arvellaan että se johtuu vanhojen ohjelmien Windows 95/98n tunnistamiskoodista, eli jos käyttöjärjestelmäversio alkaa Windows 9, kyseessä on Windows 95/98, ja jos Windows 9 olisi julkaistu, nämä kyseiset vanhat ohjelmat olisivat menneet rikki.[30]
Ominaisuudet
Windows 10:ssä on sisäänrakennettu tietoturvasovellus, joten erikseen asennettava tietoturvasovellus ei ole useimmille käyttäjille enää välttämätön[31].
Windows 10 seuraa tietokoneen käyttäjiä aiempaa tarkemmin, mutta ei yhtä tarkasti kuin älypuhelimien käyttöjärjestelmät. Windows 10:n seuranta-asetuksia voi säätää kuitenkin oletusarvoja tiukemmiksi.[32]
Käynnistä-valikko on ollut mukana käyttöjärjestelmäversioissa Windows 95 -versiosta alkaen, mutta se poistettiin Windows 8:sta.[33] Se tuotiin takaisin Windows 10:een uudistettuna versiona, joka yhdistelee sekä moderneja Windows-sovelluksia että perinteisiä työpöytäohjelmia.
Tehtävänäkymän avulla käyttäjä pystyy vaihtamaan sovellusten ja aktivoitujen virtuaalityöpöytien välillä. Microsoft-tiliin sidoksissa oleva Windows-kauppa helpottaa sovelluksien hallintaa laitteiden välillä.[34] Windows Phone -älypuhelimista tuttu Cortana-avustaja sisältyy Windows 10:een.[35] Käyttöjärjestelmä sisältää natiivin DirectX 12 -tuen sekä uudistetun WDDM 2.0 -näytönohjainajurin.[36] Komentokehote sai uusia kokeellisia ominaisuuksia ja tuen pikanäppäimille (kuten Ctrl·V).[37] Paljon kritiikkiä saanut Internet Explorer korvattiin kokonaan uudella Microsoft Edge -nimeä kantavalla verkkoselaimella, joka aiemmin tunnettiin koodinimellä Project Spartan.[38] Microsoft toi Edge-selaimeen tuen laajennuksille Anniversary Updaten mukana.[22] Tosin käyttöjärjestelmä sisältää edelleen myös Internet Explorer 11 -selaimen perinteisenä työpöytäsovelluksena.lähde?
Windows 10 tuo kriittiset tietoturvapäivitykset välittömästi käyttäjien ladattavaksi aiemman kuukausittaisen mallin tilalle. Järjestelmävalvojat voivat estää tai viivyttää päivityksiä tarvittaessa.
Poistetut ominaisuudet
Windows Media Centerin kehitys on lopetettu, ja se poistetaan automaattisesti Windows 10:n päivityksen aikana.[39] Käyttöjärjestelmä ei enää sisällä levykeasema-ajureita, vaan ne on ladattava erikseen.[40]
Elokuussa 2016 Windows 10:n Home- ja Pro-versioista poistettiin joitain ryhmäkäytäntötoimintoja.[41] Tämän johdosta järjestelmänvalvojat eivät pysty esimerkiksi estämään tiettyjä mainoksia tai Candy Crush Sagaa asentumasta tietokoneille.
Laitevaatimukset
Remove ads
Kehittäjätyökalut
Maaliskuussa 2015 Microsoft julkaisi ennakkoversion Windows 10:n kehittäjätyökaluista.[44] Niiden avulla sovelluskehittäjät voivat kehittää ohjelmia, jotka toimivat Windows 10 -tietokoneilla, -tableteilla ja -puhelimilla sekä Xbox-pelikonsolilla. MWC-messuilla yhtiö julkaisi opetusvideon, jossa käydään läpi universaalien sovellusten luomista.[45]
Kehitysversiot
Lokakuussa 2014 Microsoft julkaisi Windows Insider -ohjelman, johon osallistuvat voivat ladata ja käyttää Windows 10:n esiversioita. Kyseessä on testaajille ja edistyneille käyttäjille suunnattu avoin beetatestausvaihe, joilla kerätään tietoa ja palautetta.[46]
Koontiversiot 9888[61] ja 9901[62] vuotivat julkisuuteen muista lähteistä, eikä niitä ole saatavilla Windows Updaten kautta Windows Insider -jäsenille.
