Guadeloupe
Ranskan departementti From Wikipedia, the free encyclopedia
Guadeloupe (virallisesti Guadeloupen departementti) on Ranskan merentakainen departementti ja hallintoalue (département d'outre-mer ja myös région). Useasta saaresta muodostuneen deparementin pinta-ala on 1 628 neliökilometriä. Osana Ranskaa se on myös osa Euroopan unionia ja euroaluetta. Asukkaita on 403 355 (vuonna 2010)[1].
| Guadeloupe Guadeloupe | ||
|---|---|---|
|
 | |
| lippu | vaakuna | |
| Sijainti | ||
| ||
| Hallintopääkaupunki | Basse-Terre | |
| viralliset kielet | ranska | |
| Alueneuvoston puheenjohtaja |
Jacques Gillot | |
| Arrondissementit | 2 | |
| Kantonit | 40 | |
| Kunnat | 36 | |
| Pinta-ala1 | 1 628,43 km² | |
| Väkiluku | ||
| - 2013 väestölaskenta | 405 739 | |
| - Väestötiheys (2006) | 249/km² | |
.svg)
Guadeloupe sijaitsee Pienillä Antilleilla Karibianmeren itäosassa. Sen läheisimmät naapurit ovat Britanniaan kuuluva Montserrat luoteessa ja Dominica etelässä.[2]
Guadeloupeen kuuluu kuusi asuttua saarta ja useita pieniä asumattomia saaria. Pinta-alaa saarilla on 1 628 neliökilometriä.[3] Pääosa Guadeloupesta kuuluu Basse-Terren ja Grande-Terren kaksoissaareen. Saaret erottaa toisistaan kapea Rivière Salée -nimellä tunnettu salmi. Kaksoissaaren kaakkoispuolella on Marie-Galante, itäpuolella La Désirade ja eteläpuolella Îles des Saintesin saariryhmä.[2]
Vaikka pääsaaret erottaakin vain pieni salmi, ne ovat maantieteellisesti varsin erilaisia. Basse-Terre kattaa yli puolet alueen pinta-alasta. Saarta halkoo pohjois-eteläsuuntaiset vuorijonot, joiden korkein kohta on 1 467 metrin korkuinen tulivuori Soufrière. Vuoriketju on myös vedenjakaja, jolta virtaa useita jokia mereen. Tärkein joista on Grande Rivière à Goyaves. Grande-Terre on puolestaan matala, ja vain harvoissa paikoissa maasto kohoaa yli 150 metriin.[4]
Saarten lämpötila ja kosteus eri vuodenaikoina ovat tyypilliset Karibian alueen ilmastolle. Sateita saadaan ympäri vuoden, eniten heinäkuusta marraskuuhun ulottuvan kauden aikana. Rannikoilla ja alavilla alueilla vuosittainen sademäärä on 1 200–1 500 millimetriä, vuoristoissa ja varsinkin niiden tuulenpuoleisilla rinteillä sataa enemmän. Vallitseva tuulensuunta on koillisesta puhaltava pasaatituuli. Guadeloupe on hurrikaanien reitillä, ja niitä esiintyy useimmiten elokuusta lokakuuhun kestävällä hurrikaanikaudella. Vakavampia hirmumyrskyjä ei osu näille saarille joka vuosi, mutta heikommatkin trooppiset myrskyt tuovat merkittävän osan saarten sademäärästä.[5]
Lämpö, sade ja hedelmällinen vulkaaninen maaperä luovat hyvät olosuhteet monipuoliselle kasvillisuudelle, joka vaihtelee korkeuden mukaan ja saarelta toiselle. Noin 40 prosenttia pinta-alasta on metsien peitossa, suurimmat metsävarat ovat Basse-Terrellä, mutta Grande-Terren metsät ovat lähes kokonaan kaadettu. Rivière Saléen varrella on puolestaan mangrovesoita. Pienempien saarten kasvillisuus on hieman erilaista, ja esimerkiksi La Désiradella on kuivia metsiä, lataniapalmumetsiköitä ja kaktuksia.[4]
