iskuri

Suomi

Substantiivi

iskuri (6)^[1]

1. se osa varstaa joka lyö puitavaa viljaa
2. aseen osa, joka lyö ammuksen nalliin ja sytyttää panospanoksen ruudin

Ääntäminen

• IPA: /ˈiskuri/
• tavutus: is‧ku‧ri

Taivutus

Taivutus
sijamuoto	yksikkö	monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi	iskuri	iskurit
genetiivi	iskurin	iskurien iskureiden iskureitten
partitiivi	iskuria	iskureita iskureja
akkusatiivi	iskuri; iskurin	iskurit
sisäpaikallissijat
inessiivi	iskurissa	iskureissa
elatiivi	iskurista	iskureista
illatiivi	iskuriin	iskureihin
ulkopaikallissijat
adessiivi	iskurilla	iskureilla
ablatiivi	iskurilta	iskureilta
allatiivi	iskurille	iskureille
muut sijamuodot
essiivi	iskurina	iskureina
translatiivi	iskuriksi	iskureiksi
abessiivi	iskuritta	iskureitta
instruktiivi	–	iskurein
komitatiivi	–	iskureine- + omistusliite
vartalot
vokaalivartalo	iskuri-
heikko vartalo	-
vahva vartalo	-
konsonantti- vartalo	-

Etymologia

• verbi iskeä + johdin -uri

Käännökset

2. aseen osa

englanti: firing pin, striker espanja: percutor m. ranska: percuteur m.

turkki: horoz venäjä: боёк

Liittyvät sanat

• hana

Aiheesta muualla

• iskuri Kielitoimiston sanakirjassa