OEM on lyhenne sanoista original equipment manufacturer, joka tarkoittaa suomeksi alkuperäistä laitevalmistajaa. Joskus OEM-valmistusta kutsutaan myös omamerkkivalmistukseksi. Nimitys tarkoittaa laitteiston tai tuotteen suunnittelevaa, valmistavaa, lopputarkastavaa ja pakkaavaa yritystä, jonka nimi tai kauppanimi on merkitty tuotteeseen. Tuotteessa voi olla mukana kolmannen osapuolen tuotteita, kuten ohjelmistoja tai sovelluksia. OEM myy tuotteitaan jälleenmyyjille tai lopullisille käyttäjille.
Omega-3-rasvahapot (n-3-rasvahapot) ovat monityydyttymättömiä rasvahappoja, joiden hiiliketjun ensimmäinen kaksoissidos metyyliryhmän päästä laskettuna on kolmannessa hiili-hiili-sidoksessa.
entinen sunnimuslimien valtakunta, jota hallitsi osmaanien hallitsijasuku 1299–1923
Osmanien valtakunta tai Ottomaanien valtakunta oli Anatolian eli Vähä-Aasian turkkilaisten heimojen noin vuonna 1300 perustama islamilainen valtio, josta kasvoi yksi maailman mahtavimmista imperiumeista 1400- ja 1500-luvuilla. Valtakuntaa hallitsi Osmanien dynastia, jonka nimi tulee sen perustajasta, paimentolaispäällikkö Osman I:stä.