yhdysvaltalainen näyttelijä From Wikipedia, the free encyclopedia
Alexa Davalos (s. 28. toukokuuta 1982 Pariisi Ranska)[1] on yhdysvaltalainen näyttelijä. Hän teki läpimurtonsa 2000-luvun alussa, jolloin hän esiintyi muun muassa televisiosarjassa Angel ja elokuvassa Riddickin aikakirja. Sittemmin hän on näytellyt esimerkiksi sarjassa The Man in the High Castle (2015–2019).
Davalos syntyi Pariisissa Ranskassa yhdysvaltalaisille vanhemmille.[2] Hänen äitinsä Elyssa,[3] tätinsä Dominique[2] ja isoisänsä Richard Davalos tekivät myös uraa näyttelijöinä. Isoisänsä kautta Davalosilla on suomalaista ja espanjalaista sukutaustaa.[3] Valokuvaajaisänsä Jeff Dunasin puolelta Davalosilla on aškenasijuutalaiset juuret.[4] Davalos vietti lapsuutensa Pariisissa ja Italiassa[5][6] ennen kuin muutti New Yorkiin Yhdysvaltoihin, ja hän puhuu sujuvasti sekä englantia että ranskaa. Muutettuaan teini-ikäisenä omilleen hän teki mallintöitä ennen näyttelijänuraansa.[6]
2000-luvun alussa Davalos esiintyi televisiosarjassa Angel kolmen jakson verran[1], millä hän kuitenkin herätti huomiota.[7] Hän teki läpimurtonsa tieteiselokuvassa Riddickin aikakirja (2004).[4][8] Vuonna 2007 Davalos näytteli elokuvissa Rakkauden kahvila ja The Mist – usva. Hänen roolisuorituksensa Daniel Craigin rakkaudenkohteena elokuvassa Uhma (2008) sai kehuja kriitikoilta.[8] 2010-luvun jälkipuolella Davalos näytteli sarjassa The Man in the High Castle, joka perustuu Philip K. Dickin romaaniin Oraakkelin kirja.[8] Sarjassa hän teki siihenastisen uransa isoimman roolin.[9] 2020-luvun alussa hän esiintyi rikossarjan FBI: Most Wanted kahdella tuotantokaudella.[10]
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.