Konstantin Päts oli virolainen valtiomies ja Viron ensimmäinen presidentti. Päts oli vuonna 1917 Viron kuvernementin hallituksen johtajana, kuului Viron itsenäiseksi julistaneeseen pelastuskomiteaan ja toimi Viron väliaikaisen hallituksen johtajana vuosina 1918–1919 sekä riigivanemina eli pääministerinä ja valtionpäämiehenä viidesti vuosien 1921 ja 1934 välisenä aikana. Kaapattuaan vallan hän hallitsi vuosina 1934–1940 itsevaltaisesti, ensin virkaatekevänä riigivanemina, 1937–1938 valtionhoitajana ja vuodesta 1938 presidenttinä säädettyään uuden perustuslain. Pätsin valta päättyi vuoden 1940 Viron neuvostomiehitykseen. Hän vietti loppuikänsä vankeudessa ja karkotuksessa Neuvostoliitossa.
Konstantin Pätsin muistomerkki Valtionpää on muistomerkki Tallinnan Uuden torin aukiolla. Veistoksen nimi Valtionpää (Riigipea) viittaa kirjaimellisesti sanaan "pää". Teoksen tekijä on kuvanveistäjä Vergo Vernik ja arkkitehtina on toiminut Toivo Tammik. Veistos paljastettiin lokakuussa 2022. Teos on veistetty ruotsalaiseen ja kiinalaiseen graniittiin.