sui

Suomi

Verbi

sui

1. (taivutusmuoto) aktiivin indikatiivin preesensin konnegaatiomuoto verbistä sukia
2. imperatiivin yksikön 2. persoonan muoto verbistä sukia
3. imperatiivin yksikön 2. persoonan konnegaatiomuoto verbistä sukia

Fidži

Substantiivi

sui

1. luu

Ido

Pronomini

sui

1. (taivutusmuoto) monikko sanasta sua

Italia

Supistuma

sui

1. supistuma sanoista su ja i

Latina

Ääntäminen

• (klassinen) IPA: /ˈsu.iː/, [ˈsʊ.iː]
• (kirkkolatina) IPA: /ˈsu.i/, [ˈsuː.i]

Pronomini

suī

1. (possessiivinen taivutusmuoto) yksikön maskuliinin genetiivimuoto sanasta suus
2. (possessiivinen taivutusmuoto) yksikön neutrin genetiivimuoto sanasta suus
3. (possessiivinen taivutusmuoto) monikon maskuliinimuoto sanasta suus
4. (refleksiivinen) genetiivimuoto sanasta sē

Etymologia

• indoeurooppalaisen kantakielen sanajuuresta *swe

Substantiivi

sūs

1. yksikön datiivimuoto sanasta sūs
2. yksikön ablatiivimuoto sanasta sūs

Verbi

sui

1. aktiivin indikatiivin perfektin yksikön 1. persoonan muoto verbistä suō
2. (taivutusmuoto) passiivin preesensin infinitiivi verbistä suō

Aiheesta muualla

• Charlton T. Lewis and Charles Short: A Latin Dictionary Clarendon Press, Oxford (1879): ”sui”
• Charlton T. Lewis: An Elementary Latin Dictionary Harper & Brothers, New York (1891): ”sui”
• Félix Gaffiot: Dictionnaire Illustré Latin-Français Hachette, s.v., Pariisi (1934): ”sui”
• Meissner, Carl; Auden, Henry William: Latin Phrase-Book, Macmillan and Co., Lontoo (1894)

Muinaisprovensaali

Verbi

sui

1. (taivutusmuoto) indikatiivin yksikön 1. persoonan preesens verbistä esser

Muinaisranska

Verbi

sui

1. (taivutusmuoto) indikatiivin yksikön 1. persoonan preesens verbistä estre

Romania

Verbi

sui

1. kiivetä, kavuta

Etymologia

• latinan sanasta subīre < aktiivin infinitiivin preesens verbistä subeō (’lähestyä’, ’lähentyä’, ’lähetä’)

Liittyvät sanat

Johdokset

• suire, suiuș

Vietnam

Adverbi

sui

1. huonosti

Ääntäminen

• (Hanoi) IPA: [s̪uj˧˧]
• (Huế) IPA: [ʂuj˧˧]
• (Hồ Chí Minhin kaupunki) IPA: [ʂuj˧˥]