Freinetpedagogiikka
From Wikipedia, the free encyclopedia
Freinetpedagogiikka on pedagogiikan suuntaus, jossa olennaista on lapseen luottaminen ja yhteisön merkitys. Freinetpedagogiikan luoja ja kehittäjä oli ranskalainen Célestin Freinet.
Freinet'n kasvatusfilosofiassa yhdistyvät lapsikeskeisyys eli luottamus lapseen ja yhteisön merkitys.[1] Keskeisenä lähtökohtana ovat lapsen tarpeet, joissa korostuvat terveys, elinvoima, luovuus ja aktiivisuus. Freinet'n mukaan lapsen persoonallisuus kehittyy parhaiten järkevässä demokraattisessa yhteisössä, jossa lapsi toimii ja joka kehittää lapsen itsetuntoa ja voimaa.[2] Kasvattaminen nähdään lapsen avartamisena ja yksilöllisenä kehittämisenä. Lapsen elämän kasvattavia tekijöitä ovat ne esteet, jotka hän kohtaa matkallaan. Nämä yhdistyvät siten vähitellen elämisen tekniikaksi. Demokraattinen yhteisö tarjoaa lapselle mahdollisuuden kehittää taitojaan jatkuvassa vuorovaikutuksessa muiden kanssa. Freinet suhtautuu hyvyyden ja rakkauden opettamiseen skeptisesti, sillä hänen mielestään näitä asioita ei voi opettaa, vaan niiden olemassaolon tulisi välittyä koulun tai kodin ilmapiirin kautta eli ne ovat kulttuurin tuotetta. Freinet toteaa, että rakkauden siemen kylvetään lapseen omassa perheessä. Freinet loi uuden pedagogisen arvoasteikon, jonka hän toi esille 30:ssä laatimassaan teesissä.[3]
Freinet-pedagogiikka pohjautuu luottamukseen, että lapsi oppii parhaiten kokemalla, tekemällä ja kirjoittamalla.[4] Lapsista pyritään kasvattamaan mieluummin nokkelia ja taitavia kuin kirjaviisaita.[5] Freinet korostaa älykkyyttä, joka ei hänen mielestään ole kuitenkaan staattinen ominaisuus. Älykkyyden kehittyminen on olennaisesti riippuvainen lapsen mahdollisuuksista hankkia kokemuksia ja tehdä niistä johtopäätöksiä. Perusajatuksena on se, että lapselle on luontaista työ, ei leikki.[6]
Freinet'n työkasvatuksen perusteena toimii elämänenergia, joka sysää lapsen liikkeelle. Juuri työteossa tämä elämänvoima toteutuu. Työnteon kautta ihminen saavuttaa elämänhallinnan ja oppii myös järjestämään ympäröivää maailmaansa. Elämänenergia johtaa ihmisen valloittamaan maailmaa kokeillen ja tutkien. Persoonallisuuden kehitys tapahtuu jatkuvassa vuorovaikutuksessa ympäristön kanssa. Pieni lapsi haluaa osallistua esimerkiksi kodin askareisiin yhdessä vanhempien kanssa matkien työntekoa.[7]
Pedagogiikassa ajatellaan oppimisen tapahtuvan mielekkäiden työtehtävien kautta. Freinet'n mukaan työ on ihmiselle toimintaa, joka täyttää tarpeemme luoda, tuottaa, kasvaa sekä kehittyä, selviytyäksemme meitä ympäröivässä maailmassa. Työnteon kautta syntyy arvoja, ratkaistaan ongelmia ja tutkitaan ympäristöä. Tutkittavat asiat nousevat esille jokapäiväisen elämän ongelmista sekä lasten kiinnostuksen pohjalta, jolloin oppimisen uskotaan olevan tehokkaampaa, kun asiat ovat lapselle itselleen merkityksellisiä. Freinetpedagogiikka korostaa tiedon merkityksellisyyttä. Merkityksellistä tietoa on kaikki mikä rakentaa lapsen itsetuntoa ja jäsentää hänen maailmaansa. Lapsi on itse aktiivinen omassa oppimisessaan ja hakee oppimisen aiheita. Omien onnistuneiden ratkaisujensa lisäksi lapsi jäljittelee myös toisten ratkaisuja. Freinet'n mukaan tällainen jäljittely ei johda oppimiseen, jos siihen ei liity lapsen omaa kokemusta tekemisestä.[8]