Elegia on Timo Rautiainen & Trio Niskalaukauksen toinen single albumilta Rajaportti. Kappaleen B-puolena julkaistu ”Mustamaalaan” on lainakappale Sielun Veljiltä.
Elegia on antiikkinen runoelma, joka on rakennettu elegisen distikonin eli elegiamitan mukaisista kaksoissäkeistä. Elegioita esitettiin aatelisten miesten pitojuhlissa ja säestettiin auloksella. Elegiat olivat Antiikin Kreikassa aiheeltaan yleensä rakkauslauluja, joskus myös valtiollisia ja filosofisia. Sana eleginen tarkoittaa suruvoittoista tai kaihomielistä. Elegialla ei antiikin Kreikassa kuitenkaan viitattu runon tunneviritykseen, vaan kyseessä oli oma runouden alalajinsa.
Restiokasvit (Restionaceae) on suurehko, pääasiassa eteläisen pallonpuoliskon kasviheimo koppisiemenisten Poales-lahkossa ja on siten sukua heinäkasveille.