koloa

Suomi

Substantiivi

koloa

1. yksikön partitiivimuoto sanasta kolo

Verbi

koloa (52) (taivutus[luo])

1. tehdä koloja jonnekin
2. kuoria puuta

Verbi

koloa

1. (taivutusmuoto) indikatiivin preesensin konnegaatiomuoto verbistä kolota
2. (taivutusmuoto) imperatiivin yksikön 2. persoonan muoto verbistä kolota
3. (taivutusmuoto) imperatiivin yksikön 2. persoonan konnegaatiomuoto verbistä kolota

Liittyvät sanat

Johdokset

• verbit: kolottaa

Aiheesta muualla

• koloa Kielitoimiston sanakirjassa