Ydinsota
From Wikipedia, the free encyclopedia
From Wikipedia, the free encyclopedia
Ydinsodalla tarkoitetaan pääosin ydinaseilla käytävää sotaa. Ydinsota voidaan jakaa rajoitettuun ydinsotaan ja rajoittamattomaan ydinsotaan. Rajoitettu ydinsota on vain muutamien ydinkärkien käyttöä ensisijaisesti vastustajan sotilaallisiin kohteisiin. Rajoittamattomassa sodassa vastapuoli pyritään tuhoamaan täydellisesti.
Ydinaseita on käytetty sotatilassa vain toisen maailmansodan lopussa. Tällöin Yhdysvallat iski Japaniin ja pudotti pommit Hiroshimaan ja Nagasakiin. Ydinsodan alkaminen on kuitenkin ollut useampaankin otteeseen erittäin lähellä.[1][2][3]
Ydinaseiden kuljettamiseen ennalta valittuun kohteeseen käytetään mannertenvälisiä ohjuksia, strategisia pommikoneita ja sukellusveneistä laukaistavia ballistisia ohjuksia. Supervalloilla on käytössä kaikki kolme, jolloin puhutaan ydin- tai strategisesta triadista: ilmasta, mereltä ja maalta laukaistavista aseista. Pienemmillä ydinasevaltioilla näistä kuljetuslaitteista on yleensä käytössä vain yksi tai kaksi.
Ydinaseiden vaikutukset ovat jaettavissa seuraavasti:[4]
Ydinaseen räjähtäessä syntyvä valonleimahdus voi vahingoittaa silmän verkkokalvoja jopa satojen kilometrien päästä uhrin katsoessa suoraan räjähdykseen. Palovammoja voi syntyä vielä kymmenien kilometrien säteellä.
Ydinräjähdyksen aiheuttama paineaalto voi murskata rakennuksia kilometrien säteellä. Hyvinkin pitkillä etäisyyksillä ydinräjähdyksen rikkomista ikkunoista lentävä lasi voi haavoittaa ihmisiä.
Radioaktiivinen säteily voidaan jakaa alkusäteilyyn, jonka uhrit ovat käytännössä niin lähellä räjähdystä, että eivät voi selvitä hengissä, sekä jälkisäteilyyn, eli radioaktiiviseen laskeumaan, joka leviää tuulen mukana jopa satojen kilometrien säteelle. Laskeuman määrään vaikuttaa paljon ydinaseen räjähdyskorkeus.
Tuhottaessa kovia kohteita (eli ohjussiiloja tai bunkkereita) voidaan ydinase räjäyttää maanpinnalla, jolloin ilmakehään imeytyy enemmän radioaktiiviseksi muuttunutta ainesta, joka laskeutuu myöhemmin maahan laskeumana.
Kaupunkeja tuhottaessa ydinase räjäytetään usein korkeammalla ilmakehässä, jolloin ydinaseen lämpö- ja painevaikutuksen aiheuttama tuho leviää laajemmalle alueelle, mutta laskeuma on heikompaa.
Ydinase on myös mahdollista ”suolata”, eli sen ympärillä voi olla esimerkiksi kerros kobolttia. Tällainen ydinase aiheuttaa paljon enemmän säteilyä.
Avaruudessa räjäytetyn ydinaseen synnyttämä sähkömagneettinen pulssi saattaa tuhota elektroniset järjestelmät satojen kilometrien säteellä.
Ensimmäiseksi tunnetuksi ydinasedoktriiniksi tuli Yhdysvaltain massiivisen kostoiskun oppi, joka sai nimensä ulkoministeri John Foster Dullesin 12. tammikuuta 1954 pitämän puheen mukaan. Siitä tuli myös NATOn ydinaseoppi (MC 14/2), joka hyväksyttiin toukokuussa 1957.[5] Doktriini sai osakseen kovaa arvostelua jo 1950-luvulla ja Kennedy korvasi sen Robert McNamaran laatimalla joustavan vastaiskun doktriinilla. Se oli tarkoitettu ainoastaan liittolaisille, ja NATO hyväksyi sen joulukuussa 1967. Joustavan vastaiskun doktriini on ollut siitä lähtien käytössä.[6]
McNamara alkoi myös käyttää termiä molemminpuolinen varma tuho (engl. Mutual Assured Destruction, MAD). Se tarkoittaa tilannetta, jossa ydinaseiden laajamittainen käyttö aiheuttaisi puolustajan ja hyökkääjän täydellisen tuhoutumisen. Sen mukaan vahvan ydinpelotteen rakentaminen olisi välttämätöntä samojen aseiden käytön estämiseksi. ”Kauhun tasapainon” opin mukaan kumpikaan osapuoli ei uskaltaisi laukaista ensi-iskua oman tuhonsa pelossa. MAD:n on väitetty estäneen avoimen sodan kylmän sodan aikana 1950- ja 1960-luvuilla Yhdysvaltojen ja Neuvostoliiton välillä, vaikkakin supervallat kävivät tavanomaisilla aseilla pienempiä sijaissotia eri puolilla maailmaa.
