Törmäyskraatteri
asteroidin tai komeetan törmäyksestä syntyvä kuoppa / From Wikipedia, the free encyclopedia
Törmäyskraatteri eli meteoriittikraatteri, tavallisesti lyhyemmin kraatteri (kreikan sanasta krātēr ’krateeri’ eli viinin sekoitusmalja), on räjähdyksen synnyttämä kuoppa. Törmäyskraatteri syntyy asteroidin tai komeetan törmätessä suuremman kappaleen pintaan useita kilometrejä sekunnissa (ns. kosmisella nopeudella).
Kaikki maan pinnalta löydetyt pyöreät painumat eivät ole törmäyskraattereita. Esimerkiksi Åvan rengasintruusio ja Fjälskarin graniittinen stokki ovat kumpikin vanhoja endogeenisiä intruusioita[1]. Törmäyskraatterin voi joskus sekoittaa vulkaanisessa purkauksessa tai ydinräjähdyksissä syntyneisiin kraatteriin.
Törmäyskraattereita syntyy kaikkien kiinteäkuoristen taivaankappaleiden (planeettojen, kuiden, asteroidien, komeettojen, yms) pinnoille. Kraatterin läpimitta voi avaruudessa olla mitä tahansa mikrometeoroidien aiheuttamista tuhansien kilometrien läpimittaisiin (mm. Hellas, Etelänapa-Aitken). Ilmakehän vuoksi pienimmät kraatterit ovat Maan pinnalla joitain kymmeniä metrejä (esim. Carancas[2]). Mannerlaattojen liike taas tuhoaa, eroosio kuluttaa ja sedimentaatio peittää aikaa myöten suurimmatkin maanpäälliset kraatterit. Ne voidaan tunnistaa vain tarkoilla painovoimamittauksilla tai porauksilla. Useat alun perin kraattereiksi syntyneet rakenteet ovat kuluneet niin pahoin, etteivät enää täytä kraatterin määritelmää; tällöin puhutaan törmäysrakenteesta (esim. Vredefort, Sudbury).
Muodoltaan meteorikraatterit ovat useimmiten pyöreitä ja niitä reunustaa reunavalli. Pienimmät ns. yksinkertaiset kraatterit ovat maljamaisia. Hieman suurempien, ns. kompleksikraattereiden pohja on tasainen keskelle syntyvää keskuskohoumaa tai -vuorta lukuun ottamatta; tällaisten kraattereiden reunoilla näkyy lisäksi terassimaisia romahduksia. Vielä suurempien törmäysaltaiden keskelle syntyy keskuskohouman sijaan kehämäinen keskusvuoristo tai jopa useita kehiä.[3]
Maasta tunnetaan noin 180–190 törmäyskraatteria (tai -rakennetta).[4][5] Suomestakin niitä tunnetaan 11 kappaletta, suurin osa on järviä,[5][6]
Kraatteritiheyden avulla voidaan arvioida taivaankappaleen pinnan ikää ja olosuhteita. Jupiterin Io-kuun pinnalta ei tunneta ainuttakaan kraatteria, joten sen pinta on geologisesti erittäin nuori. Venuksen pinnalta taas on löydetty noin 900 yli 1,5–2 km:n läpimittaista kraatteria, joiden iät ovat 300–500 miljoonaa vuotta[7]. Törmääjät, jotka normaalisti aiheuttaisivat 1,5 km pienempiä kraattereita, tuhoutuvat syöksyessään Venuksen tiheän ja paksun kaasukehän läpi[8]. Kuun pinta on laajalti kraatteroitunutta, ja vanhoja kraattereita näkyy osittain entisten alla aavekraattereina. Tämä kertoo siitä, että Kuun pinta on erittäin vanha.