Guadeloupe asutettiin ensimmäisen kerran jo 3000 eaa. Sen jälkeen alueella tuli arawakeja Orinocojoen alueelta. Karibit hävittivät kuitenkin arawakit 700-luvun aikana. Kristoffer Kolumbus löysi vuonna 1493 saaren ja nimesi sen Guadeloupeksi Santa María de Guadalupen luostarin mukaan.[3]
Karibit estivät espanjalaisten yritykset perustaa siirtokuntia Guadaloupelle. Ranskalainen seikkailija Pierre Belain d’Esnambuc puolestaan ajoi espanjalaiset rannikolta vuonna 1626 ja perusti kauppa-aseman. Saarille tuli sen jälkeen lisää ranskalaisia uudisasukkaita, jotka hävittivät parin vuosikymmenen aikana alkuperäisasukkaat.[6] Ranskalaiset alkoivat tämän jälkeen viljellä sokeriruokoa, jota varten he tarvitsivat myös orjia Länsi-Afrikasta.[3]
Guadeloupella vaikutti 1700-luvun alussa voimakas johtaja Jean-Baptiste Labat, joka muun muassa perusti Basse-Terren siirtokunnan. Hän myös aseisti orjat taistelemaan englantilaisia vastaan ja perusti sokerijalostamon.[6] Guadeloupen asema oli 1700-luvulla kuitenkin myrskyisä. Seitsenvuotisen sodan aikana se oli Britannian valtaamana vuosina 1759–1763. Ranska sai sen takaisin Pariisin rauhassa 1763.[3] Ranskalainen yläluokka pyysi brittejä apuun, kun orjat alkoivat kapinoida vuonna 1793. Seuraavana vuonna britit ottivat saaret haltuunsa, mutta seitsemän kuukautta myöhemmin ranskalainen Victor Hugues pakotti paikallisten avustamana britit antautumaan.[7] Hän lakkautti orjuuden ja teloitti useita satoja eurooppalaisia plantaasin omistajia.[6] Napoleon Bonaparte lähetti kuitenkin saarelle kenraali Antoine Richepansen palauttamaan järjestyksen. Orjuus palautettiin vuonna 1802, mutta paikalliset taistelivat pitkään sitä vastaan johtajinaan muun muassa Louis Delgrès, Joseph Ignace ja Solitude.[3]
Orjuus lakkautettiin lopullisesti vuonna 1848, ja sen jälkeen saarille alettiin tuoda aasialaisia velkaorjia. Guadeloupen talous kärsi pahoin 1800-luvun loppupuliskolla, ja tilannetta pahensi muun muassa vuosien 1865–1866 koleraepidemia, jossa kuoli noin 12 000 saarten 150 000 asukkaasta.[7]
Guadeloupesta tuli 19. maaliskuuta 1946 Ranskan merentakainen departementti ja 31. joulukuuta 1982 alue.[3] Saarilla kehittyi kuitenkin 1900-luvulla myös itsenäisyysliikettä, josta tuli 1970-luvulla väkivaltaisempi, kun autonomiakeskustelut hidastelivat. Saarilla tehtiin useampia pommi-iskuja, ja joitakin räjähdyksiä Pariisissa laitettiin myös Karibialaisten itsenäisyysryhmittymien nimiin. Ranska ei kuitenkaan lopulta antanut periksi vaan halusi säilyttää Guadeloupen aseman departementtina.[6]
Vuonna 2003 järjestettiin kansanäänestys saaren asemasta osana Ranskaa. Enemmistö ei halunnut muutosta, mutta erillisten äänestysten perusteella Saint-Barthélemyn ja Saint-Martinin ranskankielisen osan asukkaiden enemmistö kannatti irrottautumista Guadeloupesta omiksi Ranskan merentakaisiksi yhteisöiksi (COM collectivité d’outre-mer).[8]
