sarja toisiinsa liittyviä elokuvia From Wikipedia, the free encyclopedia
Elokuvasarja on sarja toisiinsa liittyviä elokuvia. Niissä on joskus samoja hahmoja, samat näyttelijät, ohjaaja tai tuotantoyhtiö, ja niillä voi olla samankaltaiset nimet.[1]
Kolmen elokuvan sarjaa kutsutaan usein trilogiaksi. Joskus sarjan avauselokuvaa seuraavia elokuvia kutsutaan jatko-osiksi, esiosiksi tai uudelleenfilmatisoinneiksi. Jotkin elokuvasarjat ovat osa franchisea, johon voi kuulua myös muita tuotteita.[1]
Hollywoodissa on koko sen historian ajan tehty elokuvasarjoja. Mutta vasta 2000-luvulla elokuvasarjat ovat alkaneet hallita katsotuimpien elokuvien tilastoja, ja jatko-osia myös tehdään paljon aiempaa enemmän. Esimerkiksi vuonna 2018 Yhdysvaltain kymmenestä katsotuimmasta elokuvasta yhdeksän oli osa jotain elokuvasarjaa, mutta 30 vuotta aikaisemmin vain yksi. Oscar-ehdokkuuksista sarjaelokuvat saavat yhä selvästi sitä pienemmän osan.[2]
Lipputuloissa mitaten kaikkien aikojen menestyneimmät elokuvasarjat ja -franchiset maailmanlaajuisesti joulukuussa 2020 olivat:[3]
Suomalaisia elokuvasarjoja ovat esimerkiksi Uuno Turhapuro, Pekka ja Pätkä, Vares, Kummeli ja Vääpeli Körmy.
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.