yhdysvaltalainen näyttelijä From Wikipedia, the free encyclopedia
April Terri Winchell (s. 4. tammikuuta 1960 New York, New York) on yhdysvaltalainen ääninäyttelijä ja radiojuontaja. Hänen isänsä Paul Winchell oli tunnettu vatsastapuhuja.
April Winchell | |
---|---|
April Winchell vuonna 2011. |
|
Henkilötiedot | |
Koko nimi | April Terri Winchell |
Syntynyt | 4. tammikuuta 1960 New York, New York |
Näyttelijä | |
Aktiivisena | 1972– |
Merkittävät roolit |
Petra (Hopon poppoo) Cruella de Vil (101 dalmatialaista) Neiti Finster (Disneyn Välitunti) Heluna Ammu (Mikin klubi) Terk (Disneyn Tarzanin legenda) |
Aiheesta muualla | |
Viralliset kotisivut | |
IMDb | |
April Winchell aloitti ääninäyttelemisen jo 1970-luvulla animaatioissa, mutta palasi takaisin animaatioiden pariin 1980-luvulla näyteltyään sillä välin teatterissa. Myöhemmin Winchell siirtyi myös radion pariin ja toimi muun muassa losangelesilaisen KFI-kanavalla keskusteluohjelman emäntänä vuoteen 2002. Hän tekee edelleen satunnaisia esiintymisiä radiossa ääninäyttelemisen ohella.
Winchellin ensimmäinen merkittävä rooli oli vuonna 1992 animaatiosarjassa Hopon poppoo, jossa hän ääninäytteli Pekan vaimoa Petraa. Ennen seuraavaa merkittävää rooliaan animaatiosarjassa 101 dalmatialaista Winchell teki useita vierasrooleja muun muassa Marsupilamissa, Timon ja Pumbassa, Jimi Matalassa ja Johnny Bravossa.
Winchell on muiden ääninäyttelijöiden tavoin kertonut epämieltymyksensä julkkisnäyttelijöihin, jotka eivät pelkästään vie animaatioelokuvien päärooleja vaan myös pienempiä rooleja. Hänen mukaansa 1990-luvulla ääninäyttelijä teki 3–4 roolia elokuvaan ja sai palkaksi muutama sata dollaria, kun 2000-luvulta lähtien muun muassa Renée Zellwegerille maksetaan 3 miljoonaa dollaria jopa vain kymmenen minuutin ääniroolista.[1]
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.