Yhdysvallat itse noudatti operatiivisen ensikäytön doktriinia (first use) koko kylmän sodan ajan. Siihen sisältyi counterforce-painotus, eli vastustajan sotilaallisten kohteiden ja ydinasejärjestelmien tuhoaminen siviilikohteiden sijasta oli etusijalla. Ydinasetehtävät jaettiin kolmeen perustehtävään:[7]
Tehtäviin laadittiin Single Integrated Operational Plan SIOP -maalitussuunnitelmat.
Ydinaseiden rajoitettua käyttöä alettiin tutkia 1970-luvulla puolustusministeri James Schlesingerin johdolla. Presidentti Nixon hyväksyi tammikuussa 1974 tällaisen rajoitetun suunnitelman, joka tuli tunnetuksi Schlesingerin doktriinina.
Kennedyn hallinnon puolustusministeri Robert McNamara määritteli varmistetun tuhon käsittävän 40 % vastustajan väestöstä ja 70 % teollisuudesta. Yhdysvaltain puolustusministeriö laski tähän tarvittavan 400 kohteensa saavuttanutta yhden megatonnin ydinkärkeä. Eräässä presidentin muistiossa asetettiin Yhdysvaltain ohjusjoukkojen tavoitteeksi, että Neuvostoliitossa oli oltava iskujen päätteeksi vähemmän henkiin jääneitä kuin Yhdysvalloissa. Tämän varmistamiseksi Yhdysvalloilla oli 33 000 kärkeä vuonna 1967, mukaan lukien taktiset ydinaseet.
Ydinsota – tai sen välilliset epidemologiset, taloudelliset ja ekologiset vaikutukset voisivat surmata suurimman osan maapallon väestöstä. Ydinsota saattaisi myös kaataa sivilisaation ja väliaikaisesti lopettaa tekniikan kehittymisen.
Suurimpiin kaupunkeihin suunnattuna ydinsota saattaa koko valtion täydelliseen sekasortoon teknisen infrastruktuurin, kuten teiden, sairaaloiden, tietoliikenneyhteyksien, vesi- ja jätehuollon tuhoutuessa. Hallinnon, talouden, sodankäynnin, koulutuksen, tutkimuksen ja muiden osalta erikoistunein kerros häviää ja seurauksena voi olla koko valtion romahtaminen ja taantuminen paljon alkeellisempaan yhteiskuntamalliin. Kaupunkiin kohdennettuna yhden ydinräjähdyksen välitön uhriluku olisi kymmeniä-, ellei satojatuhansia ihmishenkiä, säteilyn ja muiden jälkivaikutusten myötä paljon suurempi.
Ydinsota aiheuttaa myös laajoja säteilyhaittoja, erilaisia syöpiä, steriiliyttä ja epämuodostumia. Joissakin ydinsodan skenaarioissa on laskettu, että kyseisen ydinsodan seurauksena lapsista syntyy esimerkiksi 5–10 prosenttia epämuodostuneina. Säteily myös saastuttaa maaperää ja vaikuttaa paitsi ihmisiin, myös alueen kasvillisuuteen ja eläinkuntaan pitkän aikaa ydinräjähdyksen jälkeen.
Ydinsodan seurauksena voi mahdollisesti olla ydintalvi. Ydintalvi syntyy, kun räjähdysten aiheuttamat tulimyrskyjen tuhot nostattavat valtavan häkäpilven, joka säilyy ilmakehässä vuosikausia. (vrt. vuoden 536 kaltainen katastrofi.) Häkäpilvi myös kerää auringon säteilyä ja näin ollen lämmittää ympäröiviä kaasuja, joka puolestaan ohentaa otsonikerrosta. Otsonikerroksen tuhoutumisen myötä maapallo altistuisi voimakkaalle uv-säteilylle, jolla on kauaskantoisia seurauksia ihmisiin ja eläimiin.
