uloke

Suomi

Substantiivi

uloke (48-A)

1. ympäristöstään ulkoneva kohta, ulkonema, ulkouma

Ääntäminen

• IPA: /ˈulokeˣ/
• tavutus: u‧lo‧ke

Taivutus

Taivutus
sijamuoto	yksikkö	monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi	uloke	ulokkeet
genetiivi	ulokkeen	ulokkeiden ulokkeitten
partitiivi	uloketta	ulokkeita
akkusatiivi	uloke; ulokkeen	ulokkeet
sisäpaikallissijat
inessiivi	ulokkeessa	ulokkeissa
elatiivi	ulokkeesta	ulokkeista
illatiivi	ulokkeeseen	ulokkeisiin ulokkeihin
ulkopaikallissijat
adessiivi	ulokkeella	ulokkeilla
ablatiivi	ulokkeelta	ulokkeilta
allatiivi	ulokkeelle	ulokkeille
muut sijamuodot
essiivi	ulokkeena	ulokkeina
translatiivi	ulokkeeksi	ulokkeiksi
abessiivi	ulokkeetta	ulokkeitta
instruktiivi	–	ulokkein
komitatiivi	–	ulokkeine- + omistusliite
vartalot
vokaalivartalo	ulokkee-
heikko vartalo	-
vahva vartalo	-
konsonantti- vartalo	uloket-

Etymologia

• sana ulko- (heikko vartalo ulo- ) + johdin -ke; käytössä 1800-luvun puolivälistä^[1]

Käännökset

1. keskiruumiista huomattavasti ulkoneva osa

englanti: appendage

Liittyvät sanat

• olake
• ulkonema

Yhdyssanat

• luu-uloke

Aiheesta muualla

• uloke Kielitoimiston sanakirjassa
• uloke Suomen etymologisessa sanakirjassa