Nikamavälilevy
From Wikipedia, the free encyclopedia
Nikamavälilevy (lat. discus intervertebralis) sijaitsee luusta muodostuneiden selkänikamien välissä.
Ylä- ja alapuoliseen nikamaan kiinnittyneen välilevyn tehtävänä on estää nikamia liukumasta pois paikoiltaan. Joustavuutensa ansiosta välilevy mahdollistaa nikamien hallitun taipumisen ja kiertymisen. Välilevy vastaanottaa myös selkärankaan kohdistuvaa kuormitusta ja jakaa sitä suuremmalle alueelle.[1]
Iso-Britanniassa tehdyssä tutkimuksessa havaittiin, että alaselkäkivusta kärsivien potilaiden lannerangan välilevyt olivat keskimäärin 11 millimetrin paksuisia[2]. Miesten välilevyt ovat huomattavasti suurempia kuin naisten[3].
Välilevy painuu päivän aikana kasaan madaltuen 0,3 - 1,7 mm kehon oman painon ja erilaisten asentojen yhteisvaikutuksesta[4][5][6]. Selkärangan kokonaispituus lyhenee tämän vuoksi arkirutiineja suoritettaessa keskimäärin noin 1,5 senttiä kahdeksan ensimmäisen valveillaolotunnin aikana. Etenkin pitkään jatkuva kuormitus lisää välilevyjen kasaan painumista ja suhteellinen painuminen on suurinta pienikokoisilla ihmisillä.[7] Ihminen painuu työpäivinä enemmän kasaan kuin vapaapäivinä. Myös henkinen stressi voi aiheuttaa välilevyjen kasaan painumista siihen littyvän lihasten aktivoitumisen vuoksi.[8]
Välilevyn solut saavat tarvitsemansa glukoosin, hapen ja muut ravinteet etupäässä nikamasta välilevyn ja nikaman välissä olevan rustoisen päätelevyn verisuonten kautta[9]. Ravinnepitoinen kudosneste virtaa välilevyihin niihin kohdistuvan kuormituksen vähentyessä etenkin öisin, kun ranka on levossa. Vällilevy palautuu yön aikana siksi alkuperäiseen paksuuteensa. Vielä nopeammin välilevyjen nestepitoisuus palautuu makuulla ns. Fowlerin asennossa jalat yläviistoon tuettuina.[7][6] Toisten tutkimusten mukaan kahdeksan tunnin pituinen vaaka-tasossa lepääminen lisää ihmisen pituutta noin prosentilla. Kuormituksen puuttuminen avaruuslennoilla aiheuttaa astronauttien selkärangan pitenemisen viidellä sentillä, mutta rangan pituus palautui ennalleen maahan paluun jälkeen.[10]
Loput ravinteet kulkeutuvat välilevyyn sen sidekudossyisessä ulkokehässä olevien verisuonten kautta, joita pitkin välilevyyn kulkeutuu myös happea[9].
Kolmantena mahdollisena mekanismina on sellainen pumppaava kuormitus, jonka yhteydessä välilevy vuoroin paineistuu ja vuoroin vapautuu paineesta. Kuormituksen aikaisen puristuksen johdosta välilevystä puristuu ulos nestettä ja aineenvaihdunnan sivutuotteita. Kun paine vapautuu, levy imee itseensä nestettä ja ravinteita sitä ympäröivästä verisuonistosta[11][12][13]. Kaksituhattaluvulla tehdyissä tutkimuksissa on kuitenkin saatu viitteitä siitä, ettei lannerangan välilevyistä kuormitusvaiheessa poistuva neste välttämättä korvaudukaan uudella paineen hellittäessä. Tämä voi johtaa välilevyjen kuivumiseen, litistymiseen ja lannerangan toiminnan heikkenemiseen.[14]
Pitkäaikaisen staattisen kuormituksen aikaansaama paine puristaa välilevystä nestettä pois, jolloin se litistyy[13].
Välilevyn sisuksen nestepitoisuus vähenee ikääntymisen myötä, mikä voi johtaa rangan liikkuvuuden vähenemiseen. Kuivumista voi ehkäistä esimerkiksi kävelemällä, koska kävelyn aikaansaama liike pumppaa välilevyyn verta.[15] Tämä pumppumekanismi lisää myös välilevyn ravinteiden saantia ja kuona-aineiden poistoa[16]. Kävelyn on siksi ajateltu lievittävän kroonista selkäsärkyä, mutta tutkimusnäyttö ei tue kyseistä teoriaa[17].