Inkeriläisten kansannousu
Inkerinmaan pyrkimys itsenäisyyteen Neuvosto-Venäjästä 1918–1920 / From Wikipedia, the free encyclopedia
Inkeriläisten kansannousu tai Inkerin vapaustaistelu oli vuoden 1917 Venäjän vallankumouksen seurauksena Inkerissä syntynyt liike, joka pyrki saamaan alueelle taloudellisen ja sivistyksellisen itsehallinnon Venäjän yhteydessä. Liikkeen radikaaleimmat tavoittelivat myös alueen liittämistä Suomeen.[1]
Inkeriläisten kansannousu | |||||||||
---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
Osa Suomen heimosotia | |||||||||
| |||||||||
Osapuolet | |||||||||
Inkeriläiset |
|||||||||
Komentajat | |||||||||
Vahvuudet | |||||||||
Inkerin Pataljoona: |
Venäjän vallankumouksen jälkeen bolševikit olivat alkaneet pystyttää Inkeriin neuvostojärjestelmää ja tukahduttamaan kansallisia vapaushaaveita. Puna-armeijan kutsunnat, elintarvikkeiden pakko-otot, ylimääräiset verot, komissaarit ja neuvostot sekä sotakommunismin tyly arki johti inkeriläisten tyytymättömyyteen. Monet heidän johtohenkilöistään, kuten opettajat ja papit sekä muuta sivistyneistöä pakeni Suomeen.[1] Kapinoiden jälkeen Suomeen pakeni vuoden 1921 alkuun mennessä noin 8 400 inkeriläistä
Suomen suhtautuminen inkeriläisten asiaan oli nihkeää. Esimerkiksi C. G. E. Mannerheim ei pitänyt Inkerinmaan liittämistä Suomeen realistisena ajatuksena, vaikka inkeriläisten auttaminen olikin periaatteessa suomalaisten moraalinen velvollisuus. Hän myös osoitti myötätuntoa inkeriläisten asiaa kohtaan. Keskellä noin 140 000 inkeriläisen ja 10 000 suomensukuisen inkerikon ja vatjalaisten asuinaluetta sijaitsi Pietarin miljoonakaupunki.[1]
Inkerinsuomalaisten eduselimeksi perustettiin tammikuussa 1919 Inkerin Väliaikainen hoitokunta. Apua lähdettiin hakemaan Virosta, joka kävi parhaillaan vapaussotaansa Neuvosto-Venäjää vastaan. Viron hallitusta kiehtoi ajatus Länsi-Inkeristä puskurivyöhykkeenä ja yhteinen vihollinen yhdisti heitä. Viro ja Inkerin Väliaikainen hoitokunta solmivat maaliskuun lopulla 1919 sopimuksen, jonka mukaan inkerinsuomalaisista perustettaisiin Viron armeijan joukko-osasto, Inkerin Pataljoona, jota käytettiin Länsi-Inkerissä.[1]
Toisaalta Pohjois-Inkerissä Kirjasalon kylistä muodostunut Kirjasalon tasavalta julistautui itsehallintoalueeksi, jonka tavoitteena oli liittyä Suomeen. Kansannousu alkoi kapinoina vuonna 1918 Suomen ja Venäjän sisällissodan aiheuttaman sekavan tilanteen aikana. Kapinoiden jälkeen Suomeen siirtyi joitakin tuhansia inkeriläisiä rankaisuretkien pelossa. Pohjois-Inkerin asiaa ajoi heinäkuussa 1919 perustettu Pohjois-Inkerin väliaikainen hoitokunta, mikä perusti Pohjois-Inkerin Rykmentin. Tarton rauhassa alue kuitenkin jäi Neuvosto-Venäjälle.