Vuonna 2009 oli mielenosoituksia ja väkivaltaisia protesteja alhaista palkkatasoa vastaan. Ranskan hallitus suostui palkkojen nostamiseen.[9]
Guadeloupen on Ranskan merentakainen departementti ja alue, ja se jaetaan edelleen kahteen arrondissementtiin, kantoneihin ja kuntiin. Guadeloupen valtionpäämies on Ranskan presidentti, jonka edustajana saarilla on prefekti. Lainsäädännöllistä valtaa käyttävät yksikamarinen yleisvaltuusto ja yksikamarinen aluevaltuusto. Yleisvaltuustossa on 43 jäsentä ja aluevaltuustossa 31 jäsentä. Edustajat kumpaankin elimeen valitaan vaaleilla kuuden vuoden välein. Guadeloupella itsellään on 3 senaattoria Ranskan senaatissa ja 4 edustajaa kansalliskokouksessa.[10]
Guadeloupen talous pyörii merkittävistä julkisten palveluiden ja matkailun ympärillä.[11] Ranskan tuet ja toisaalta ranskalaisten virkamiesten palkat pitävät saarten taloutta pystyssä. Julkishallinto, koulutus sekä terveys- ja sosiaalipalvelut työllistävät suurimman osuuden työvoimasta ja tuovat myös isoimman osuuden bruttokansantuotteesta. Turismi puolestaan on tärkein ulkomaanvaluutan lähde.[12]
Maatalous on historiallisesti ollut Guadeloupen tärkeimpiä talouden aloja, ja vielä 2010-luvun alkupuoliskollakin 12 prosenttia työvoimasta työskenteli maataloudessa. Viljellystä maa-alasta suurin osa keskittyy sokeriruokoon tai banaaniin. Viljellyn maan suuruus on kuitenkin laskussa, ja toisaalta suurin osa maataloustuotteista menee vientiin, joten peräti 90 prosenttia ruokatuotteista joudutaan tuomaan ulkomailta.[13] Tärkeimmät teollisuustuotteet ovat sementti, sokeri, rommi, vaatteet, puuhuonekalut ja metalliesineet. Jarryyn Pointe-à-Pitreen on kehitetty myös teollisuusaluetta ja vapaasatamaa.[12]
Guadeloupen kauppatase on ollut jo pitkään negatiivinen, sillä sen tuonti ylittää selvästi viennin arvon. Ylivoimaisesti tärkein kauppakumppani on Ranska. Sen lisäksi kauppaa tehdään muun muassa Martiniquen, Saksan, Ranskan Guyanan ja Yhdysvaltojen kanssa. Banaaneja ja raakasokeria viedään erityisesti Ranskaan, mutta maasta viedään myös muita hedelmiä, vihanneksia, rommia ja kukkia.[12]
Guadeloupesta on säännölliset yhteydet sekä Ranskaan että Pohjois-Amerikkaan. Pointe-à-Pitren kansainvälisen lentoaseman lisäksi pienemmilläkin saarilla on omia lentoasemiansa. Pointe-à-Pitressä on myös mineraaleja, sokeria ja viljaa käsittelevä satama, kun taas Basse-Terren satama keskittyy banaanin vientiin. Saarten välillä kulkee henkilölauttaliikennettä.[12]
Suurin osa Guadeloupen asukkaista on mustia entisten orjien jälkeläisiä. Kun orjuus lakkautettiin lopullisesti vuonna 1848, orjat lähtivät plantaaseilta ja asettuivat asumaan karuille asumattomille alueille. Vuosina 1854–1885 saarelle tuotiin 42 000 intialaista sopimustyöläistä.[14] Kun pesti päättyi, noin 39 000 intialaista jäi saarelle. Ranskalaisia, joita toimii paljon virkamiehinä ja esimiesasemissa, on vain pieni osa väestöstä.[14] Muuttoliike Ranskaan kasvoi vuodesta 1962 alkaen.
Wikiwand in your browser!
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.
