Glen Riddersholm (s. 24. huhtikuuta 1972) on tanskalainen jalkapallovalmentaja.
Henkilötiedot | ||
---|---|---|
Syntymäaika | 24. huhtikuuta 1972 | |
Syntymäpaikka | Tanska | |
Seura | ||
Seura | avoin | |
Tehtävä | päävalmentaja | |
Valmennusura | ||
1995–1999 1999–2006 2006–2008 2008–2011 2011–2015 2015–2017 2019–2021 2021–2022 2022–2023 |
Ikast fS Juniorit FC Midtjylland Juniorit Tanskan U17-maajoukkue FC Midtjylland Juniorit FC Midtjylland Aarhus GF SønderjyskE KRC Genk (apuv.) IFK Norrköping |
Ura
Riddersholm aloitti jalkapallovalmentajan uransa juniorivalmentajana Ikast fS:ssä vuonna 1995. Seuran yhdistyttyä vuonna 1999 Herning Fremadin kanssa uudeksi FC Midtjylland-seuraksi jatkoi Riddersholm uraansa uudessa organisaatiossa juniorivalmentajana. Vuonna 2004 Midtjylland perusti ensimmäisenä tanskalaisseurana oman junioriakatemian. [1]
Riddersholm jätti Midtjyllandin vuonna 2006 ja siirtyi Tanskan jalkapalloliiton palvelukseen alle 17-vuotiaiden maajoukkuevalmentajaksi. [2] Hän ei onnistunut luotsaamaan nuoria ikäluokan EM-kisoihin ja palasi vuonna 2008 Midtjyllandiin.
Huhtikuussa 2011 Allan Kuhn jätti tehtävänsä Midtjyllandin päävalmentajana ja seurassa pitkään valmentanut Riddersholm nousi seuran päävalmentajaksi. [3] Debyyttikaudellaan 2011/12 Riddersholm luotsasi Midtjyllandin Tanskan liigassa kolmanneksi. Sijoitus oli seuran liigahistorian paras. Riddersholmin johdolla Midtjylland jatkoi taistelua Tanskan liigan kärkipaikoista, vaikka kausi 2012/13 toi notkahduksen kuudennelle sijalle. Seuraavalla kaudella joukkue oli jälleen kolmas ja täysosuman vuoro tuli kaudella 2014/15. Riddersholmin luotsaama Midtjylland taisteli tiiviisti mestaruudesta FC Kööpenhaminan kanssa ja piti pintansa. Viimeisen kierroksen voitto SønderjyskEsta takasi seuralle sen historian ensimmäisen liigamestaruuden. [4] Mestaruuskauden jälkeen Riddersholm ilmoitti yllättäen eroavansa seuran palveluksesta. [5]
Joulukuun alussa 2015 Riddersholm palasi valmennustehtäviin Superliigaan nousseen Aarhus GF:n peräsimessä. [6] AGF säilytti Riddersholmin johdolla sarjapaikkansa sijoittuen liigassa kymmenenneksi. Tanskan cupissa Riddersholm luotsasi AGF:n loppuotteluun ensimmäistä kertaa 20 vuoteen. Mestaruus jäi kuitenkin ottamatta, kun FC Kööpenhamina voitti ottelun 2–1.[7] Tanskan liigassa AGF sijoittui Riddersholmin johdolla alempaan keskikastiin ollen 10:s ja 11:s. Cupissa joukkue eteni myös kaudella 2016/17 pitkälle pudoten puolivälierissä. Riddersholm sai potkut seurasta syyskuun alussa 2017.[8]
Lokakuussa 2018 Riddersholm siirtyi Vendsysselin urheilutoimenjohtajana. Joulukuussa 2018 vahvistettiin, että Riddersholm siirtyy helmikuussa 2019 Riddersholm Tanskan Superliigan SønderjyskEn päävalmentajaksi.[9] Hän luotsasi seuraa kaksi ja puoli vuotta. Kaudella 2019/20 hän luotsasi seuran Tanskan cupin mestariksi ensimmäistä kertaa seuran historiassa.[10] Kaudella 2020/21 seura eteni toistamiseen loppuotteluun, mutta hävisi sen 4–0 Randersille.[11] Hän jätti seuran kauden jälkeen.[12]
Marraskuussa 2021 Riddersholmista tuli belgialaisen KRC Genkin apuvalmentaja.[13] Riddersholm jätti seuran kauden jälkeen. Elokuun alussa 2022 hänestä tuli Allsvenskanissa pelaavan IFK Norrköpingin päävalmentaja.[14] Riddersholmin johdolla Norrköping sijoittui Allsvenskanin keskikastiin. Kauden 2023 jälkeen Riddersholm jätti seuran.[15]
Meriitit
- Tanskan mestaruus: 2015
- Tanskan cup: 2020
- Hopeaa: 2016, 2021
Lähteet
Wikiwand in your browser!
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.