ots

ots (yks. gen. otsa, yks. part. otsa)

loppu (syn. lõpp)
algus ja ots – alku ja loppu

Suhkur on otsa saanud.
Sokeri on päässyt loppumaan.

Ravimid on otsas. Ma pean apteeki minema.
Lääkkeet ovat lopussa. Minun pitää mennä apteekkiin.
pää, loppupää (syn. lõpuosa; otsik)
linna teises otsas – kaupungin toisessa päässä

otsast otsani – päästä päähän
jonkin uloin osa, nokka
ora otsas vorsti küpsetada – paistaa makkaraa tikun nokassa

kivi otsas – kiven nokassa, kiven päällä, kivellä

mätta otsas – mättään nokassa, mättäällä
kärki, pää (syn. teravik); alku
Niidi ots ei mahtunud nõelasilmast läbi.
Langan kärki ei mahtunut neulansilmästä [läpi].

Ma tahan kõige otsast alustada.
Haluan aloittaa kaiken alusta.
(matka kahden pisteen välillä) väli, pätkä
(puhekieltä) (tööots) työtilaisuus jms.
must ots ‒ kuutamokeikka, pimeä työ
(merimiesten kielessä) laivan kiinnitysköysi
(anatomia) otsa

Lisätietoja Sijamuotoja, Yksikkö ...

Vrt. ero suomen sanaan otsa: nykyvirossa ots tarkoittaa harvoin anatomista otsaa (joskin se on mahdollista), minkä takia kieleen jopa luotiin slaavilaisten kielten pohjalta sana laup (< lob), ja lisäksi ovat omaperäiset otsmik ja otsaesine, jotka ovat käytetympiä kuin 'laup'.

Viro