Erkki Tiesmaa

suomalainen sanoittaja From Wikipedia, the free encyclopedia

Erkki Tiesmaa
Remove ads

Erkki Antero Tiesmaa, ent. Tidström,[1] (22. syyskuuta 1907 Oulu18. helmikuuta 1969 Pello)[2] oli suomalainen sanoittaja. Tiesmaa on erityisesti tunnettu sota-ajan kappaleen ”Eldankajärven jää” sanoittajana. Tiesmaan sanoitus ilmestyi runon muodossa myös Olavi Paavolaisen toimittamassa runoantologiassa Täältä jostakin – Suomen kenttäarmeijan runoja (WSOY 1943).

Thumb
Erkki Tiesmaa

Koulutukseltaan Tiesmaa oli filosofian maisteri ja suomen kielen opettaja, joka ennen sotia toimi Saksassa Königsbergin Albertus-yliopiston suomen kielen opettajana. Opiskeluaikanaan hän toimi Akateemisessa Karjala-Seurassa. Jatkosodan aikana Tiesmaa oli Uhtuan suunnalla valistusupseerina. Hän sanoitti humoristisia lauluja ja esitti niitä perustamansa orkesterin kanssa asemasotavaiheen aikana rintamalinjoilla.[3] Sodan jälkeen Tiesmaa oli Pellon yhteiskoulun rehtorina vuosina 1947–1969.[4] Sitä ennen hänet oli pidätetty kuukausiksi asekätkennästä, mutta häntä ei kuitenkaan tuomittu[1].

Erkki Tiesmaan poika Arto Tiesmaa esitti isänsä tekstejä ja julkaisi vuonna 2003 levyn Vaeltajan voitto, johon oli koottu Erkki Tiesmaan tuotanto.[5]

Remove ads

Tiesmaan sanoituksia[6]

  • Eldankajärven jää – 1942 (säv. Alfred Markush)
  • Tule Röhön rantaan – 1942 (säv. Bert ja Frank Leighton)
  • Sissien marssi (säv. Jorma Salmela)
  • Caramba caracho – levyn julkaisuvuosi 1972 (säv. Eino Katajavuori)[7]
  • Banzai, japanilainen sotilaslaulu – 1942[8]

Julkaisuja

  • Miten kielimaantiede voi palvella historiatutkimusta. Pohjois-Pohjanmaan maakuntaliitto. Vuosikirja VI. Oulu 1938
  • Vanaväylillä Vesaisen : JR 32:n marssi. JR 32, Oulu 1942
  • "Eldankajärven jää" : "Röhön ranta". Suomen aseveljien liitto, Helsinki 1942
  • Pellon yhteiskoulu 1947-1957. Pellon yhteiskoulu, Rovaniemi 1957
  • Prikaati Vuokko talvisodassa Kuhmon rintamalla : Erkki Tiesmaan välirauhan aikana laatima historiikki, Raimo Sillanpää, Nurmes 2006
  • Suomalainen poronhoitosanasto. Teoksen pohjana Erkki Tiesmaan kansatieteen väitöskirjaksi aiottu käsikirjoitus, toimittaja Markku Varis. Väyläkirjat, Pello-Rovaniemi 2017
Remove ads

Lähteet

Loading related searches...

Wikiwand - on

Seamless Wikipedia browsing. On steroids.

Remove ads