Dodo (yhdistys)
From Wikipedia, the free encyclopedia
Dodo ry on vuonna 1995 perustettu suomalainen ympäristöjärjestö. Muista Suomessa toimivista ympäristöjärjestöistä Dodo poikkeaa keskustelevuudellaan ja kaupunkilaisuudellaan. Dodon toiminta on kuitenkin laaja-alaista: se toteuttaa ja on toteuttanut esimerkiksi kaupunkisuunnitteluun, tuulivoiman käytön edistämiseen ja aavikoitumisen ehkäisemiseen liittyviä hankkeita.
Dodo ry | |
---|---|
Perustettu | 1995 |
Toimiala | Globaalit ympäristöongelmat, kaupunkisuunnittelu, aavikoituminen |
Kotipaikka | Helsinki |
Puheenjohtaja | Kirmo Kivelä[1] |
Aiheesta muualla | |
Dodo.org | |
Infobox OKNimi-testi OK |
Vuonna 2010 Suomen Arkkitehtiliitto myönsi kestävän kehityksen TunnustusPAANU-palkinnon järjestölle sen toiminnasta urbaanin, asukaslähtöisen ja ekologisen kaupungin hyväksi tehdystä työstä.[2] Vuonna 2011 Helsingin kaupunki antoi Dodolle kaupunkiviljelystä vuoden ympäristöpalkinnon. Palkinnon luovuttanut apulaiskaupunginjohtaja Pekka Sauri perusteli palkinnon antamista seuraavasti: Dodo ry on toiminut uranuurtajana kaupunkiviljelyn edistämisessä ja herättänyt keskustelua kaupunkitilan paremmasta hyödyntämisestä.. [3]