Eino Jutikkala
suomalainen historiantutkija, professori ja akateemikko / From Wikipedia, the free encyclopedia
Eino Kaarlo Ilmari Jutikkala (vuoteen 1931 Rinne; 24. lokakuuta 1907 Sääksmäki – 22. joulukuuta 2006 Helsinki) oli suomalainen historiantutkija, professori ja akateemikko. Jutikkala oli yksi 1900-luvun merkittävimpiä suomalaisia historioitsijoita, ja hänen poikkeuksellisen pitkä ja tuottelias tieteellinen uransa kesti lähes kahdeksan vuosikymmentä.
Tätä artikkelia tai sen osaa on pyydetty parannettavaksi, koska se ei täytä Wikipedian laatuvaatimuksia. Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelia tai merkitsemällä ongelmat tarkemmin. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla. Tarkennus: Osin lähteistetty, mutta suuri osa tekstiä on vailla lähteitä, ja jää arvailujen varaan, ovatko ne lähdeluettelossa esitetystä aineistosta. Sisältää myös mielipiteen, jonka sanojaa ei ole ilmoitettu. |
Eino Jutikkala | |
---|---|
1955 |
|
Henkilötiedot | |
Syntynyt | 24. lokakuuta 1907 Sääksmäki |
Kuollut | 22. joulukuuta 2006 (99 vuotta) Helsinki |
Kansalaisuus | Suomi |
Koulutus ja ura | |
Tutkinnot | Helsingin yliopisto |
Instituutti | Helsingin yliopisto |
Tutkimusalue | historia |
Tunnetut työt |
Suomen kulttuurihistoria (toimittaja, 1933–1934) Suomen talonpojan historia (1942) Uudenajan taloushistoria (1953) Talonpoika, aatelismies, kruunu (1979) Kuolemalla on aina syynsä (1987) |
Palkinnot | akateemikon arvonimi 1972 |
Infobox OK |
Jutikkala oli Gunnar Suolahden oppilas ja kuului tämän johtamaan kulttuurihistorialliseen koulukuntaan, joka edusti saksalaisen Karl Lamprechtin kehittämää kollektiivista historiatulkintaa. Koulukunnan suuri voimannäyte, neliosainen Suomen kulttuurihistoria (1933–1936) on hänen toimittamansa. Varhaisella tutkijanurallaan Jutikkala erikoistui talouden ja etenkin maatalouden historiaan ja julkaisi aihepiiristä useita klassikkotutkimuksia, kuten Suomen talonpojan historia (1942) ja Uudenajan taloushistoria (1953). Myöhemmällä urallaan hän keskittyi yhteiskuntien ja väestön historiaan ja kirjoitti suositut yleisesitykset Talonpoika, aatelismies, kruunu (1979) ja tenttikirjana käytetty[1] Kuolemalla on aina syynsä (1987). Hän oli myös paikallishistorian erikoistuntija ja osallistui Helsingin, Turun ja Tampereen kaupunkien historian kirjoittamiseen.
Jutikkala hoiti Helsingin yliopistossa peräkkäin kolmea historian professuuria. Hän oli Suomen historian henkilökohtainen ylimääräinen professori 1947–1950, taloushistorian professori 1950–1954 ja Suomen historian professori 1954–1974. Hän toimi myös lukuisissa akateemisissa luottamustehtävissä, kuten yliopiston humanistisen tiedekunnan dekaanina ja Historiallisen Aikakauskirjan päätoimittajana. Akateemikon arvonimen hän sai ensimmäisenä suomalaisena historiantutkijana 1972.