Iskander (ohjus)
venäläinen lyhyen kantaman ballistinen ohjus / From Wikipedia, the free encyclopedia
Iskander (ven. Искандер, Nato-raportointinimi SS-26 Stone) on venäläinen lyhyen kantaman ballistinen ohjus.
Iskander | |
---|---|
Iskander-M järjestelmä esittelyssä. |
|
Tyyppi | Ballistinen ohjus |
Valmistushistoria | |
Valmistusmaa | Venäjä |
Ohjus | |
Kantomatka | 500km |
Infobox OK |
Alkuperäinen Scud-ohjusten korvaajaksi aiottu OTR-23 Oka kiellettiin Neuvostoliiton ja Yhdysvaltain välisellä INF-sopimuksella. Ohjuksen kantamaa jouduttiin sopimuksen mukaan rajoittamaan 500 kilometriin eli Iskander on lyhyen kantaman ohjus SRBM.
Ohjuksen kehitystyö aloitettiin NKP:n keskuskomitean ja ministerineuvoston päätöksellä 21. joulukuuta 1988. Ohjuksen kehitti KBM pääsuunnittelijanaan Sergei P. Nepobedimyi. Iskanderin ensimmäinen onnistunut laukaisu tapahtui vuonna 1996 ja järjestelmä esiteltiin MAKS-messuilla 1999. Päivitettyä Iskander-M-järjestelmää testattiin 2011.
Ohjuksen vientiversio Iskander-E kantaa 50–280 km ja sen tarkkuus CEP on 20 m. Ohjuksen kärki painaa 480 kg. Venäjän asevoimien käytössä olevalla versiolla (Iskander-M eli Tender) on suurempi kärki, se kantaa pidemmälle ja on tarkempi.
Ohjus on tarkka ja siinä on tavanomainen taistelukärki. Taktinen ohjus Iskander on yksivaiheinen ja kiinteäpolttoaineinen. Ohjuksessa on elektronis-optinen pääteohjausjärjestelmä, joka lisää ohjuksen tarkkuutta samoin kuin inertiajärjestelmän lisäksi GPS/GLONASS-paikannin.
Kesällä 2014 uutistoimisto Tass kertoi Venäjän asevoimille toimitetun jo monelle paikkakunnalle 500 kilometrin kantaman Iskander-M-ohjuksia. Ohjusten tuotannosta vastaa Venäjän valtionkonsernin Rostehin tytäryhtiö Vysokototšnyje kompleksy (lyh. NPO VK, toiselta nimeltään High Precision Systems).[1][2][3] Venäjä on päivittämässä ohjusta, ja se saataneen operatiiviseen käyttöön viimeistään vuoteen 2020 mennessä. [4]