Adverbi

Adverbit (vanhoissa suomen kieliopeissa myös ”seikkasanat”) ovat sanaluokka, johon kuuluvat sanat toimivat lauseessa verbin (hän tanssi ihanasti, hän lähtee kohta), adjektiivin (Antti on kovin kalpea) tai toisen adverbin määritteinä (hän on käynyt meillä hyvin usein).^[1][2] Adverbi voi määrittää myös koko lausetta (valitettavasti hän ei voi tulla; kuitenkin hän oli oikeassa).^[3][2]

Adverbeja jaotellaan kieliopeissa usein merkityksen perusteella esimerkiksi ajan, paikan, tavan, määrän tai syyn adverbeihin. Samantapaisia merkityksiä voidaan ilmaista myös esimerkiksi nominin taivutusmuodolla (hän lähtee hetkessä), adpositiolausekkeella (hän lähtee hetken päästä) tai sivulauseella (hän lähtee kun kello soi). Lauseenjäsenenä tällaisia sanoja, lausekkeita tai sivulauseita voidaan yhteisesti nimittää adverbiaaleiksi.^[2][4]

Adverbit ovat tyypillisesti hajanainen luokka, johon voi kuulua sekä yksinkertaisia perussanoja että johdoksia (esimerkiksi englannin -ly- tai suomen -sti-johtimella muodostetut tavan adverbit: quickly, nopeasti).^[2] Suomen kielessä erityisiä adverbinjohtimia on kymmenkunta (esim. nopea-sti, päiv-ittäin, syli-kkäin.^[5] Adverbinjohtimien ja ns. adverbiaalisten sijojen sijapäätteiden raja ei ole aivan selvä, vaan joillakin adverbijohdostyypeillä on sijamaisia piirteitä. Tällaisia ns. kääpiösijoja ovat suomen kielessä esimerkiksi prolatiivi (meritse, maitse) ja temporaali (iltaisin).^[6] Suomen kaltaisissa kielissä adverbeja syntyy usein taivutusmuotojen leksikaalistuessa (kiteytyessä itsenäisiksi sanoiksi): esimerkiksi usein ja kauan eivät enää hahmotu instruktiivimuodoiksi vaan taipumattomiksi itsenäisiksi sanoiksi.^[7]

Suomen kieliopeissa adverbit määritellään taipumattomiksi tai vajaasti taipuviksi sanoiksi. Joillakin adverbeilla on useampia taivutusmuotoja, tyypillisesti joko paikallissijaisia (sisässä, sisästä, sisään; sisällä; sisältä; sisälle) tai vertailumuotoja (kovaa : kovemmin : kovimmin, ulos : ulommas). Useimmilla adverbeilla on kuitenkin vain yksi muoto.^[8] Taipumattomista partikkeleista adverbit eroavat siinä, että ne voivat saada omia määritteitä (aivan ihanasti, melko harvoin, tiukasti sylikkäin) ja siten muodostaa adverbilausekkeen.^[9]