Korkealla ilmakehässä räjäytettyjen ydinaseiden aiheuttama sähkömagneettinen pulssi voi tuhota tärkeimmät elektroniset ja sähköiset järjestelmät. Tämä voi lamauttaa tietoyhteiskunnan perustan.
Ulkopoliittisen instituutin tutkija Jyri Lavikaisen mukaan ydinpelote ei estä vastustajaa käyttämästä ydinaseita, ellei pelote kata kaikkia voimankäytön tasoja pienimmästä käytöstä laajimpaan. Muuten vastustaja voi valita ydinaseiden käytön tason, jolla ei ole uskottavaa pelotetta. Vastaavasti Suomen ja muiden F-35-hävittäjien sertifiointi ydinasekelpoisiksi saisi aikaan sen, että Venäjän olisi vaikea tuhota kaikkia mahdollisia ydinasekantolaitteita, mikä vähentäisi ydinsodan uhkaa.[8]
Jo rajoitetussa ydinsodassa (100 Hiroshiman pommin kokoista ydinasetta) on arvioitu maapallon keskimääräisen lämpötilan laskevan 1,3 celsiusastetta häkäpilven johdosta. Tällä on huomattavia negatiivisia vaikutuksia viljan- ja rehuntuotantoon. Esimerkiksi Pohjois-Amerikassa maissintuotanto laskisi keskimäärin 12 prosenttia vuosikymmenen ajaksi, Kiinassa riisintuotanto laskisi 17 prosenttia, maissintuotanto 16 prosenttia ja syysvehnän tuotanto jopa 31 prosenttia. Tämä aiheuttaisi laajamittaista nälänhätää Kiinassa, jossa arviolta miljardi ihmistä joutuisi nälänhädän ja aliravitsemuksen uhreiksi vuosikymmenen ajan. Ruoan hinta tulisi globaalisti nousemaan. Ruoantuotannon vähenemisellä tuottajamaissa olisi suuri vaikutus myös etenkin kehitysmaille, joiden ravitsemus riippuu tuontiruoasta. Yhteensä rajoitetulla ydinsodalla olisi yli kaksi miljardia nälänhädän uhria, joista suurin osa ennestään huono-osaisia köyhiä. Aliravitsemuksen johdosta immuniteetti laskee ja myös kulkutaudit leviävät helpommin, etenkin maailman suurimmissa kaupungeissa. Nälänhädän ja ruoantuotannon epävarmuudella voi olla myös vaikutuksia yhteiskuntarauhaan, valtioiden sisäisiä ja kansainvälisiä levottomuuksia ja sotia voi puhjeta ihmisten vaatiessa ruokaa, mutta myös valtioiden suojellessa ruokavarastojaan.[9]
Rajoittamattoman ydinsodan vaikutukset olisivat paljon vakavammat. Esimerkiksi Yhdysvaltojen ja Venäjän ydinaseiden räjäytykset nostattaisivat arviolta 150 miljoonan tonnin häkäpilven, joka laskisi maapallon keskimääräistä ilmaston lämpötilaa kahdeksalla celsiusasteella. Pohjois-Amerikassa ja Euraasiassa lämpötila laskisi 20–30 °C. Tämä tekisi maanviljelystä ja ruoantuotannosta mahdotonta. Ekosysteemit tuhoutuisivat ja suurin osa ihmiskunnasta kuolisi nälkään.[10]
Suomennetussa kirjallisuudessa ydinsodan jälkeistä tilannetta on käsitelty esimerkiksi teoksissa Warday, Viimeisellä rannalla ja Metro 2033. Eräitä merkittäviä ydinsotaa käsitteleviä elokuvia ovat Tohtori Outolempi, The Day After, Kun maailma loppuu, Mad Max, Terminator-elokuvasarja ja Sotaleikit.
Tietokonepelin keinoin ydinsotaa käsittelevät muun muassa strategiapeli DEFCON ja Fallout-toimintaroolipelisarja. 7 Days to Die pohjautuu kolmannen maailmansodan jälkeiseen elämään, jossa ydinsota teki ihmisistä zombeja.
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.
