tuima

Suomi

Adjektiivi

tuima (10) (komparatiivi tuimempi, superlatiivi tuimin) (taivutus [luo])

1. ankara, raju

   Pohjoisesta käy tuima tuuli.

2. vihainen, äkäinen

   tuima katse

3. (murteellinen, länsimurteissa) voimakasmakuinen, hyvin suolainen
4. (murteellinen, itämurteissa) vähäsuolainen, suolaton, mauton

   Onpa tämä keitto tuimaa.

Ääntäminen

• IPA: [ˈtuimɑ]

Tavutus

• tavutus: tui‧ma

Liittyvät sanat

tuimailmeinen, tuimailmeisyys, tuimakatseinen

Johdokset

• verbit: tuimeta

Yhdyssanat

• aamutuima

Vastakohta

• lempeä

Aiheesta muualla

• Kysymyksiä ja vastauksia sanojen alkuperästä: Tuima. Kotimaisten kielten keskus
• tuima Kielitoimiston sanakirjassa
• Artikkeli 409 Suomen viittomakielten verkkosanakirjassa Suvissa

Viro

Adjektiivi

tuima

1. (taivutusmuoto) yksikön genetiivimuoto sanasta tuim
2. (taivutusmuoto) yksikön partitiivimuoto sanasta tuim
3. (taivutusmuoto) yksikön aditiivi- eli lyhyt illatiivimuoto sanasta tuim

Huomautukset

• Vaikka kirjoitusasu on sama, partitiivi- ja aditiivimuotojen ääntämys eroaa genetiivimuodosta: ensimmäinen tavu on kvantiteetiltaan pidempi ja jälkimmäinen lyhentynyt ja sen vokaali kvaliteetiltaan hieman redusoitunut.