Hoitokokous (lestadiolaisuus)
vanhoillislestadiolaisen liikken seurakuntakurin muoto / From Wikipedia, the free encyclopedia
Hoitokokous oli vanhoillislestadiolaisen liikkeen piirissä 1970-luvulla vakiintunut käytäntö, jossa keskusteltiin ns. kristillisestä elämäntavasta ja harjoitettiin liikkeen sisäistä seurakuntakuria. SRK pyysi hoitokokouksissa tapahtuneita väärinkäytöksiä ja opillisia harhoja anteeksi syksyllä 2011 ja oli pahoitellut niitä 1989 puhujainkokouksessa.[1]
Tämän artikkelin tai sen osan neutraalius on kyseenalaistettu. Asiasta keskustellaan keskustelusivulla. Voit auttaa Wikipediaa muokkaamalla artikkelin näkökulmaa neutraalimmaksi. Mallineen saa poistaa vasta kun asiasta on saavutettu konsensus keskustelusivulla. |
Hoitokokouksia tutkinut Aini Linjakumpu on määritellyt hoitokokoukset ”julkisiksi ja pakotetuiksi sielunhoidollisiksi tilanteiksi, joiden pyrkimyksenä on arvioida ja korjata ihmisen uskonelämään liittyviä asioita”.[2] Termiä "hoitokokous" on SRK:n entinen pääsihteeri Tuomas Hänninen kuvannut seuraavasti: "'Hoito' tulee sanasta sielunhoito ja 'kokous' siitä, että kutsuttuna keskusteluun osallistui useampi henkilö."[3]
Aikalaistietojen ja tutkijoiden mukaan hoitokokouksia järjestettiin jo 1950–1960-luvulla, mutta ei tiettävästi siinä laajuudessa, jossa niitä pidettiin 1970-luvulla, ja kokouksia pidettiin vielä 1980-luvun puoliväliin saakka.[4][5][6][7]
Tutkija Miikka Ruokasen mukaan hoitokokousten tarkoitus oli ”oikean Kristuksen opin säilyttäminen”.[8] Tarve "oikean opin" vaalimiseen olikin ilmeinen, sillä hoitokokoukset sijoittuvat vanhoillislestadiolaisuuden historiassa välittömästi ns. pappishajaannuksen jälkeisiin vuosiin. Vuosina 1960–1962 liikkeestä erotettiin tai itse erosi juuri opillisten erimielisyyksien tähden kaksi kolmasosaa vanhoillislestadiolaisista papeista ja teologeista.[9]
Tutkija Markku Ihosen mukaan hoitokokousten menettelytavasta on pyritty 1980-luvun jälkeen luopumaan lestadiolaisuudessa.[10] Suomen rauhanyhdistysten keskusyhdistys ry (SRK) ilmoitti elokuussa 2011, että herätysliike ei enää järjestä hoitokokouksia eikä hyväksy hengellistä väkivaltaa.[11] SRK:n entinen pääsihteeri Tuomas Hänninen on ilmoittanut pitävänsä hoitokokouksia valitettavina (Helsingin Sanomat 17.7.2011).
1970-luvulla kokouksia on pidetty myös nimellä seurakuntapäivät ja sielunhoidollinen neuvonpito.[12] Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistyksen mukaan hoitoon kutsujina toimivat rauhanyhdistysten johtokunnat.[13] Tuomas Lohen mukaan hoitokokousmenettelyn taustalla oli näkemys, että rikkoneen hoitamisessa tuli noudattaa niin sanottua Kristuksen kirkkolakia. Itsensä ”vastuullisiksi kristityiksi” tuntevat kokivat velvollisuudekseen puuttua ongelmalliseksi luokiteltuun käytökseen. Paikallinen rauhanyhdistys toimi jäsentensä ”hengellisenä hallituksena”, joka pyrki vaikuttamaan jäsentensä elämäntapoja koskeviin ratkaisuihin.[14]
Syntinä pidettyjä asioita ovat olleet muun muassa alkoholi ja kaikki siihen liittyvä, esiaviolliset ja avioliiton ulkopuoliset suhteet, syntyvyyden säännöstely, poliittiseen vasemmistolaisuuteen viittaavat asiat, televisio-ohjelmat ja erilaiset viihteen muodot.[15] Jani Alatalon mukaan asioiden syntisyys saatettiin käytännössä määritellä paikallisella rauhanyhdistyksellä, joten jonkin asian syntisyys tai syntisyysaste saattoi olla erilaista eri puolella Suomea.[16] Alatalon mukaan synnit katsottiin lähes aina ”väärän hengen” aiheuttamiksi. Hoitokokoukset lisääntyivät 1970-luvulla ja vähenivät merkittävästi 1980-luvulle tultaessa. Huippu oli vuonna 1978.[17]
Hoitokokoukset saivat julkisuudessa osakseen runsaasti kritiikkiä ja herätysliikkeessä alkoi myös sisäinen "pyykinpesu" niiden jälkeen. SRK:n vuosikirjan (1990) mukaan vanhoillislestadiolaisen liikkeen opetukseen oli 1950-luvulta alkaen tunkeutunut ”ankaraa lainomaisuutta”, joka vaikutti hoitokokouksissa ja johti ns. ylilyönteihin.[18]
Julkinen keskustelu hoitokokouksista vilkastui 2000-luvulla, jolloin internetin keskustelusivustoilla ja lehdistössä alettiin vaatia SRK:lta julkista anteeksipyyntöä hoitokokousten henkisestä ja hengellisestä väkivallasta.
Syksyllä 2011 SRK:n johtokunta julkaisi kannanilmaisun, jossa pahoiteltiin hoitokokouksissa esiintyneitä väärinkäytöksiä ja oppiharhoja. Samalla SRK sanoutui irti kaikesta henkisestä ja hengellisestä väkivallasta, mitä hoitokokouksissa oli esiintynyt.[19]
SRK:n julkinen irtisanoutuminen painostuksesta, väkivallasta ja hoitokokouksista ei kuitenkaan ole käytännössä johtanut liikkeessä muutoksiin.
Vanhoillislestadiolaisessa liikkeessä ei ole myöskään tehty aloitettakaan siitä, että hoitokokouksissa keskinäisestä yhteydestä erotetuksi ja "väärähenkisiksi" julistetut henkilöt saisivat heidät erottaneilta anteeksipyynnön ja kutsun osallistua jälleen vanhoillislestadiolaisen yhteisön jäseninä liikkeen toimintaan. Siten vanhoillislestadiolaiset ovat yhä edelleen jättäneet hoitokokousten tuhansille yksityisille ihmisille seuranneen tarpeettoman inhimillisen ja hengellisen kärsimyksen hyvittämättä ja jälkien vastuullinen käsittely on liikkeessä jätetty tekemättä.