Ansa ja Oiva
Timo Parvelan luoma henkilöpari, joka esiintyi televisiossa 1995–2001 / From Wikipedia, the free encyclopedia
Ansa ja Oiva ovat kirjailija Timo Parvelan luoma henkilöpari,[1] joka on seikkailut omassa televisiosarjassaan ja kahdessa lastenkirjassa.
Ansan ja Oivan nimikkotelevisiosarjaa tuotettiin vuosina 1995–2001, ja alkuvuosina sitä esitettiin Veturi-ohjelman yhteydessä. Sarjassa Ansa (Mari Vainio) on vaunuemäntä ja Oiva (Ari-Kyösti Seppo) konduktööri. Suosion siivittäminä he lopulta saivat oman televisio-ohjelman, jossa kaksikko perustaa televisioaseman. Jaksoja kertyi lähes 300, kunnes sarja lopetettiin Ylen televisiouudistuksen myötä.
Timo Parvela on kirjoittanut kaksi Ansa ja Oiva -kirjaa. NIistä ensimmäinen, vuonna 1999 ilmestynyt Ansa ja Oiva sai Finlandia-palkintoehdokkuuden.
Ansasta ja Oivasta on tehty myös kaksi äänitettä, Ansa ja Oiva veturiorkestereineen ja Ansa ja Oiva: Hei Kelaa! Ansa ja Oiva: Hei Kelaa! on Edel Recordsin vuonna 2001 tuottama äänite, jossa Mari Vainio ja Ari-Kyösti Seppo laulavat Timo Parvelan ja Pentti Rasinkankaan sanoittamia, Rasinkankaan säveltämiä lauluja.