Suomen sodan päättänyt rauhansopimus, jossa Suomen alue päätyi osaksi Venäjää 1809
Haminan rauha oli Ruotsin ja Venäjän välinen rauhansopimus, joka allekirjoitettiin 17. syyskuuta 1809 Haminassa, nykyisen Johanneksen kirkon paikalla sijainneessa linnoituksen komendantin virka-asunnossa. Rauha päätti 21. helmikuuta 1808 alkaneen Suomen sodan.
Haminan rata on Suomen rataverkkoon kuuluva rataosuus. Alun perin yksityinen rata, jonka rakentamisesta vastasi Järnvägsaktiebolaget Fredrikshamn -niminen rautatieyhtiö, avattiin liikenteelle vuonna 1899, jolloin rataosuus erkani Kouvolan–Kotkan radalta Inkeroisten rautatieasemalla. Rata siirtyi valtion omistukseen vuonna 1916. Vuonna 1927 Haminaan rakennettiin veturitalli. Rataan tehtiin tuntuvia oikaisuja 1900-luvun alkupuolella Liikkalan ja Metsäkylän kohdalle. Vanhan Haminan radan kaikki liikennepaikat olivat Hykkyrä, Sippu, Toukosuo, Liikkala, Metsäkylä, Klemola, Reitkalli, Tikkamäki, Kivelä, Hamina ja Summa. Tämä osuus oli käytössä aina vuoteen 1984 saakka, jolloin Juurikorven ja Haminan välinen nk. JuHa-rata otettiin käyttöön. Inkeroisten ja Haminan välisellä osuudella oli henkilöliikennettä aina vuoteen 1968 saakka. Radan suurin nopeus on 100 km/h.
Haminan raatihuone on vuonna 1798 valmistunut raatihuone, joka sijaitsee aivan Haminan ympyräasemakaavan keskustassa Raatihuoneentorilla. Sen nykyinen ulkoasu on peräisin 1840-luvulta. Haminan kaupunginvaltuusto kokoontuu rakennuksessa, mutta Haminan kaupungintalona on kuitenkin vuoden 2003 kuntaliitoksesta lähtien ollut Vehkalahden entinen kunnantalo osoitteessa Puistokatu 2.