Credit Suisse Technology Conference -tapahtumassa Microsoftin operatiivinen johtaja Kevin Turner kertoi, että Consumer Preview -versio julkaistaan aikaisin keväällä 2015 ja Developer Preview -versio myöhemmin alkukesällä.[63]
Helmikuussa 2015 Microsoft julkaisi muutamille Lumia-älypuhelimille Windows 10 Technical Preview -version ladattavaksi Windows Insidersin kautta.[64] Gabe Aul ilmoitti maaliskuussa tuettujen Lumia-älypuhelimien määrän kasvaneen rajusti.[65]
Remove ads
Päivitysversiot
Windows 10:n kerrottiin olevan Microsoftin viimeinen käyttöjärjestelmä. Jatkossa Microsoft aikoisi keskittyä vain päivittämään Windows 10:tä vastaamaan kehityksen tuomia haasteita. Windows 10:n julkaisuversio oli koontiversioltaan 1507, ja sen jälkeen käyttöjärjestelmälle on julkaistu useita päivitysversioita. Uusi ominaisuuspäivitys julkaistiin aiemmin kaksi kertaa vuodessa.[66] Lokakuussa 2021 Microsoft kuitenkin julkaisi uuden käyttöjärjestelmän, Windows 11:n.[5] Marraskuusta 2021 alkaen Microsoft siirtyi julkaisemaan Windows 10:een uuden ominaisuuspäivityksen kerran vuodessa.[67] Myöhemmin ilmoitettiin, että lokakuussa 2022 julkaistu 22H2 on Windows 10:n viimeinen versio. Windows 10:n tuki päättyy 14. lokakuuta 2025.[68]
Remove ads
Julkaisuversiot
Microsoft julkaisee Windows 10:stä seitsemän pääversiota.[77] Sen lisäksi yhtiö julkaisee räätälöidyt versiot Xbox Onelle, lisätyn todellisuuden HoloLens-laseille, kassapäätteille, pankkiautomaateille, teollisuuden koneille ja hyvin rajoitetun version opetuslaitteisiin.[78]
Käytössä oleva vanha Windows on päivitettävä ensimmäisen vuoden aikana.[82]
Remove ads
Kritiikkiä
Palautettua käynnistysvalikkoa on kritisoitu siitä, että se muistuttaa lähinnä Windows 8:aa pienoiskoossa.[83][84] Moitteita ovat myös saaneet käyttöjärjestelmän sisältämät useat esiasennettuna tulevat sovellukset ja pelit, joiden poistaminen on hankalaa.[85][86]
Windows 10 sisältää paljon ominaisuuksia, jotka lähettävät dataa Microsoftin palvelimille. Oletusasetuksilla kaikki käyttäjän kirjoittama lähetetään Microsoftille. Windowsin Start-menu sisältää toiminnon, joka antaa hakuehdotuksia Microsoftin Bing-hakukoneelta ja Windows Storesta. Tämä tarkoittaa, että kaikki Start-menun haut välittyvät Microsoftille.[87]
Windowsin 10:n omat automaattiset päivitykset ovat hukanneet tietokoneen käyttäjien tiedostoja ja rikkoneet tietokoneeseen asennettuja ohjelmia ja Windowsin itsensä[88]. Esimerkiksi Windows 10 October 2018 Update hukkasi käyttäjien tiedostoja[89][90] ja rikkoi ohjelmia[91][92][93]. Microsoft ilmoitti kuitenkin, että heidän tukipalvelunsa kykenee palauttamaan kadonneet tiedostot[90].
Syyskuussa 2019 julkaistu päivitys muutti osalla tietokoneista haku- ja toimintokeskuksen käyttökelvottomiksi, ja joillekin aiheutui vakavia ongelmia järjestelmäpalkin ja Käynnistä-valikon kanssa. Myös langattomat verkkoyhteydet saattoivat lakata toimimasta.[94]
Lähteet
Aiheesta muualla
Wikiwand - on
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Remove ads