Juhana Maaton
Englannin kuningas (1199–1216) / From Wikipedia, the free encyclopedia
Juhana (24. joulukuuta n. 1166 Beaumont Palace, Oxford – 18./19. lokakuuta 1216 Newark-on-Trent), joka yleisesti tunnetaan nimellä Juhana Maaton (engl. John Lackland, ransk. Jean Sans Terre), oli Englannin kuningas vuodesta 1199 kuolemaansa asti. Hän oli myös Normandian herttua (1199–1204), Mainen kreivi (1199–1203) ja Akvitanian herttua (1199–1216). Juhana oli Henrik II:n poika ja edellisen kuninkaan Rikhard I Leijonamielen nuorempi veli. Lisänimi Maaton juontui siitä, että lukuisten vanhempien veljiensä jäljiltä Juhanalle ei ollut jäänyt perintömaata isältään.
Juhana Maaton | |
---|---|
Juhana Maaton 1900-luvun alun historiankirjassa. | |
Englannin kuningas | |
Valtakausi | 27. toukokuuta 1199 – 19. lokakuuta 1216 |
Kruunajaiset | 27. toukokuuta 1199 |
Edeltäjä | Rikhard Leijonamieli |
Seuraaja | Henrik III |
Syntynyt |
24. joulukuuta 1166 Beaumont Palace, Oxford |
Kuollut |
19. lokakuuta 1216 (49 vuotta) Newark-on-Trent |
Hautapaikka | Worcesterin tuomiokirkko |
Puoliso |
Isabella, Gloucesterin kreivitär (vih. 1189; k. 1199) Isabella, Angoulêmen kreivitär (vih. 1189) |
Lapset |
|
Suku | Plantagenet/Anjou |
Isä | Henrik II |
Äiti | Eleonoora Akvitanialainen |
Juhanaa on pidetty arvostetun edeltäjänsä vastakohtana, saamattomana julmurina, mutta varsinkin erityinen julmuus edeltäjään nähden saattaa olla aikansa historioitsijoiden, erityisesti Roger Wendoverilaisen liioittelua. Ei ole juuri todisteita siitä, että Juhana olisi ollut edeltäjäänsä julmempi tai häikäilemättömämpi.[1] Kirkonmies Rogerin tekstissä kuvastuu se, että Juhana ei useinkaan toiminut kirkon haluamalla tavalla.[2]
Juhanan hallitsijakausi sujui onnettomasti, sillä hän menetti Kanaalin takaiset kuningaskunnan omistukset Normandiassa ja Anjoussa ja yrittäessään ottaa niitä takaisin kärsi pahan tappion Bouvinesin taistelussa. Alueiden menetys merkitsi, että kuningaskunta, joka normanniajoista asti oli ollut ranskalais-englantilainen, oli nyt selkeästi saarivaltio, joskin Englannin kuninkaalla oli edelleen vähäisiä omistuksia nykyisessä Ranskassa.[2]