HD 40307
From Wikipedia, the free encyclopedia
HD 40307 on K2 V -spektriluokan oranssi kääpiötähti Maalarin tähdistössä, noin 13 parsekin (42 valovuoden) päässä meistä. Tähdeltä on löydetty kuusi planeettaa, joista yksi on elämänvyöhykkeellä[2].
HD 40307 | |
---|---|
Muut designaatiot | CD +60°1303, GJ 2046, SAO 249388, HIP 27887. |
Fyysiset ominaisuudet | |
Näennäinen kirkkaus | 7,17 mv |
Absoluuttinen kirkkaus | 6,63 Mv |
Valovoima | 0,23 aurinkoa |
Spektriluokka | K2.5 V |
Väri-indeksi |
B-V 0,92 U-B |
Lämpötila | 4 977 ± 59 K |
Massa | 0,77 ± 0,05 M☉ |
Pyörimisnopeus | pyörahdysaika: 48 vrk |
Metallipitoisuus | −0,31 ± 0,03 |
Astrometriset ominaisuudet | |
Tähdistö | Maalari |
Rektaskensio (J2000) | 5h 54m 4.2409s[1] |
Deklinaatio (J2000) | −60° 01′ 24.498″ |
Etäisyys | 12,8 pc (41,2 valovuotta) |
Parallaksi | 77,92 ±1,00 mas |
Infobox OK |
Kesäkuussa 2008 sveitsiläis-ranskalainen tutkijaryhmä julkaisi tiedon kolmen eksoplaneetan löytymisestä tähden ympäriltä. Löytö oli huomattava, sillä kaikkien kolmen planeetan minimimassat, HD 40307 b:llä 4,2 Maan massaa, HD 40307 c:llä 6,9 Maan massaa ja HD 40307 d:llä 9,2 Maan massaa, ovat verraten pieniä ja planeetat luokitellaankin supermaapalloiksi. Itse tähden metallipitoisuus on alhainen, ja sillä ilmenee vain vähän kromosfäärin aktiivisuutta, mikä tekee siitä verraten helpon kohteen planeettojen havaitsemiseksi. Spitzer-avaruusteleskoopin tekemien havaintojen mukaan HD 40307:n ympärillä ei ole merkittäviä määriä pölyä, mikä viittaa oman aurinkokuntamme asteroidivyöhykettä vastaavan rakenteen puuttumiseen.
Planeettalöytö tehtiin ESOn HARPS-instrumentilla. Planeetat määritettiin neljän ja puolen vuoden aikana kerätystä aikasarjasta.[3]
Vuonna 2012 tähdeltä löydettiin kolme "supermaapalloa" lisää, joista yksi, HD 40307 g, sijaitsee elämänvyöhykkeellä. Elämänvyöhykkeellä sijaitseva planeetta on arvioiden mukaan massaltaan noin seitsemän Maan massaa, joten se on "todennäköisesti" kiviplaneetta. Vuoden 2012 planeettalöydöt tehnyttä kansainvälistä tutkijaryhmää johtivat suomalainen tutkija Mikko Tuomi, joka työskenteli Hertfordshiren yliopistossa ja Turun yliopiston Tuorlan observatoriossa, sekä Guillem Anglada-Escude Göttingenin yliopistosta. Havainnoista kertova tutkimus julkaistiin 28. lokakuuta 2012.[2][4]