Legioona oli Rooman valtakunnan armeijan perusyksikkö. Arviolta 4 000–6 000 miehen vahvuiset legioonat olivat takaamassa Rooman turvallisuutta ja laajentumista, ja niillä oli myös suurta poliittista valtaa. Legioona on verrattavissa nykyarmeijoiden prikaatiin.
Legioonalaistauti on Legionella pneumophila -bakteerin aiheuttama kuumeinen keuhkotulehdus. Se on saanut nimensä ensimmäisen esiintymispaikkansa mukaan, joka oli vuonna 1976 Pennsylvaniassa hotelli Bellevue Stratfordissa pidetty American Legion -järjestön sotaveteraanien kokous, jossa 221 veteraania sairastui tähän silloin tuntemattomaan tautiin. Tästä on peräisin nimi legioonalaistauti tai legionelloosi.
Legioonalainen on vuonna 1998 ensi-iltansa saanut yhdysvaltalainen toimintaelokuva. Elokuvan on ohjannut Peter MacDonald ja käsikirjoittanut Sheldon Lettich ja Rebecca Morrison. Pääosissa näyttelivät Jean-Claude Van Damme, Adewale Akinnuoye-Agbaje, Steven Berkoff ja Nicholas Farrell.