sveitsiläinen elokuvaohjaaja From Wikipedia, the free encyclopedia
Claude Goretta (23. kesäkuuta 1929 – 20. helmikuuta 2019[1])[2] oli sveitsiläinen elokuvaohjaaja ja -käsikirjoittaja sekä televisiotuottaja. Hänen tunnetuin työnsä on vuoden 1977 draamaelokuva Pitsinnyplääjä, jonka pääosaa esittää nuori Isabelle Huppert.[2]
Goretta syntyi Genevessä ja opiskeli jonkin aikaa oikeustiedettä Geneven yliopistossa. Hän muutti yhdessä toisen tulevan ohjaajan Alain Tannerin kanssa 1950-luvun puolivälissä Lontooseen, jossa työskenteli British Film Institutessa. Palattuaan takaisin Sveitsiin Goretta työskenteli televisio-ohjaajana, kunnes vuonna 1968 perusti tuotantoyhtiön nimeltä Groupe de 5 yhdessä Alain Tannerin, Jean-Louis Royn, Claude Soutterin ja Yves Yersinin kanssa.[2]
Pitsinnyplääjän lisäksi Gorettan Suomessa nähtyjä elokuvia ovat Kutsut (1973), Rakkaani ryöstää pankkeja (1974), Pikkukaupungin tyttö (1981) ja Täällä kuoli Mario Ricci (1983).[3][4] 1990-luvulla Goretta saavutti mainetta ohjaamalla Maigret-rikostarinoita. Vuonna 1995 hän ohjasi televisiolle draamasarjan Belgian suru Hugo Clausin samannimisen romaanin pohjalta.[5]
Goretta on ollut ehdolla Berliinin Kultaisen karhun (1981), kolmen Cannesin Kultaisen palmun (1973, 1977, 1983) ja César-palkinnon saajaksi (1978). Vuonna 1973 hän voitti Cannesissa tuomariston palkinnon.
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.